perjantai 7. elokuuta 2015

Kaksi viikkoa rakkaiden seurassa. Osa 1.

Olemme saaneet pitää tämän ihanan perheen meillä 2 viikkoa.
Vanhimman lapsenlapsemme, tyttöineen.

Päivät olemme viettäneet Reilyn ja Stellan kanssa ja kun Rebecka on tullut töistä ja nukuttanut tyttönsä niin sitten olemme nauttineet hänen seurasta.  

Marjoja ollaan kerätty ja syöty.

Sadepäiviä on ollut ja silloin sadevaatteet päällä leikitään ulkona.

Aamusta aikaisin aloittavat leikit.
Joka aamu syövät kaurapuuroa. Ovat todella reippaita tyttöjä.

Ei ole puutetta leikeistä.
Tytöt tietävät mitä haluavat leikkiä

Kaksivuotias osaa tehdä kaikki itse, tai ainakin yrittää.
"Kan själv" on kaikunut nämä  viikot.

Kirjoja ollaan luettu ja lauluja laulettu, ruotsiksi ja suomeksi.

Välillä aurinko lämmitti niin vaatteet joutaa pois. Tytöt  tarjonneet ruuat ulkona ja tiskit tiskattiin niin että vesi roiskui.

Vauhti on ollut kova Reilyllä,

niinkuin Stellallakin.

Nukkejen kanssa on lenkkeilty.

Pyörillä ajeltu

Mustikassa käydessä grillattu.

Eväät on maistunut metsässä.

Kyllä on isomummilla ja -vaarilla ollut hyvä apu marjan keruussa. Reilyllä kori täynnä, niinkuin vaarillakin ämpäri.
Mummi on vain juossut perässä ja välillä eväitä esille ottanut.

Iltaisin luemme iltarukouksen suomeksi "Levolle lasken luojani, armias ole suojani. Jos vuoteeltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Rakas Jeesus siunaa meitä, anna meille enkeleitä. Siivillänsä meitä peitä. Älä meitä koskaan heitä. Aamen.
Hyvin ovat tytöt oppineet sen.
Muutenhan he puhuvat vain ruotsia ja vain joitakin sanoja suomeksi.
Yritetään heille opettaa suomea.

Öisin on Stella uneksinut päivän touhuista.
On potkinut ja ollut vihainen kun ei kaikkea olekaan saanut itse tehdä, vaikka "Kan själv" !
Tällaista alkuun. Jatkoa seuraa...

Ei täällä kerkiä vanhettua, eikä väliäkään.
En ole myöskään kerennyt teidän blogeihin kommentoimaan, mutta kyllä sekin aika tulee.

Lämmintä ja nautinnollista viikonloppua toivottelen!

10 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Teillä on ollut touhukkaat ja työntäyteiset mutta ihanat viikot!
Hyvää viikonloppua.

sylvi kirjoitti...

Kiitos Saila. Aaamulla aikaisin oli herätys. Tytöt viimeistään klo. 6 heräsivät hymysuin. On ollut vaihtelua, eikä ole kerennyt miettimään turhia. kivasti on aika kulunut.

ritva kirjoitti...

Niin reippaita tyttöjä on teillä ollut vilkettä. Aurinkoista viikonloppua. ♥

sylvi kirjoitti...

Kyllä on. Kiitos samoin sinne teille ♥ ♥

Between kirjoitti...

Tuollaisten pikkupirpanoiden kanssa ei tule aika pitkäksi.
Mukavaa nimipäivää sinulle Sylvi!

Maarit kirjoitti...

Ihania muistoja sinulle jää talven pimeisiin päiviin;) Hyvää viikonloppua teille!

sylvi kirjoitti...

Between kiitos paljon. ♥ ei tule aika pitkäksi ei.


Maarit Kiitoa ! niin kyllä kiva muistella ja katsella kuvia talvella.♥

Tuula kirjoitti...

Kyllä on teillä ollut menoa ja meininkiä :) Meillä oli mökillä 4 lastenlasta kaksi yötä ja olimme Papan kanssa aivan puhki :D Mukavaa kun tytöt pystyvät leikkimään keskenään, sillälailla se aika kuluu :)

sylvi kirjoitti...

Tuula kyllä aina iltaisin oltiin mekin väsyneitä. Hyvä kun menivät aikaisin nukkumaan vaikka kyllähän he jo heräsivät kuudelta. Hyvin leikkivät yhdessä.

Irma kirjoitti...

Kivoja kuvia lapsista olette ottaneet ♥