maanantai 1. tammikuuta 2018

Uusi vuosi 2018.

53 vuotta yhdessä.
31/12-64.
Surten kirkossa meidät vihittiin.

 Joulun ja uudenvuoden viikko oli sadetta.

 Vettä on todella paljon

Metsä-lenkillä näimme tällaisen syönti paikan.
Siinä on maissa.
Kamera oli kuusessa.
Mitkä eläimet syövät maissia?

Teimme joka päivä pitkän lenkin.
Emme juosseet alennusmyynteihin. 

 Tuli mieleen Lapin vaellukset, kun joka paikkaan kiipesimme.
Piti nytkin kiivetä rinnettä ylös  ja puuhun. 

 Mögajärvi on lempi paikkamme.

Toisin paikoin oli metsätie tämän näköistä liejua.

Se piti kiertää.

Ei ollut aita enään niin kaunis kuin lumikelillä ennen joulua.

Veljeni, vaimonsa kanssa tulivat aatto-aamuna meille.

Lähdimme sitten yhdessä Helmi-siskon luokse perinteiselle "sisarus-träffeille". Uutta Vuotta vastaan ottamaan.
Lunta satoi niin kovasti ettei meinannut ajaessa nähdä eteensä.
Yöllä kun tulimme kotia niin oli satanut 12 cm lunta.
Meidän tietä ei ollut aurattu, niin auton pohja veti lunta.
Emme päässeet ihan mäkeämme ylös niin jätimme auton ja  kävelimme loppu mäen  ylös.

Nyt toivotan teille hyvää, ilontäyteistä Uutta Vuotta 2018.
Tämän SK. sanoin jota lauloimme tänään Suloseni kanssa kirkossa.

1. Nimessäsi uuden vuoden, Herra, jälleen alamme. Johtoosi näin kaiken suoden,  turvissasi kuljemme. Poista kaikki epäilykset,   muuta murhe iloksi.   Ahdistukset, kärsimykset   käännä siunaukseksi.
2. Nimeesi kun rohkenemme toivomme vain perustaa,   epätoivoon vaivu emme,   armo meidät uudistaa.  Jeesus-nimen kalliolla,  lapsenusko seistä saa.   Mitä vain voi eteen tulla,  Herra meitä vahvistaa.
3. Tule, Herra, turvaksemme, tänä vuonna uudestaan. Sinunhan on taistelumme,   kanssamme käy sotimaan.  Omat voimat eivät kestä,   siksi vierellämme käy.   Sinne eksymästä estä,  minne ristisi ei näy.
4. Erämaahan turvaksemme, annoit pyhän nimesi,  tähden kirkkaan matkallemme, selkeäksi oppaaksi.  Tie kun tuntuu ankealta,  matkan vaarat ahdistaa,   nimes auttaa kuorman alta,  siitä uutta voimaa saa.  
5. Nimessäsi uskallamme, määränpäätä odottaa.   Joko tänä vuotenamme, matkasauvan jättää saa?  Kevät kerran talven voittaa,  sota päättyy pyhien,   suuri rauhanaika koittaa,   suven saamme suloisen.
 


16 kommenttia:

Kirsti kirjoitti...

Hei Sylvi, tahdon kiittää sinua aivan ensimmäiseksi kuluneesta vuodesta. Onnea pitkälle liitolle. Meillä on "vasta" 44 avioliittovuotta takana päin. Teilläkin lumi tulee ja lumi menee. Jumalan siunausta teille tähän uuteen vuoteen.

Eeviregina kirjoitti...

Saitte sitten lumimaisemat takaisin. Oikein hyvää tätä vuotta teillekin!

sylvi kirjoitti...

Kitsti kiitos myös sinulle.♥
Jumalan siunaamaa Uutta vuotta 2018, myös sinulle ja perheellesi♥

Eeviregina Kiitos paljon. Hyvää alkanutta vuotta Teillekin♥

PiipeA kirjoitti...

Onnea ja siunausta tulevillekin vuosille Sulo-puolisosi kanssa!<3

On hyvä pyytää Jeesuksen läsnäoloa jokaiseen päivään! Iloa uuteen vuoteen 2018!

Minttuli kirjoitti...

Onnea pitkästä yhteisestä matkasta teille ja onnea alkaneeseen vuoteen♥

ritva kirjoitti...

Paljon Onnea teille kyllä nämä vuodet rientää. Hyvää ja onnellista alkanutta vuotta 2018.<3

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Onnea 53-vuodeta♥♥

sylvi kirjoitti...

KIITOS PALJON !! Piipe A♥, Minttuli♥, Ritva♥ ja Hannele ruusukummusta♥

Between kirjoitti...

Pitkän taipaleen olette yhdessä kulkeneet. Lämpimät hääpäiväonnittelut ja hyvää alkanutta vuotta 2018!
Onneksi saitte lumimaisemat takaisin.

Päden paja kirjoitti...

Sylintäydeltä onnitteluja teille♥ ja paljon yhteisiä onnen ja rakkauden täytteisiä vuosia lisää♥ Oikein hyvää alkanutta vuotta 2018, tuokoon se mukanaan teille kaikkea ihanaa♥

sylvi kirjoitti...

KIITOS PALJON , BETWEEN♥ JA PÄDEN PAJA♥

Anonyymi kirjoitti...

Voi, teidän lumet ovat kokonaan poissa ja on niin kuraista. Suomessa on jouluaika ollut etelärannikolla täysin lumetonta, meillä taas postikorttimaisemat.

sylvi kirjoitti...

riitan puutarha, Näin on ollut niin vaihtelevaa, Jouluainana oli jopa+7 lämmintä.

Sussi kirjoitti...

isot onnittelut!

Irma kirjoitti...

Onnea paljon hääpäivänne johdosta teille Kauniita kuvia olet laittanut
Hyvää alkanutta uutta vuotta :)

sylvi kirjoitti...

Sussi ja Irma kiitos paljon ♥