tiistai 16. helmikuuta 2016

Blogi ongelmia ja Kastejuhla.

En pääse vieläkään omalla koneella Blogiani päivittämään. Saan siirtää kuvat Suloseni koneelle ja sieltä kautta pääsen päivittämään.
Näin kaunista oli lauantaina,
meidän Susannen tytön nuoremman tytönpojan kastejuhla- aamuna.

Juhlat oli seurakuntatalolla ja perjantaina Suloseni oli auttamassa kattamaan pöydät sillä me tunsimme talon ja missä mitäkin on.

Lauantaina lähdin minäkin sinne.
Paljon oli Katri paistanut tarjottavaa.
Karjalan piirakoita oli myös ja ne tilasin ystävätäni.

41 juhlavierasta on tulossa.

Kastettiin Carolin kirkossa.
Isosiskosta tuli kummitäti.
Kuvassa vasta kastettu rakas, William kääntää päänsä minua ja mormoria kohti ja ihan kuin olisi sanonut. "Nyt minun nimet on Taivaan kirjoissa."Olen kastettu Isän, Pojan ja Pyhänhengen nimeen."
Ihana tilaisuus.

Serkut olivat kuin prinsessoja.
(Vähän ujostutti kun oli niin paljon vierasta väkeä.)
Rakkaita tytöntytöntyttöjä.

Jaksoin olla koko juhlan mukana.

Sunnuntaina toivat tytöt Susannen perheeltä meille näin kauniin kukkalaitteen. Kiitos rakkaat.
Olivat niin iloisia kun leikkaukseni meni hyvin ja olen hyvin toipunut. Huomenna menen ottamaan tikit pois. .

Kiitos taas kaikille kommenteistanne.
Voikaa hyvin.

8 kommenttia:

Between kirjoitti...

Kastejuhlat ovat aina niin ihanan kauniita ja toiveikkaita juhlia. Onnea pienelle Williamille.
Hienoa, että selkäleikkauksesi onnistui ja olet toipumisen matkalla.
Aurinkoisia kevätpäiviä elämääsi!

Sussi kirjoitti...

Onnea Williamille!

Upean näköiset juhlat!

ritva kirjoitti...

Siunausta pikku Williamille ja koko perheelle. Ihanat juhlat teillä ollut.♥♥

Pelaguu kirjoitti...

Kaikkea hyvää sinunkin vointiisi ja teille! Kaunis kastetilaisuus ja kattaukset.

Irma kirjoitti...

Kaunis kastetilaisuus, herkkua oli teillä monellaista
Paljon onnea Williamille ja koko perheelle ♥♥

orvokki kirjoitti...

Olipa ihana kastetilaisuus. Kastajaiset on aina juhlallinen ja kaunis toimitus.
Paljon onnea Williamille.

Jaana Kristiina kirjoitti...

Onpa kaunis kirkko!kastejuhlat on aina kauniita.Onnea pienelle matkaajalle:)
Kiva kuulla,että pystyt jo pidentämään kävelylenkkiä.Kaikkea hyvää sinulle:)

sylvi kirjoitti...

KIITOS RAKKAAT YSTÄVÄT TAAS IHANISTA KANNUSTAVISTA KOMMENTEISTA. ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥