lauantai 11. kesäkuuta 2011

Heleätä Helluntaita Sinulle kukkienmme myötä!

Helluntain aatto!
Ajat muuttuvat ja me ajan mukana.
><
Ennen helluntaiksi pakkasimme asuntovaunun heti kun tulimme töistä perjantaina ja suuntasimme joko järven tai merenrannalle.
Kaikki neljä sisrusperhettä lapsineen pidimme hauskaa yhdessä. 
Oli vilskettä
Entä nyt?
Nautimme rauhassa oloa  kotona . 
Tänään Sanni-siskoni tuli käymään ja
 nautimme aterian yhdessä ja sitten menimme luontoon kävelemään.
Ei ole enään mitään suurempaa halua meteliin.
Juhannuksena sitten olemme taas yhdessä,
 mutta vain sisarukset puolisoineen.
Lapsilla on omat perheet ja menonsa.


Kurjenmiekka on saanut nautintonsa vedestä.
Onpa kukassa joku toinenkin sitä nauttimassa.

Kieli pitkällä vieläkin, varmaan haluasi lisää vettä.
Mutta minä en.


Ensimmäiset päivänlijat aukaisevat kukkansa.
Jopa on nekin saaneet vierailijoita.

Taas erilainen Akileija ilahduttaa kukinnollaan.

Tornionlaakson ruusu, eli Lempin ruusu on täydessä kukassa.
Olemme tuoneet pienen alun  Kuusijärveltä siskoni pihalta..
Nyt siitä on tullut iso pensas.

Tämän keltaisen siankärsämän ostimme käydessämme
Furetin kasvitarhassa, viime keskiviikkona. 

Tämä lila Alppiruusu oli pihassamme kun
muutimme tänne v. -67tammikuussa.
siis 44 vuotta sitten.

Samoin nämä  varjoliljat.
Näistä saa aina poimia pois  liljakukkoja.
Muuten ei kukat kerkiä kukimaan kun liljakukot syövät ne.
><
Taas on päivä mennyt mailleen.
Huomenna sitten laulamme kirkossa.
On Hellutai ja miksi sitä vietämme?
Jos et tiedä niin voita lukea tuosta alhaalta.

Ei muuta kuin Oikein ihanaa siunattua Helluntaita kaikille!
<>

Helluntai kristinuskon juhlana

Kristityt viettävät helluntaita Pyhän Hengen vuodattamisen ja kristillisen kirkon perustamisen muistoksi[3]
jotka Raamatun mukaan tapahtuivat juutalaisten helluntaipäivänä, 
kymmenen päivää Kristuksen taivaaseenastumisen jälkeen.
Varsinainen helluntaipäivä on aina sunnuntaina, mutta useissa maissa myös seuraava maanantai,
 toinen helluntaipäivä on pyhäpäivä. Niin oli Suomessakin vuoteen 1972 saakka.
 Ennen vuotta 1774 olivat myös seuraava tiistai ja keskiviikko pyhäpäiviä.
 Myöhemmin, vuosina 1973–1991, Suomessa vietettiin pyhäpäivänä varsinaisen helluntaipäivän lisäksi myös edeltävää lauantaita, jonka nimi oli tuolloin helluntain valmistuspäivä.[6].
Helluntai on kristikunnan kolmanneksi suurin juhla pääsiäisen ja joulun jälkeen.
 Helluntai on erityisen tärkeä juhla helluntailaisuudessaOrtodoksitnimittävät varsinaista helluntaipäivää Pyhän Kolminaisuuden päiväksi ja sitä seuraavaa maanantaita (toista helluntaipäivää) Pyhän Hengen päiväksi.[7][8]
<>

8 kommenttia:

Suss o Kai kirjoitti...

Härliga blommor ni har och härliga barnbarn på tidigare inlägg :) Trevlig pingst Kram Suss

Sarppu kirjoitti...

Ihanat kukat taas meitä ilahduttamassa, meiltä puutuu alppiruusu ja varjoliljat, niihin tuli niin paljon liljakukkoja, samoin muihin liljoihin, että en kerennyt niitä poistamaan javpelkäsin että leviävät kuunliljoihinkin, kun niitä minulla on tosi paljon, niinpä olen tyytynyt olemaan ilman. Oikein hyvää helluntaita.

eila kirjoitti...

Kuin satumaa.
Ihanat kukat.
Kiva kun olet nimennyt tuon Tornionlaakson ruusun äidin nimellä.

Hyvää Helluntaita teille ja halaukset. <3

Anonyymi kirjoitti...

Hei ystäväni Sylvi.Minustakin on parhainta viettää aikaa perheen kanssa ihan vain olemalla yhdessä.Mitä enemmän perhe väkeä mukana niin sitä mukavampaa.Kun asuisi vaan lähempänä.

Ihanaa helluntaita rakas Sylvi.♥Kukat ovat niin nättejä.

ritva kirjoitti...

Kyllä on kauniit kukaset,meilläkin päivälilja kohta aukeaa.Oikei heleätä helluntaita teillekkin:)

AAMU kirjoitti...

Kaunista kukkien loistoa, värejä ja muotoja joka lähtöön.

sylvi kirjoitti...

Suss o Kai, kiitos! Samoin teille sinne mukavaa helluntaita ja halit kaikille!♥


Satppu, kiitos!
Kumma kyllä ei meillä kuunlijoissa ole koskaan ollut liljakukkoja.
Todella ei niitä liljoja ole hauska kasvattaa jos kukot niitä aina syövät.
Kiitos samoin teille hyvää helluntaipyhää.

eila, Kiitos!
Tämän ruusun nimitimme heti äitisi nimellä.
On niin kaunis ja aina muistan siskoani kun kävelen sen ohi, ihana tunne, kaipaus.
Halauksin oikein hyvää Helluntaipyhää.



Kata, näin on.
Kiitos oikein hyvää Helluntaita , halauksen myötä sinulle ja rakkaallesi Kata ystävä.♥



ritva, kiitos, halauksin myös sinne hyvää ja heleätä helluntaita♥

!

sylvi kirjoitti...

AAMU, kiitos, näin kesä täyttää elämme ihanilla väreillä , varjossakin voidaan käydä.
Hyvää helluntaita sinulle!♥