torstai 25. kesäkuuta 2015

Hanpaan harjaus ja kukkia.


 ♥Tytöntyttön tyttö Stella on nyt ollut tämän viikon meillä .
Kyllä on ollut niin reipas.
Iltaisin on skypen välityksellä jutellut äitinsä ja isosiskonsa kanssa.  
Ei ole itkenyt vaan hyvin on mennyt sen jälkeen nukkumaan.

Vaipat on jätetty kokonaan pois. Vain yöllä olemme laittaneet varalta vaipan mutta aamulla on kuitenkin ollut kuiva.

Pian ne lapset  oppivat sanomaan milloin tarvii mennä potalle. Ei ole vielä täyttänyt kahta vuotta.
Lauleskelee meille sekä ruotsisksi että suomeksi. Olemme yrittäneet puhua hänelle  suomeksi ja jos ei ymmärrä niin sitten myös ruotsiksi.
Kotikieli heillä on ruotsi ja Rebecka haluaa että oppisi suomen.

Yli odotusten on viikko kulunut. Tykkää peilailla. Taitaa tulla äitiinsä. Hampaita harjattu aamuisin ja iltaisin.
 ♥ ♥
Saamme kummatkin tytöt pariksi viikoksi heinäkuussa, mutta silloin Rebecka tulee myös yöksi ja menee täältä töihin.

Irma-siskolta saatu kerrottu Idänunikko kukkii.

Keltainen Kurjenmiekka.
Olemme olleet paljon pihalla tytönkin kanssa.

Sateesta ja tuulesta huolimatta hyvin on bondpionit, tarhapionit, jaksaneet pitää kurissa kukkansa 

Tornionlaakson ruusu.

Matala kääpiö kurjenpolvi loistaa toisten kasvien välissä.
Nelly Moser kärhö on aukaissut ensimmäiset kukkansa.

Kukka on todella iso.

Tänään oli todella kaunis päivä.
Pari päivää on ollut ettei ole satanut.
Huomiseksikin luvannut kaunista.
Eiköhän se lämpökin tule.

Mukavaa loppuviikkoa toivottelen näiden kukkien myötä ♥
 ♥
.

8 kommenttia:

mummeli kirjoitti...

Suloinen tyttö, niin tomeran tuntuinen ja harjaaminen sujuu hienosti. 'Kyllä kukat vaan on kauniita. Jaksavat kukoistaa.

ritva kirjoitti...

Kyllä on Stella reipas tyttö, kauniita kukkasia. Mukavaa viikonloppua aurinkoista sellaista. ♥

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Voi suloinen Stella♥♥

sylvi kirjoitti...

Kiitos mummeli♥, ritva ♥ ja Irmastiin Ruusukummusta ♥

Unelma kirjoitti...

Komea kärhö tuo Nelly Moser onkin. Meillä on kukkinut vasta yksi pioni, tillipioni, muut odottavat vielä ilmojen lämpenemistä.
Mukavia teille lapsosten seurassa!

Sussi kirjoitti...

ihana kuvasarja! Mukavaa viikonloppua teille!

Irma kirjoitti...

Meillä ei ole viellä pionit aukasseet nuppuja, sulla kukkii niin kauniisti ne
Ja se ihana kärhöki jo kukki Meillä tänäänkin satoi muutamaan otteeseen
on jopa rakeit satanut.viileetä on takki on aina päällä ukos mentäessä.
Hyvää lauantai iltaa teille :)

sylvi kirjoitti...

Unelma, kiitos. ♥
Ei meilläkään kaikki pionit vielä kuki. Tillipioni, ruusupioni ja kaksi muuta lajia on kukkassa.

Sussi kiitos♥

Irma kyllä täälläkin on kesä myöhässä.
Nyt on muutama päivä ollut lämpösempää.
Mukavaa viikonloppua myös teille. ♥