tiistai 1. joulukuuta 2015

sitä sun tätä.

Vielä vähän aikaa.

Rsley:n joulujuhlat 2015.
>Täällä lisää kuvia juhlasta.<
Sunnuntain ja Maannantain väliseksi yöksi lupasivat kovaa myrskyä.
Me kuitenkin selvisimme vähällä.
3 tuntia oli sähköt yöllä poissa.
Lunta satoi.
 ♥ ♥
Kun aamusta lattialla maatessa tuossa taas vaikeroin kipujani, niin pyysin että Suloseni soittaisi vuorostaan rönkkeniin ja kysyisi, milloin oikein pääsen sinne.
No sieltä sanottiin että ei vielä tämän vuoden aikana, ehkä Tammikkuussa.
Suloseni sanoin, mutta kun hänellä on kovat kivut.
Vastasi että laitetaan peruutus jonoon, muuta ei voida.

Muutaman tunnin päästä soitettiin ja kysyttiin voinko tulla kello 4 iltapäivällä.
Kyllä! kyllä!!! voin,  vastasin iloisesti.
Nyt on sitten mangneetti kuvaus tehty ja odottelen vastauksia, 2-3 viikkoa ottaa aikaa.
Ihana kuitenkin että on päästy vähän eteenpäin.
Rukoilkaa kanssani että  saisin avun ♥ .

Tänä aamuna lähdin hakemaan lisää särkylääkkeitä.
Suloseni lähti autolla hammaslääkäriin kaupunkiin, niin menin hänen kyydissä 7km. päässä olevaan apteekkiin ja kävelin sieltä kotia.
Tie oli liukasta toisinpaikoin.
Aurinko paistoi siniseltä taivaalta.

Eipä uskoisi että on joulukuu.
Niin kirkasta oli.

Matka kotia otti 1 1/2 tuntia.Join päivän kunniaksi hyvät piirakka-kahvit, siskoni antamasta, kauniista kupista.
Että tällaista täällä.

Oikein hyvää Adventin ja joulun odotus-aikaa teille kaikille ♥ ♥.Toivottavasti pian pääsen tänne istumaan ja kommentoimaan teidän blogeihin.
(Istumin on tällähetkellä pahinta)

11 kommenttia:

Between kirjoitti...

Olen aina kuvitellut, että Ruotsissa terveydenhoito sujuu hyvin. Miten ihmeessä magneettikuviin voi joutua odottamaan viikkotolkulla, ja sitten niitä tuloksia toinen mokoma? Vanhempieni kanssa espoolaisessa ja Helsinki-Uudenmaan sairaanhoitopiirin terveydenhoitojärjestelmässä viimeisen neljän vuoden ajan seikkaillessani annan kyllä täydet pisteet kaikelle. Toivottavasti eivät tulevan sote-systeemin myötä täysin romuta kaikkea täälläkin. Ja toivon kyllä hartaasti, että saat pian avun ja pääset kivuistasi. Johan tuota on kestänyt ihan liian kauan.
Myrsky toi sitten teille valkeaa lunta ja sen myötä valoa. Kaunista!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa joulun odotusta sinulle ♥

RaijaAnnikki kirjoitti...

Hyvää joulun odotus aikaa.

sylvi kirjoitti...

Between kiitos. ♥
Todella ihmettelen itsekin kun ei ennen ole tarvinnut käydä lääkärissä. Sanoivat kun ihmettelin että sairaalassa uusitaa koneita ja sen takia on pitkät odotusajat. Kumma kyllä että kun Suloseni soitti niin jopa sain pian.. Todlla toivon että vastaus tulisi pikemmin, vai pitäisikö suöoseni sitäkin kysellä?

Suvi kiitos ♥

RaijaAnnikki kiitos ♥

mummeli kirjoitti...

Onneksi nyt pääsit kuvaukseen ja jospa siitä sitten syy kipuihin selviäisi ja saisit kunnon avun.
Lämmintunnelmaista joulun juhlan alusaikaa

ritva kirjoitti...

Kyllä lumi tekee kauniiksi luonnon, hyvä ettei myrsky tehnyt pahempaa tuhoa pikaista paranemisia. ♥

Sussi kirjoitti...

Toivottavasti saat pikaisesti avun ja helpotuksen kipuihisi.

Jaana Kristiina kirjoitti...

Hei Sylvi!Voi,toivon että saisit helpotusta kipuihisi.Toivottelen kuitenkin hyvää adventti aikaa ja pikaista paranemista:)

sylvi kirjoitti...

KIITOS YSTÄVÄT. ♥ ♥ ♥ ♥

Irma kirjoitti...

Hyviä kuvia. No nyt varmaan rupeavat sinua hoitamaan kun pääsevät etenpäin tiedossa:)

sylvi kirjoitti...

Kiitos Irma.