perjantai 21. huhtikuuta 2017

Vielä Päsiäisen vietosta läheisten seurassa.

Pääsiäinen on ilonjuhla.

Tyttären perhe ja  tytön tyttöjen perheet.

Samalla vietimme myös tytön pojan 25v synttäreitä
Ruoka maistui kaikille.
Mämmiä ei kaikki syöneet.
Veljen luona oli vuorostaan perinteiset ruotsin sisarus-trfäffit, pääsiäis lauantaina. Yksi kuitenkin puuttui joukosta, Sanni siskoni. Häntä muistelimme.

Maannantaina Rebekan tytöt tulivat yökylään.

Tiistai aamuna kun menimme  hakemaan tyttöjen kanssa sammakon kutuja niin vesi oli jäässä.

Päivällä oli kuitenkin aurinkoista.
Menimme metsään ja rakensimme majan.
Eväät olivat mukana.
 

Lillen ensimäisenä pullaa hakemassa

Hyvin maistuu eväät tytöillekin,

Keskiviikkona kävimme vielä parantamassa majaa.

Kaiken näköisiä koristeita majan pöydälle löydettiin.

Taas oli mukava päivä tyttöjen kanssa.

Minulla on taas ihoni kummitellut.
Olen käynyt lääkärissä, ja sain lääkkeitä mutta ei vaan ollut oikeita lääkkeitä.
Kasvot oli ihan kamalan näköiset Kiirastorstaina. Punaset turvonneet läikät levisivät.  Pyhä edessä ja laulamaan piti mennä. Onneksi minulla oli kotona 
Betapred ja allerkia lääkettä. Se auttoi turvotukseen ja pahin punoitus poistui.
Soitin tiistaina ihotauti lääkärilleni ja sain ajan vasta viikonpäästä.

Keskiviikkona tuli taas sama juttu kasvoihin. Lääkäri kekukseen soitin ja lääkäri kirjoitti mulle uuden satsin 
Betapred annos. Saa sitten ihotauti lääkäki antaa muuta. 
No eihän ne taaskaan näe minkä näköinen olin ja saan selitää ja selittää.
No ei valiteta. Tämä on vain sitä elämää täällä maan päällaä.


Nyt on edessä Evankeliumi juhlien järjestelyä.
Täällä Boråsissa on 28-30/4 Ruotsin Valtakunnalliset Evankeliumijuhlat.
Siis viikon päästä.
Vieraita odotamme n. 150-200 henkeä.



Mukavaa viikon-loppua teille Blogi-ystävät !
Nautitaan keväästä.


7 kommenttia:

Kirsti kirjoitti...

Alun kiitoksiin on helppo yhtyä. Hienon majan olette rakentaneet. Lapsille jää kauniita muistoja. Luonnon omat luomukset koristeina ovat hauskat. Kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi.

Irma kirjoitti...

Hienot juhlat teillä, ja metsäretki kiva kun noin upea majakin teillä :)

sylvi kirjoitti...

Kirsti kiitos . Lapsuus on tärkeää aikaa ♥


Irma kiitos ♥

ritva kirjoitti...

Mukavaa yhdessä oloa teillä on ollut, mukavia nuo metsä lenkit siellä niin viihtyvät lapsetkin. Hyvää pyhäpäivää teille.♥

sylvi kirjoitti...

Ritva, kiitos ja hyvää ja suloista pyhäpäivää teille ♥

RaijaAnnikki kirjoitti...

Kiitos.Meillä kevät on niin myöhässä.Ihanaa iloa teillä pääsiäisjuhlissa.

sylvi kirjoitti...

RaijaAnnikki kiitos ♥