perjantai 16. maaliskuuta 2018

Missä se kevät viipyy.??

Tälaista meillä tänään 16/3 2018.
Lunta on enemmän kuin tarpeeksi.

Alkuviikosta oli päivällä muutama lämpöaste, mutta yöllä meni aina  pakkasen puolelle.

Keskiviikkona taa muuttui pakkaseksi.
Aamulla oli- 8° ja päivällä kun aurinko paistoi niin muuttui -5°

Tänään teimme lenkin metsään  sillä oli niin kylmä tuuli ettei aukealla haluttanut kävellä.
Mögajärvi on ihan lumen peitossa.
Jänis juosta viiperti jäällä.

Oli vähän vaikeata kulkea kun ei ollut kuin hevosen jäljet.


Onneksi ei koko matkaa ollut tällaista.
7 km lenkki tehtiin.
Hiki siinä tuli.

Liiterin katolta tuli lumet alas ja nyt ei ole asiaa liiteriin vähään aikaan.

Kurre käy joka päivä lintulaudalla.

Välillä istuu maassa ja syö.

Onkohan sillä jo poikaset kun on niin nälissään.
4 x 20 kg on siemeniä tänä talvena mennyt.
Eilen kävi lumikko lintulaudan alla.
Nappasi sieltä hiiren, vai syökö se myös lintuja?
Minusta näytti että se juoksi hiiri suussa tiehensä.

Kasvihuone odottaa jo tomaatin taimia. Vai näyttääkö se siltä??

Kun lähdimme Espanjaa niin laitoimme tomaatin siemenet itämään. Tällaisia luiperoita niistä tuli.
Saa nähdä saako niistä koskaan kunnollisia.

Mukavaa, aurinkoista viikonloppua teille ystävät.

17 kommenttia:

Suomalainen Kyproksella kirjoitti...

Voipi noista tomaatintaimista vielä jotain tullakin, vai voiko? Sano niille, että ryhtiä elämään! Kyllä elämä kantaa.

sylvi kirjoitti...

Suomalainen Kyproksella kiitos ♥ Joo niin täytyy niille sanoa.

Kirsti Kaija kirjoitti...

Ihana kurre. Meilläkin on yhtä talvista. Onneksi tomaatti antaa anteeksi paljon. Olen monesti istuttanut hennot taimet niin, että osan varresta olen laittanut kiekuralle mullan alle, jolloin siihen on kasvanut juuret. "Lyhennetty" varsi on pian tukevoitunut. Siunattua viikonloppua sinulle ja miehellesi.

Piipe A kirjoitti...

Huh, on sitä lunta teilläkin! Suloisia lintulaudan vieraita. Itse näen tosi harvoin oravia lintulaudallamme, harakoita senkin edestä.
Hyvää ja aurinkoista viikonloppua Sinulle!

Sussi kirjoitti...

Lumikko jahtaa varmasti hiiriä. Kiva kurre:)

ritva kirjoitti...

Kyllä on lunta saa nähdä koska nuo on sulaneet. Aurinkoista viikonloppua:)

sylvi kirjoitti...

Kirsti Kaija kiitos paljon ♥. No ehkä noista tomaateista saa joitakin.
siunausta päiväänne.


Piipe A. Kiitos♥. Harakoita ei meillä häy talvisin.
Siunausta päivääsi.




Sussi kiitos,♥. no toivotaan että oli hiiri eikä lintu.
Siunausta päivääsi.


Ritva, Kiitos ♥
Siunausta päivääsi.

Minttuli kirjoitti...

No onhan sielläkin paljon lunta! Nälkä on söpöllä kurrella ja muillakin eläimillä. Täälläpäin on paljon nälkäisiä lintuja ja jopa kuolleita pöllöja on löytynyt ruoan puutteen takia, ikävää.
Toivottavasti kevät koittaa pian!

Hyvää Marian päivää huomiselle♥

sylvi kirjoitti...

Minttuli, kiitos ♥
On ollut todella kova talvi eläimillä.

Kiitos samoin sinulle Hyvää Marian päivää.

 Marihantee kirjoitti...

Tänä talvena on tullut kyllä niin PALJON lunta, että ihan hirvittää milloin nuo meidän pihalta katoavat. Meill on vieläpä sellainen piha, johon ei OLLENKAAN osu aurinko lokakuu-maaliskuu välissä, joten auringonsäteiden lämpöäkin joutuu odottelemaan tuonne huhtikuuhun asti. Ollaan ystäväpiirissämme ja täällä meidän kylällä vähän sellainen yleinen vitsi pihamme kanssa - muilla on jo lumet poissa, niin meillä ei. Muita kyllä naurattaa enemmän kuin meitä! :D

Minä jo niin koko sydämestäni odottelen "oikeaa" kevättä eli sitä ihanaa aikaa kun lumet sulavat ja alkaa pienet versot nousemaan maasta, silmut ilmestymään puihin ja linnut pesimään ♥

Päden paja kirjoitti...

On siellä tosiaan melkoisesti tuota lunta:) Suloinen orava, noiden oravien ja lintujen ruuanhaku puuhia on mukava seurata! Mukavaa viikonloppua♥

sylvi kirjoitti...

Marihantee kiitos. ♥
On todella ollut luminen talvi. Ensin odotimme yli joulun että saisimme lunta. Sitten kun sitä alkoi tulla niin loppua ei tulekaan.
Kevättä täälläkin odotamme.
hyvää viikonloppua sinne teille♥



Päden paja, kiitos ♥
No on kyllä.
Olen iloinen kun voimme auttaa lintuja ja oravia ruuan haussa. Palkan ne antaa kun saa niitä kuvata.
Mukavaa viikonloppua myös teille.

orvokki kirjoitti...

Ohoh... on sitä lunta siellä. On meilläkin, mutta enää vain murto-osa tuosta määrästä. Tun määrän sulattamiseen tarvitaan monta lämmintä aurinkoista päivää.
Mukavaa sunnuntaita !

Anonyymi kirjoitti...

Matka on aina mukava virkistys arkeen - satoi tai paistoi. Ja kyllä nuo tomaatit tuosta virkistyvät, istutat vaan syvempään uusissa purkeissa. Minä jopa "kaadan" taimet kasvihuoneessa kyljelleen, jos ovat liian pitkiä. Alkupää varresta mullataan, uusia juuria kehittyy varteen. Latva kääntyy itsestään ylös ja taimet ovat aina tuottaneet hyvin. Iloista pääsiäisen odotusta!

sylvi kirjoitti...

Orvokki. kiitos♥
Ovat kuitenkin vielä luvanneet pakkasia.
Hyvää pyhäpäivää sinulle ♥



riitanpuutarha. kiitos ♥
Uskon että Suloseni noista taimista pelastaa ainakin joitakin.
Kiitos samoin mukavaa pääsiäisen odotusta.

♥ Łucja-Maria ♥ kirjoitti...

I'm surprised. So much snow fell?
There is frost and wind in me.
Have a nice week.
Greetings.

sylvi kirjoitti...

♥ Łucja-Maria ♥ Kiitos samoin sinulle mukavaa viikkoa.
Have a nice week.♥