lauantai 9. elokuuta 2014

Uusi projekti käynnissä.

Tämä kivikko oli heinittynyt ja niin ruman näköinen. Päällä kasvoi myös villiintynyt ruotsinkuusama.
Sanoin että eikös tuohon voisi laittaa jotain kivikkokasvia.
 Heti Suloseni rupesi töihin. Repi kuusaman ja heinät pois. Pyöritti kaikki kivet nurmikolle ja puhdisti aluksen ja kivet. Sitten pyöritti takaisin kivet tällaiseen muotoon ja keskelle multaa 

Keskellä olevan ison kiven puhdisti ja ympärille laittoi hiekkaa.
Nyt vain siihen kukkia. Niin mitä? sitä täytyy harkita.
Tämä oli projekti A.
Ei kerennyt valmiiksi A kun aloitti toisen projektin .

Projekti B. Mikä lie pistänyt Sulostani kun toista projektia alkoi
ennenkuin A oli valmis.
&
"Mitä kummaa nyt teet?", sanoin 

"Vuoren kilpi on levinnyt vähän liikaa.
Niinkuin Kotkansiipi. Revin niitä vähemmäksi."

"Puhdistan tämän kiven niin saat siihen tehdä niitä semettienkeleitä  ja -pitsiruukkuja joita olet jo pitkään haaveillut.
Hyvä paikka niille niin ei ole tiellä ruohoa leikatessa"


Hyvä nyt minun on mentävä sementtiä ostamaan ja pitsiliinoja sekä nukkeja kirpparilta katselemaa.
Olen todella monta kertaa sanonut että haluan kokeille niiden tekoa, mutta Suloseni on pelännyt että laitan ne ruohikolle hänen tielleen.
Katsotaan mitä saan aikaan.

Pitäkää peukkuja että onnistuu ja
mukavaa viikonloppua kaikille!

11 kommenttia:

ritva kirjoitti...

Tulee varmasti hieno.Hyvää viikonloppua teille sinne.♥

Sirpa kirjoitti...

Mukavia projekteja teillä käynnissä.
Työniloa :))

Tiitsa ( Tuula Laakso) kirjoitti...

Aivan ihana tuo Sulosesi. Pihamaa kasvaa ja kukoistaa, kun sitä yhdessä rakennatte.

sylvi kirjoitti...

Ritva, kiitos ♥

Sirpa, Kiitos ♥

Tuula Laakso Kiitos ! Kiva kun vierailit. Tervetuloa toistenkin.♥

orvokki kirjoitti...

Peukut on pystyssä ja varpaatkin (miten nyt teen mitään ja kuinka kävelen ... :)
Uskomaton upea piha teillä. Ja uutta teette. Vieläkö tämän jälkeen löytyy uutta "tyhjää" nurkkaa?
Olette hurjan energisiä.

Sussi kirjoitti...

Tulee varmasti hieno! Mukavaa projektin jatkoa!

sylvi kirjoitti...

Orvokki, kiitos! (Vaikeesi tulee sinulla kävelemin hih,)
Kyllä vielä paikkoja löytyy kivikoista,♥

Susski kiitos paljon♥

Between kirjoitti...

Saisiko Sulostasi vaikka lainaksi. Tuollaista puutarhasta innostunutta kumppania täälläkin kaivataan. No, enpä taida Ukkokultaa kuitenkaan vaihtaa.
Uudet projektit tulevat olemaan hienoja. Facebookin kädentaitoryhmissä niitä pitsiliinanukkeja on paljon esitelty. Mielenkiinnolla odotan, mitä sinä aiot tehdä.

Emilie kirjoitti...

Johan on ihana Sulo :) Nyt sitten ootellaan niitä enkeleitä, en ole ikinä nähnyt enkä kuullutkaan sellaisista sementti pitsiliina enkeleistä :) Jännäää....

sylvi kirjoitti...

between, No kukas sitten täällä tekisi jos lainaisin Sulostani. ja arvasinhan ettet Sinä . ukkokultaasi voisi vaihtaa, niin paljon hyvää hänessä on sinulle.
Joo katsotaan miten onnistun noiden Enkelien teossa.

Emilie Kyllä tuo Suloseni tuli nyt imarretuksi. HIH!! No hyvä NYT innostuu auttamaan kahta kauheammin.
OO. katsotaan miten minun käy noiden ruukkujen ja enkelien teossa.

Tuula kirjoitti...

Samat hommat näkyy teillä olevan kun meilläkin, mökillä on kohta kaikki kukkamaat ns. uusittu :) Hauskaa puuhaa ja lopuksi tulee voittajan olo :)