maanantai 5. tammikuuta 2015

Sukset vaihtuivat nukenvaunuihin.

Parin päivän myrskyn jälkeen lumi suli kokonaan.
Tytöt tulivat kylään.

Lähdimme kävelylle.
Reily otti nuken mukaan.

Otimme picknic.korin mukaan.
Metsässä maistuu mehu ja pullat.
Kauan ei kuitenkaan tarkennut istua.
Mukava on metsässä syödä.
Kiitos Rebecka ja tytöt mukavasta päivästä.

Sunnuntaiaamuna aurinko paistoi jo aamusta.
Ei ollut kuin -1. Tuuli oli tyyntynyt.
Lähdimme Suloseni kanssa lenkille ennen kirkkoon menoa.
Ihan tuntui kuin olisi jo kevät.


Kävelimme  suolle

Varjoisissa paikoissa oli heinät huurteessa.

Tien yli virrannut vesi oli jäässä.

Lammen pinta oli myös jäässä.

Puut kuvastuivat mukavasti veteen

Kävelimme pyökkimetsän läpi kotia

Pyökit ovat aina kiehtovia.

Jäähiuksia oli vanhassa kaatuneessa puussa.
Saisinpa minä näin kauniin valkoiset hiukset kun harmaannun.
Tosi kaunista.

Hyvää Loppiais-aattoa kaikille

18 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Onpa upeat jäähiukset! Isoäitini siskolla oli niin kauniit valkoiset hiukset, niitä me kaikki aina ihastelimme, minäkin, pieni tyttö.
Kivaa kun tytöt käyvät luonanne niin usein. Upea kevätaurinko tosiaan kuvissa, ihan pilvetön taivas.

mummeli kirjoitti...

On lapsille ihanaa päästä metsäretkille. Sitä ei kaikki lapset pääse kokemaan.
Meillä tuota lunta kahden päivän aikana tuli ihan tarpeeksi. Mutta saahan sitä nyt tuonverrran ollakkin kukkien suojana. Nyt on niin kylmä että aamulenkki jää tekemättä. Senverran vielä flunssan jäänteitä, että paras varos ettei uusi.
Oikein ihanaa loppiaista.

RaijaAnnikki kirjoitti...

Kauniit kuvat ja onnea minultakin.Ihana taival takana ja jatkuu yhtä kauniina.Viitaten edelliseen postaukseen.

PiipeA kirjoitti...

On teillä todella lumetonta, mutta niin kaunista kuitenkin. Teillä on ollut kiva metsäretki ja siirrätte samalla lapsille luontorakkauden.
Siunattua alkanutta vuotta!

Sirpa kirjoitti...

Ihanat kuvat metsäretkeltänne.
Upeat "jäähiukset!

Minttuli kirjoitti...

Kauniilta näyttää lumetonkin luonto ja "jäähiuksikuva" on upea!

Hyvää loppiaista!

Kruunuvuokko kirjoitti...

Todella kivat kuvat.

Hyvää loppiaista.

Between kirjoitti...

Teillä on niin kaunis ja monipuolinen luonto kotinne ympärille, että sinne on mukava tehdä retkiä. Lapsille jää varmasti ihanat muistot lapsuudesta, kun ovat päässeet kivoille metsäretkille, vieläpä eväät mukana.
Aivan ihanat jäähiukset.
Mukavaa loppiaista teille!

Tuula kirjoitti...

Keväiseltä siellä näyttääkin, täällä käväisi pakkanen yöllä 24 asteessa :) Lunta on että maa juuri ja juuri peittyy :) Hauska metsäretki teillä olikin ♥

Hyvää loppiaista :)

Sussi kirjoitti...

Näyttää tosiaan keväiseltä. Hyvää loppiaista!

sylvi kirjoitti...

KIITOS TAAS IHANAT YSTÄVÄT KOMMENTEISTANNE, ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Irma kirjoitti...

Niin keväistä on teillä kohta alkaa teillä kukat kukkimaan :)

ritva kirjoitti...

Teillä on olut mukava luonto retki jännä tuo viimeinen kuva,♥

sylvi kirjoitti...

Kiitos Irma ja Ritva ♥ ♥

Anonyymi kirjoitti...

Onnea ja siunausta, se on kylliksi tuleviin päiviin!
Ali

orvokki kirjoitti...

Eipä ole talvesta tietoakaan.
Mutta ei tarvitse palella eikä kahlata lumessa tai sohjossa.

sylvi kirjoitti...

Kiitos Ali ja Orvokki.♥

kesän taikaa kirjoitti...

Kevättä kohti ollaan lähdetty kulkemaan, vaikka teillä ei taida talvea ollakkaan.
Hiljalleen virittelen puutarhablogiani ja vierailen tutuissa blogeissa.
Hiusjää eli rouste on kaunista, hyvä kuva sinulla siitä :)