maanantai 10. maaliskuuta 2014

Kevät tuli Tuulen myötä. Leipomista, jarrunkorjausta.


Eilen täällä oli aurinkoista ja päivällä +12 lämmintä.
Ei tuntunut niin lämpöseltä kun tuulli.
En paljoa kerennyt ulkona olemaan kun Suloseni toimitti Jumalanpalveluksen ja me Mariat laulettiin.
Iltapäivällä käytiin sitten viemässä Reilylle sänky ja kaappi jonka maalasimme. Saapi sitten Rebecka siihen maalata koristeita.

Nämä kuvat otin eilen,
Krokukset ovat auenneet.

Unkarin vuokko myös

Joku pieni ötökkä syö näitä Unkarinvuokon kukkia.
Onkohan ne makeita.




Tänään leivoin

40 pullaa
Ison pellillisen piirakkaa

ja  4, sekaleipää.

Suloseni korjasi jarrut autosta.
Eilen rupesi pitämään niin kovaa ääntä kun jarrutti.
Tänään sitten tutki ja totesi että jarrulevyt olivat loppuun kuluneet.
No Sulosen hyppäsi pyörän selkään ja 4km. päähän bussille ja sillä kaupunkiin hakemaan jarrylevyjä.
Nyt on taas kunnossa ja kesärenkaat alla.
On se vaan hyvä kun on kätevä mies. Olisi mennyt muutama tuhat kr.lappusta jos olisi liikkeessä korjannut.
Palkaksi sai minulta makaroonilaatikkoa ja pullakahvit.

Tällaista täältä tänään.
Huomenna taas uudet haasteet edessä.
Ei muuta kuin oikein hyvää maannantai-iltaa kaikille

15 kommenttia:

Sirpa kirjoitti...

Onpa teillä jo keväistä, ihanat krookukset ja unkarin vuokot.
Mukavaa alkanutta viikkoa!

Tylsä Mörökölli kirjoitti...

Oi miten kukkaisa postaus. siellä kukitaan jo noin runsaasti. Herkullisen tuoksuisia leipiä, tuntuu tänne asti saivat aikaan nälän tunteen ;)

seijastiina kirjoitti...

Voi ei, siellä jo krookukset kukkii ja kaikki ♥
Ihana postaus ja herkullisia leivonnaisia teit.
Nami :P
Hyvää uutta viikkoa ♥

Saraheinä kirjoitti...

Ihanan keväistä! Kohta täälläkin kukkii krookukset :)

Irma kirjoitti...

Oi oi miten ihanat krookukset siellä kukkii. ja niin herkuliset leivonnaiset Mukavaa viikkoa sinne:)

RaijaAnnikki kirjoitti...

Kiitos ,myös sinne. Voi miten kevät on jo pitkällä, kauniita kukkasia. Totta onni on kätevä mies ja vielä kun hän on suloinenkin (:

Saila kirjoitti...

Onpa sinulla taitava Sulo! Hieno juttu että sai korjattua.
Ihana krookusten kukkameri!

Minttuli kirjoitti...

Miten kauniin keväistä siellä jo, ihanat krookukset ja vuokot.
Kaunista viikon alkua!

orvokki kirjoitti...

Teillä jo kukkii krookukset sun muut !!!!
Ja minä vasta eilen näin itusia nousevan… Ehkä nuo tarvitseekin lämpöisen talon suojakseen..
Ihana kevätpostaus pullan tuoksuineen. njam

♥ Łucja-Maria ♥ kirjoitti...

Sylvi, dina bullar och bröd ser mycket aptitretande.
Krokusar blommar, är blåsippor ett tecken på att våren kom.
Med vänlig hälsning:)

Maikku kirjoitti...

Kun aukasin blogisi, niin kertaheitolla tuli niin kauniin valoisa sivu.....piti oikein pitkään ja pitkälle ihailla myöskin oikean puoleiset kuvat ja tekstit!
Päivän sanan luen aina aamuisin sanomalehdestä, jotenkin se höystää ja evästää koko aamupalani ja korvaa kahvini sokerin.....:)

ritva kirjoitti...

Kylläpä teillä kukkii jo kovasti krookukset.Oletpa leiponut kovasti.Mukavaa viikon jatkoa.♥

Sussi kirjoitti...

Siellä on täysi kevät!

A kirjoitti...

Oi mitkä krookukset:))
Oikein hyvää viikkoa sinulle, Sylvi ♥♥

sylvi kirjoitti...

Sirpa , Tylsä Mörökölli, Seijastiina, Saraheinä, Irma, RaijaAnnikki, Saila, Minttuli, Orvokki, Łucja-Maria, Maikku. Ritva, Sussi, Aili Mummo ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥
KIITOS TEILLE MUKAVISTA KANNUSTAVISTA KOMMENTEISTA. IHANAA KEVÄTTÄ ♥