lauantai 25. kesäkuuta 2011

Juhannusaatto.

 On Juhannusaatto 2011


Nyt lähden juhanusaaton viettoon Suloseni kanssa.
Ajamme Sannisikon luokse ja otimme hänet kyytiin.
Tein  kuitenkin ensin  juhannus-seppeleen.

Vettä sataa ja tuulee,
 mutta tämä tyttö on laittanut leningin päälle
Matkaamme pientä tietä pitkin Alingsåsin kautta
 Nödingeen, jossa veljeni asuu Eini vaimonsa kanssa.
Sinne tulivat myös Helmi-siskoni miehensä kanssa ja
Eini sisko kaverinsa kanssa. 

Ilta vierähti mukavasti hyvässä seurassa,
 rupatellen ja  nautiskellen Einin laittamia herkkuja.
Mansikkakakku tietysti kuului kahvin kanssa nauttia.
Tässä meidän juhannuskokko.
Täällä ruotsissa ei kokkoja polteta,
vaan tanssitaan juhannus-salon ympärillä.
Sitä emme kyllä tänävuonna tehneet.
Taisi olla ensimmäinen kerta, kun jäi tekemättä.
Lasten ja lastenlasten kanssa olemme joka vuosi olleet juhannus-salon ympärillä pyörimässä.
Oi mitä nyt tapahtui.
Juhannus aamuhan se jo sieltä häämöttää.
<>
Ajoimme yöllä kotia.
Eipä montaa autoa tullut vastaan.
<>
Nukuimme  tänä aamuna pitkään.
Elvakahvin aikaan heräsimme.

><
Oikein leppoisaa juhannuspäivää sinulle toivotan.!



10 kommenttia:

ritva kirjoitti...

Kaunis juhannus neito ja seppele,täällä oli kaunis aatto ilta,kyllä Eini oli tehnyt makoisan mansikka kakun,tänään satelee vettä:)

Unelma kirjoitti...

Ihana kukkaseppele sinulla.

Oli varmaankin mukavaa noin isolla joukolla viettää juhannusaattoiltaa.
Me olimme täällä koton taatan kanssa kahdestaan.
Aamulla kävin uimassa, kun aurinko vähän aikaa paistoi, nyt taas sataa jälleen.

AAMU kirjoitti...

Kokot taisivat palaa taajaan Suomenniemellä, kun on sen verran kostea keli. Vaan ei ihan satanutkaan.

Hanneles bokparadis kirjoitti...

Kaunis seppele kauniilla tytöllä.

hienoja juhannuspäiviä sinullekin

Seija Koistinen kirjoitti...

Oletpa tehnyt kauniin seppeleen, ja sillä on myös kaunis kantaja <3
Oikein ihanaa Juhannuspäivän iltaa

eila kirjoitti...

Kaunis tätini--kuin kukkanen.
Ihana nähdä sukua . On teillä ollut kiva ilta ja juttua on varmaan riittänyt. Ja niin makoisan näköinen mansikkakakku.
Ihanaa Juhannuspäivän jatkoa teille halauksien kera.

Suss o Kai kirjoitti...

Det verkar som ni hade trevligt :) ser att Bekka o Katrin har lärt dig att fota i spegel :) Kram Suss

Kirsti kirjoitti...

Sylvi,olet kaunis kukkaistyttö,kuin juhannusmorsian♥
Kukkaseppele sopii kesään,juuri juhannukseen. Tästä tuli mieleeni joku juhannus,kun ilma oli lämmin,lapset olivat pieniä,oltiin pitkälle yöhön omassa pihassamme ja tein heille kaikille kesän kukista seppeleen.

Mukavaa,kun te sisarukset kokoonnutte yhteen juhlimaan. Mansikkakakku näyttää herkulliselta.
Siunausta Juhannuspäivän loppuhetkiin!

sylvi kirjoitti...

ritva, kiitos.♥
Eini on taitava kokki.
Kyllä meillä satoi,


Unelma, kiitos!♥
Meillä on sellanen perinne että olemme yhdessä sisarukset täällä ruotsissa, Uudenvuoden- pääsiäisen- ja juhannusaaton, aina vuorotellen jonkun luona.
Sinä olet ahkesa uimaan,Voi kun asuisit minun naapurissa niin kävisin sinun kanssasi uimassa.

AAMU, olisihan se ollut hauskaa olla kokolla. Meillä vain kynttilät paloi.♥


Hannele, kiitos!
Myös sinulle toivotan ihania päiviä!♥


Seija rakas, kiitos sinulle,
Oli hauska nähdä sinua.
Ihania päiviä sinulle ♥


Eila ,rakas , oi kiitos paljon.!♥
Oikein ihania päiviä myös sinulle!♥

Suss o Kai,
Oli meillä hauskaa kuten aina.
Niin ne sinun lapsukaisesi opettavat mummille.
Halaukset sinne teille kaikille rakkaille!♥

sylvi kirjoitti...

Hei Kirsti kiitos!
Olen joka vuosi tehnyt seppeleen .
Joskus teimme kaikille esikouoppilaille.
Juhannus on ihanaa aikaa.
Kiitos, siunausta myös teille!♥