maanantai 30. huhtikuuta 2018

Lumikkia, jouluruusuja, esikko, pärskäjuuri, kylmänkukka, kolmilehti ym 30/4 2018

 on Lumikit aukaisseet kukkansa. ♥ 

 Lumikki ♥ 
Jouluruusut parhaimmillaan.
Tämän ostimme muutama vuosi sitten, ihan muutamalla kr.:lla kun meinasivat kaupassa heittää sen pois, kun oli niin huono ja pieni.  Meinasivat että ei lähde kasvamaan.
Kyllä vaan meillä lähti kasvamaan ja lisääntymää.


Nämä 2:si viimistä saimme pienet alut  Suomesta lapsuus-ystävältä Loviisasta. Sattui vain olemaan saman värinen kuin entinen.
Niitä on nyt tässä 3 isoa puskaa ja niiden juurella paljon pieniä alkuja.
Ovat todella hyvin lisääntyneet.

Tykkään näistä kovasti.


Nämä Kevät esikot tuoksuvat hyvälle.

Valkosessa pärskäjuuressa on nyt  20 alkua joihin varmaan tulee kukka. Ympärillä on myös paljon pieniä alkuja.

Tumma pärskäjuuri jonka ostimme parivuotta sitten, siinä on kaksi alkua. Viimevuonna siinä oli vain yksi kukka.

Kellojouluruusu viihtyy marjapensaiden juurella.


Kolmilehti ei vieläkään ole aukaissut nuppuaan..
On ollut niin pilvisiä päiviä ja kylmää niin on kasvu hidastunut.

Kylmänkukka kivikossa.

Kaihonkukka kukkii vaikka on kylmää.
Nyt on ulkona +9, mutta yöksi aina kylmenee.
♥ Oikein iloista Vappua teille kaikille jotka täällä piipahdatte. 

18 kommenttia:

Between kirjoitti...

Aivan ihanat jouluruusut!
Sinun blogiisi on aina ilo tulla katsomaan, mitä kaunista nyt on tarjolla. Koskaan ei pety.
Iloista vappua sinulle!

sylvi kirjoitti...

Between♥ kiitos paljon. Samoin on sinunkin Blogiisi hauska tulla. Sinun kuvasi ovat niin huolella otettu. Ja saapaapi vielä mukkejakin siman kanssa. ♥

Sirpa kirjoitti...

Oi näitä sinun kukkiasi, aivan ihania!
Hauskaa vappua myös sinulle!

sylvi kirjoitti...

Sirpa kiitos paljon. ♥
Hauskaa Vappua sinulle.

ritva kirjoitti...

Ihanat jouluruusut. Kiitos samoin teille Iloista vappua ♥

sylvi kirjoitti...

ritva kiitos paljon. ♥

Irma kirjoitti...

Oi miten on ihania kukkia. Hyvää vappua teille:)

sylvi kirjoitti...

Irma kiitos paljon. samoin Teille ♥

Kruunuvuokko kirjoitti...

Todella kauniit jouluruusut.
Ihanaa vappua sinne teille.

Eeviregina kirjoitti...

Sama milloin kurkkaa blogiisi, näkee ihanuuksia. Nuo jouluruusut! Oikein mukavaa vappua sinullekin!

sylvi kirjoitti...

Kruunu Vuokko Kiitos paljon🎈Ihanaa Vappua myös teille🎈😊



sylvi kirjoitti...


Eeviregina Kiitos paljon🎈Ihanaa Vappua myös teille🎈😊

Susanne kirjoitti...

Sinulla on aina niin kauniita kukkia siellä!
Hyvää vappua!

sylvi kirjoitti...

Susanne kiitos paljon.
🎈Ihanaa Vappua myös teille🎈😊

Kirsti Kaija kirjoitti...

Teidän piha on kuin hyvin varustettu puutarhamyymälä. Sitä, mitä ei ole, ei tarvita. Kylläpä on ihana jouluruusu. Onneksi annoit sille kodin.

sylvi kirjoitti...

Kirsti Kaija, Kiitos paljon.
Siitä on kukka antanut meille paljon iloa palkaksi.
🎈Ihanaa päivään jatkoa sinne Teille🎈😊

Päden paja kirjoitti...

Niin kauniita kaikki! Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

sylvi kirjoitti...

Päden paja, kiitos ♥ Samoin teille hyvää alkanutta Toukokuuta.♥