perjantai 8. toukokuuta 2020

sylvin Rerki Mölarpskvan

3/5 2020 tehtiin retki Fristadin Mölarpskvarn:iin.
Siellä kasvaa luonnossa näitä kauniita kylmänkukkia.
niitä oli todella paljon.

täällä on kaunista maastoa ja sitä ympäröi  pieni joki

 Tämän rungon sisälle olivat muurahaiset tekemässä pesää

Lisää kuvateksti

 



 1500 täällä oli mylly ja  myöhemmin sitten saha.


Nautimme kävellessä täällä kauniissa luonnossa ja ihanassa säässä.
Oli siellä muitakin ihmisiä mutta pidimme etäisyyden heihin.
 Ilmat tällä viikolla  olleet taas viileämmät.

Susanne on nyt saanut olla kotona mutta on ollut hyvin väsynyt. On käynyt välillä ottamassa kokeita sairaalassa. Arvot olivat laskeneet mutta kuumetta ei ole nyt ollut.
Kun kävimme häntä tapaamassa ja samalla kukkapenkkejä puhdistamassa ja istuttamassa uusia kukkia,  ei hän paljoa jaksanut jalkeilla olla.  Otti tyynyn ja viltin ulos ja lepäili siinä kun samalla seurusteli kanssamme.
 Kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu.
Jäädään taas taivaan Isän hoitoon.

Kaikkea hyvää teille Blogiystävät ja kiitos niistä lohduttavista kommenteista.

7 kommenttia:

Nila kirjoitti...

Kauniit on siellä maisemat ja kylmänkukkia ihan luonnossa kasvavia..Ihanaa.

sylvi kirjoitti...

Niila kiitos. ♥

Eeviregina kirjoitti...

Ihania kukkia luonnossa! Onko tuo valkoinen valkovuokkoa?
Kaikkea hyvää teille ja mukavaa äitienpäivää!

sylvi kirjoitti...

Eeviregina kiitos ♥
Kyllä ne on valkovuokkoja,

aimarii kirjoitti...

Kauniita sinun kylmänkukkasi. Minä en ole edes koskaan luonnossa tai missään nähnyt edes niitä.
Mukavan oloiset retkeilymaastot, vaihtelevassa maisemassa. Valkovuokkojen runsaus ihastuttaa.
Hyvää äitienpäivää.

sylvi kirjoitti...

aimarii kiitos paljon. Täällä on metsät täynnä valkovuokkoja.
Hyvää ja siunattua Äitien-Päivää myös Teille ♥

Suomalainen Kyproksella kirjoitti...

Kiitos Sylvi, kyllä kaikki järjestyy, siinä olet oikeassa!