keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Pihakierros kukkia, ihailemaan.


Meillä kukkii niin ihanasti että en haluasikaan lähteä reissuun.
Teen vieä yhden kierroksen ja tämän postauken ennenkuin otan paussin täältä.
Varjoliljat ovat säilyneet liljakukoilta.

Zinnia kukkii.

Niitä on monenvärisiä.

Kotitonttu on iloissaan kun saa hoitaa pihaamme.

Sanoi nauttivansa kaikista tuoksuista ja kiertelevänsä pihalla kaiket päivät ihailemassa kukkia.

Pärskäjuuri on aloittamassa kukinnan.

Tähtiputki, niitä on sekä punanen että valkonen


Mansikat saapi lapset syödä.
Onneksi jo olemme muutaman litran syöneet.

Seljakukan mehu on jo pullotettu.

Tarhakurjenpolvi.

Vähän erikoinen Iiris.


Myös tämä on erikoinen
Kiteenkukka, Ängelmä, sitä meillä on myös keltasena.

Alapihanpuolellakin pionit kukkii

Nyt rupesi myös Smällspirea. eli Purppuraheisiangervo kukkimaan

Nätti kukka siinä on.

Jasmiini on täydessä kukassa ja tuoksuu kovasti.

Talon takana oleva kolmas jasmiinipensas.
TöyhtöAngervo


Nappileinikki jonka sain (Tylsä Mörökölli blogista keväällä) teki 4. kukkaa.

Tässä vielä yhdenlainen Sormustinkukka

Nyt nukkumaan.
 Huomenna suunnataan auto suomeenpäin.

Hyvää Juhannusta kaikille ! ♥ ♥ ♥ ♥

14 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Oi voi, kesäaikaan puutarhastaan eroaminen on tuskallista, minäkin aina kierrän pihan moneen kertaan ennen lähtöä. Teidän piha on kyllä kotitontun paratiisi. Mukavaa matkaa ja juhannusta!

Tuula kirjoitti...

Täällä taisi räntäsade antaa takapakkia kukinnoille kun mansikassakin on juuri ja juuri kukat auenneet :D
Tervetuloa Suomeen <3 <3

Sirpa kirjoitti...

Ihana kukkapostaus jälleen!
Hyvää juhannusta ja tervetuloa Suomeen.

ritva kirjoitti...

Kukka meri teidän pihassa on ,tuokaahan lämmitä tänne tullessanne,hyvää matkaa aattona nähdään.♥♥

Sussi kirjoitti...

oi mitä ihanuuksia! Varjoliljaa kun saisin omaan pihaan...

A kirjoitti...

Kiitos upeasta kukkapostauksesta Sylvi!

Oikein hyvää & kaunista sukujuhannusta sinulle!

♥♥♥

Kirsti kirjoitti...

Kauniita kukkia,
näitä on ilo ihailla ♥

Sylvi oikein ihanaa ja siunattua lomaa teille ♥ ♥ ♥

Maikku kirjoitti...

Kiitos sylvi Juhannus kukkasista ja toivotan rauhallista keskikesän juhlaa sinne teille....:)

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Teillä on jo mansikoitakin, ihan mahtava juttu. Hyvää juhannusta sinulle!

Mayo kirjoitti...

No jo on kukkarunsautta! Hyvää loppujuhannusta : )

Famu falsetissa kirjoitti...

Upeaa kukintaa pihallasi! Hyvää kesän jatkoa!

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Paljon kaunista!

Irma kirjoitti...

Kaunita kukkasia, ilo katsella näitä
ihanasti kaikki kukkivat :)

sylvi kirjoitti...

KIITOS KAIKILLE KOMMENTEISTA. NYRT OLEMME LOMAILLEET JA SAA NÄHDÄ MILLOIN TÄNNE KERKIÄÄ. KAIKKEA HYVÄÄ TEILLE YSTÄVÄT.