lauantai 31. elokuuta 2019

Elokuun viimeisen päivän otoksia.

Tervehdys tänne Blogi-maailmaan
Meillä täällä alku viikosta oli kovat ukonilmat. 
Onneksi ei lämpö hävinnyt.
Tänään taas saimme nauttia lämpimästä aurinkoisesta päivästä.
Sieniä olemme keränneet joka toinen päivä.
Niitä on kovasti.
Talven sienet pakkasessa.
 Laitanpa tähän vähän tänään kuvattuja kukkia.
Tämän Konvaljbusken, Clethra Alnifolia, saimme pojaltamme pienen alun ja nyt on kasvanut ja kukkii näin kauniisti. Tuoksuu hyvälle. Mikä on suomalainen nimi.?


Tässä lähikuva.

Tätä on myös punasena
Nyt aukesi myös tämän daalian kukat.

Olikohan tämä tarha-katkero.
Kuva ei tule hyviä kun aurinko paistaa.
Runsaana kukkii.

Strålrydbeckia. Taas unohtui suomalainen nimi.
Tätä olemme laittaneet eri paikkoihin.
Kukkii näin myöhää syksyllä ja kukat kestää kauan.
Tätä sanovat monivuotiseksi auringonkukaksi.
On tosi korkea ja loistaa kuin aurinko.
Kukkia on mukava ottaa maljakkoon.

Purppurapunalatva on myös korkea. Perhosia täynnä.


Kruunuvuokko
Nostin sen verannalle kukkimaan pelarkonien seuraan.
Nämä keräsimme eilen ja ne annamme pojallemme.

Tänään kävimme tunnin lenkillä ja sieniä ei tullut ihan yhtä paljon.
Niistä viemme nyt Irma-ystävälle ja osan jo söimme.


Meille on kiireet jatkuneet. Joka viikonloppu on varattu.
Antakaa anteeksi kun en ole teidän blogeihin kommentoinut.
No talvella kerkiää täällä useimmin käymään
Oikein hyvää  alkavaa syyskuuta teille ystävät.



10 kommenttia:

Emilie kirjoitti...

Aivan ihana kukka tuossa Cletrassa, kuuklasin ja sain nimeksi Valkokletra ja kielopensas. Enpä ole koskaan nähnyt tuollaista, edes kuvissakaan.
Hienoa kun tähän aikaan kukii upeasti. Varmaan perhosiakin tuo, jos tuoksuu.
Sulla on varmaan hienot perhoskekkerit siellä. Kaikkea hyvää syyskuun alkuun!

Saila kirjoitti...

Ihanat kukat ja muutkin kasvit! Valkokletra on tosiaan pensaasi, upean rehevä! Istutin sen kerran, mutta se kuoli ensimmäiseen talveensa. Syksyllä istuttaminen (ostin sen syysalesta) voi olla vaikeaa, kun sen perään tulee heti talvi, eikä kasvi ole ehtinyt juurtua.
Hieno sienisaalis, josta tulee vesi kielelle.

Kirsti Kaija kirjoitti...

Kaunista ja runsasta, perhosia houkuttelevaa kukintaa vieläkin teidän pihassa, vaikka pian on jo syyskuu.
Mahtavaa sienisatoa :)

sylvi kirjoitti...

Emilie kiitos paljon tiedosta. Aina viisastuu.
Perhosia on todella ihan mahtavan paljon kaikissa kukissa.
Hyvää alkanutta syyskuuta myös Teille ♥

sylvi kirjoitti...

Saila kiitos.
Olen todella tyytyväinen tuohon Valkokletran.
Sen nimi on siis sama latinaksi. Clethra.
Kiitos kun sain nimen suomeksi.
Tykkäämme kovasti sienistä.
Hyvää alkanutta Syyskuuta sinne Sinulle ja pojille.

sylvi kirjoitti...

Kirsti Kaija kiitos paljon ♥
Lämpöä on vielä.
Viime yönä taas salamoi ja jyrisi koko yön.
Sienet kasvaa kun saavat vettä ja lämpöä.
hyvää ja siunattua syyskuuta Teille ♥

Between kirjoitti...

Valkokletra on kaunis. Sinulla kaikki kukkii niin upeasti.
Oi, miten hieno sienisaalis. Ehkä menen naapurin kanssa sienimetsään, kun tulee vähän viileämpää. Elokuu on ollut lämmin ja aurinkoinen.
Mukavaa syyskuun alkua sinulle!

sylvi kirjoitti...

Between kiitos paljon ♥
On todella ollut lämmintä ja me olemme saaneet hyvin myös sadetta.
Siksi sieniä on paljon.
Samoin Sinulle /teille mukavaa syyskuun alkua ♥

Nila kirjoitti...

Kaunista syyskukintaa. Upea sienisato. Me emme ole vielä sieniä käyneet edes katsomassa.

sylvi kirjoitti...

Nila kiitos.♥
Kanttarelliä on ihan mahdottomasti. Nyt on myös tullut herkkutatteja.