torstai 31. maaliskuuta 2016

Kevätkukkia jotka kukkivat nyt pihallamme.

Kukat ilahduttavat.
Luonto herää.

Heti kun maa paljastui kukkivat nämä kerrotut lumikello.


Krookukset ovat vielä säilyneet kaneilta.

Unkarinvuokko on myös aikainen,



Punainen jouluruusu 

Sinivuokko

Talventähdet seinän vieressä ovat jo kukkineet kauan

Vaaleansininen Kevät kaihonkukka

Vielä vaaleampi

Kellojouluruusu on vielä vähän nupulla

Valkosessa jouluruusussa on vielä vain yksi kukka.

Talventähti

Lumikelloja
Taas yllemme aurinko saa, taas kullassa maa kimaltaa. 
Taas tuulessa laulusi soi, se yhtehen meidätkin toi.

En ymmärrä paljoakaan, loit meille niin ihanan maan. 
Loit ihmiset, kukat ja puut ja linnuille laulavat suut.

Niin huikea taivaasi on, niin ääretön, niin rajaton. 
Niin pienenä käsiisi jään sun ihmeitäs ylistämään.

Kiitollisena tätä laulua tänään laulan.

Tänävuonna halusimme kokeilla laittaa Daaliat ruukkuun aikaisin ja sitten leikata latvat.

Nämä leikatut latvat laitetaan kasvamaan yhteen ruukkuun.
Katsotaan miten onnistuu.
Aina pitää kokeilla jotain uutta.

Meinasin aloittaa uutta blogia mutta ei onnistunut minun koneella.
En kyllä ymmärrä miksi en voi päivittää tätä blogia enkä myöskään aloittaa uutta.
Täytyy vaan jatkaa tällä Suloseni läppärillä.

Aurinkoista kevättä teille ystävät.

19 kommenttia:

Tylsä Mörökölli kirjoitti...

Ihania kukkijoita ja hienosti onnistuneet kuvat. Kaunis on tuo kellojouluruusu. Se on ollut minullakin haussa, mutta ei ole sattunut kohdalle. Pirteitä kevätpäiviä sinulle 😊

sylvi kirjoitti...

Tylsä Mörökölli Kiitos paljon. Kellojouluruusu siementää hyvin uusia alkuja.

Emilie kirjoitti...

Ei oo totta, että siellä kukkii jo kaikki nuo! Taitaa olla aprillijuttu :D

ritva kirjoitti...

Oi miten paljon teillä jo kukkii kevät kukkaset kauniita. ♥

Eeviregina kirjoitti...

Uskomatonta, miten teillä jo kukkii! Muistan kyllä lapsuudesta, kun tätini asuivat Boråsissa, siellä kevät tuli paljon aikaisemmin kuin täällä Pohjanmaalla. Ihan kuin eri maailmassa asuivat!
Hyvää kevään jatkoa teille!

Sirpa kirjoitti...

Teillä onkin jo kevät pitkällä, ihania keväänkukkijoita ja paljon.
Mukavaa huhtikuun alkua!

sylvi kirjoitti...

Emililie. Ei ole Aprillä. Kyllä nämä nyt kukkii vaikka yöllä taas maa muuttuikin valkoiseksi. ♥


Kiitosritva. se on kevät ja luonto on jo herännyt. ♥


Eeviregina näin on ja sitten suomen kesä ottaa kasvussa kiinni kun yöt siellä on valoisemmat.
Kuka oli tätisi? ♥ Mukavaa jatkoa sinulle.


Sirpa kiitos paljon. Kukat ovat ihania ja jos vielä sinä Sirpa ne kuvaisit niin olisivat vielä kauniimpia. Olet niin hyvä valokuvaaja. ♥ ♥

Sussi kirjoitti...

Todella ihania! On teillä tosi kaunis puutarha!

sylvi kirjoitti...

Kiitos Sussi, ♥ ♥

Irma kirjoitti...

Ihania kukkioita teillä jo kukkii Kauniita ovat Hyvää viikonloppua teillä ♥♥

sylvi kirjoitti...

Kiitos Irma, samoin hyvöö viikonloppua. ♥ ♥

Kruunuvuokko kirjoitti...

Voi miten suloista kukintaa pihallasi.

sylvi kirjoitti...

Kiitos Kruunu Vuokko  ♥ ♥

Minttuli kirjoitti...

Oi että siellä on jo paljon kauniita kevätkukkia.
Ihanaa kevätaikaa♥

sylvi kirjoitti...

Kiitos Minttuli. Kesäänpäin ollaan menossa ♥ ♥

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten teillä on jo kevät! Meillä vasta haaveillen odotellaan. Ihania kukkia.

sylvi kirjoitti...

Kiitos riitanpuutarha. Nopeasti edistyy kevät.

Jaana Kristiina kirjoitti...

Voi mitä ihanuuksia sinulla jo siellä pihamaalla on!!!Pitää ihan huokaillen katsoa ja ihastella.Kevät on niin mahtavaa aikaa! Nautinnollisia päiviä sinne teille:)

sylvi kirjoitti...

Jaana Kristiina kiitos. Samoin sinulle mukavaa päivää.