tiistai 26. tammikuuta 2016

Leikkiä ja nautintoa lumessa ja lumesta.

Lauantaina saatiin vielä nauttia lumesta.

Rebekka tyttöineen oli mummilassa

Ti tuut.

Hauskaa oli laskea mäkeä. Lillenkin sai juosta perässä

Vähän oli hiekkaa keskellä

Itse en uskaltanut kipeällä selällä laskea.
Ei tänä talvena sitä saakaan tehdä.

Lumienkeleitä tekivät ja pehmosessa lumessa oli lapsilla hauskaa.


Tytöt nautti kun saivat äitinsä lumeen

Itekin hyppäsivät


Jaksaisko nostaa ylös


ti tuut.

Nyt on lumet tippuneet puista. Sunnuntaina kun tuolla kävelimme niin vielä oli näin kaunista.

Tänään on satanut vettä ja tiet ovat sulat.
Kävin ottamassa verenpaineen ja hyvä oli.
Göteborgista soittivat että siirtävät leikkauksen kahdella päivällä eteenpäin. Piti olla 1/2 nyt on 3/2.
Kyllä Taivaan Isä pitää kaikesta huolen.
Olin nimittäin huolissani että miten jaksan olla juhlissa pyhänä
kun maannantai aamuna täytyy nousta ylös jo kolmelta. Meillä kun on ensin myyjäisiinleipomiset perjantaina, lauantaina johtokunnan kokous vedettävä ja lähetysmyyjäiset ja sunnuntaina Vuosijuhlat jatkuvat ensin Messu jossa lauletaan  ja sitten seurakuntakodilla jatketaa. Turhaan taas huolestuin. Sanoinkin että en taida tulla pyhänä, mutta Isäpä siirsikin leikkausta niin että saan levätä maannantaina ja tiistaina.
Kai oli tärkeämpää että olen mukana pyhänä.

Ei muuta kuin mukavaa viikkoa teille ystävät.

7 kommenttia:

ritva kirjoitti...

Teillä on ollut vielä mukavat lumileikit nyt lumet lähtevät vettä sataa ja liukasta on joka paikassa. Voimia leikkaukseen odotusta. ♥

Saila kirjoitti...

Hienoa, että leikkaus hieman siirtyi. Pakkaslumi on kivaa lapsille, ai sielläkin on nyt vesikeli, niin täälläkin. Pihasta alkaa olla puolen paljaana! Äkkiä maisema muuttui.

Sussi kirjoitti...

Hienoa, että asiat järjestyivät.

Kivalta näyttää kuvissa. Täällä meilläkin vaihtui vesikeliksi

Kruunuvuokko kirjoitti...

Kuvat kertovat kivasta viikonlopusta.

Unelma kirjoitti...

On teillä ollut hauskaa. Hienot talviset maisemat, puhdasta kaunista lunta.

Irma kirjoitti...

Nyt varmaan on kauniit maisemat muuttuneet, ainakin meillä Vettä on täällä aika paljon satanut liukasta on ja likaista Onnea tulevaan operaatiin:)

sylvi kirjoitti...

Kiitos ihanat ystävät ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥