perjantai 24. heinäkuuta 2015

Omenapuun kohtalo


Syksyllä 1969 kun myrsky pudotti kaikki omenat tästä puusta maahan, niin me keräsimme 2 pyykkikorillista omenia ja jaoimme ystäville.
Hilloa emme voineet tehdä kun sähköt oli 3 viikkoa pois.
Nämä omenat olivat  hyviä.
joka vuosi on antanut hyvän sadon mutta nyt parina vuotena ei enään jaksa.

Tänävuonna ei tullut kunnolla lehtiäkää.
Kukki kyllä.
Haikealta tuntuu kun määräsin, että nyt se kaadetaan

Moottorisahakaan ei tahtonut lähteä käyntiin

Olin suunitellut miten haluan sen kaadettavaksi.

Siis ei kokonaan vaan oksista latvaosat ja jätetään paksummat osat.
Tarkoitus on istuttaa jotain köynnöskasvia sen juurelle.
Ehkä siirrämme seinänviereltä pohjantähtiruusun. Tai kärhöjä.
Se tehdään sitten syksyllä.

Tavallinen saha piti ottaa ylimmäisiin oksiin.

Siellä se Suloseni taiteilee.
Kunhan ei putoa.


Helppo sun on siellä kuvata.

Halusin siis että jätetään muutamia oksia.

Ei ole helppo olla täällä alhaalla ja pelkäämässä.
Nyt putosi viiminenkin oksa.

No mitäs nyt?
Minä olisin halunnut että jätetään puu tällaiseksi ja istutetaan kärhöjä tai muuta juurelle mikä saa tuen puusta.

Mutta Suloseni sanoi että kestää kauemmin kun kuoritaan ja kuori ennsimmäisen oksan kokonaan.
Minusta se oli alastoman näköinen,
Sanoin että kuoritaan vaan sieltä täältä.
No tässä se nyt on minun maun mukaan kuorittu.


 ja Tällaiselta näyttää.
Tämän köynnöshortensian istutimme aikoinaan  myös vanhan kirsikkapuun juureen, se kasvoi puuta vasten.
Puu on kyllä lahonnut mutta tuimme sen myöhemmin vanhalla rautatangolla. Hyvin on kestänyt.

Tämä muratti kasvaa myös vanhan omenapuun runkoa vasten ja taempana ruotsinkaprifol pihlajapuun rungon umpäri.

Tällaisia hassuja touhuja ollaan taas tehty.
Ei muuta kuin hyvää viikonloppua ystävät hyvät.

8 kommenttia:

Tiitsa ( Tuula Laakso) kirjoitti...

Aivan ihana postaus, melkein tippa silmässä luin omenapuun kohtalosta. Kaunis ajatus jättää vanha rakas puu ja antaa sille uusi tehtävä tukea uutta kasvua. Puutarhasi on täynnä rakkautta ja niin tavattoman kaunis.

sylvi kirjoitti...

Tuula Laakso kiitos ♥ ihansita sanoistasi. ♥

Unelma kirjoitti...

Aikamoinen metsuri sinun Sulosi on. Jännä katsoa miltä puusi näyttää ensi kesänä.

sylvi kirjoitti...

Unelma, vähän pelotti kun moottorisahan kanssa puussa seisoi ja sahasi muutamia oksia. sitten sanoin että parempi ottaa tavallinen saha.

Between kirjoitti...

Noin vanhasta omenapuusta luopuminen ei todellakaan ole helppoa. Se on nähnyt paljon ja sillä olisi monen monta tarinaa kerrottavanaan. Viisas idea jättää se köynnöspuuksi pihamaalle. Siinä on niin kauniit muodotkin.

sylvi kirjoitti...

Kiitos Between. kerkiää vielä nauttinaan siitä silmäruokana.

Irma kirjoitti...

Kyllä Sulo vaarallista tehtävää suoritti Hyvää että ei pudonnut
siitä tulikin kiva köynos runko. Kesän jatkoja.

sylvi kirjoitti...

Kiitos Irma. ♥ ♥