maanantai 5. joulukuuta 2016

Kauneimmat Joululaulukonsertti. Joulu lepomisia.


Eilen lauloimme Kauneimmat joululaulut Carolin kirkossa.
Ensimmäiseksi esiintyivät Muskarit.
Ihanasti lauloivat.
 Tony Thornberg lauloi, Oi Joulu yö.

 Me kirkkokuorolaiset lauloimme yhdessä Kulttuurin kuoron kanssa.
Olimme myös esilaulajina.


Monta yhteislaulukin oli.
Kirkko oli melkein täynnä.
(Tämä kuva oli otettu ennenkuin kaikki olivat paikalla.)
Pastorimme Sakari kalliomaa piti hyvän puheen.
Kuvat on myös Sakarin ottamia.
Oli oikein tunnelmallinen hetki.


Tänään kun ei oikein ollut mitään erikoista tekemistä eilisen konsertin jälkeen, niin rupesimme lihapiirakoita tekemään.
Niitä tulikin 50 kpl.
Pian ne menee kun lapset tulevat käymään.

Sulo innostui vielä paistamaa piparkakkuja.
Jätti kuitenkin taikinaa vielä lapsillekin kun tulevat.

Nyt tuoksuu meillä niin joululta.

Huommenna menemme Suomen Itsenäisyys konserttiin.
Mukava on kuunnella Elina Vettenrantaa.
Onnittelut sinne Suomeen.
Olen tehnyt sinivalkoisia Itsenäisyypäivän kynttilöitä 
Lähtetyksen hyväksi ja olen myynnyt  aika paljon.

Hyvää Itsenäisyyspäivää teille kaikille  


 


8 kommenttia:

ritva kirjoitti...

Upeat laulajaiset teillä on ollut. Kylläpä olette leiponeet herkkua. Hyvää Itsenäisyyspää ja hyvää konsertti iltaa.♥

Anneli A kirjoitti...

Teillä on ollut aivan ihana jouluinen tapahtuma. - Hyvää itsenäisyyspäivää!

Sussi kirjoitti...

Upea tapahtuma!

Hyvää itsenäisyyspäivää!

♥ Łucja-Maria ♥ kirjoitti...

Silvi, Hyvää Itsenäisyyspäivä!
Lucja

♥ Łucja-Maria ♥ kirjoitti...

Hello dear Silvi!
U you can always see wonderful pictures, which I love.
Kisses and greetings.
Lucja

sylvi kirjoitti...

KIITOS YSTÄVÄT KOMMENTEITANNE♥♥ ♥♥♥

Irma kirjoitti...

Kaunis kuoro ja ihania leivonnaisi varmaan hieno tilaisuus :)

sylvi kirjoitti...

Irma kiitos ♥