lauantai 1. helmikuuta 2014

Helmikuun ensimmäinen päivä.

Yöllä oli satanut uutta kunta.
Aamusta oli -2 c. mutta päivällä muuttui lämpö asteisiin.

Linnut vierailivat ahkerasti ruokapaikalla.

Ilma oli kosteaa ja sumuista.

Paljon on eri lintulajesa yhtäaikaa.
Kuten tässä Punatulkku pähkinänakkeli sinitiainen.

Punatulkut kilpailivat toisten lintujen kanssa syömisestä.

Kuvat eivät ole selviä kun ikkunan läpi pitää ottaa.




Punatulkut erottuvat parhaiten.

Suloseni kävi lisäämässä ruokaa tipuille.

Naapurin hevoset viihtyvät hyvin ulkona.

Toivotaan ettei lumi sulaisi pois, sillä viikko7 on koululaisilla hiihtoloma ja silloin tulisi pojanpojat meille hiihtämään.
Kävimme heitä tänään katsomassa ja toinen pojista oli kuumeessa. Eivät päässeet ulos lumeen peuhaamaan.

Huomen aamulla on meidän kokoamamme lähetys Boråsin lähiradiossa. klo 9. ensin 1/2 tuntinen Saaran kokoama ja sitten meidän tunnin pituinen. Suomessa siis klo 10.
Voit kuunnella sitä lähtyksen aikana
> täältä.
<
Tällaista tälläkertaa.
 ♥ ♥
Oikein rauhallista lauantai-iltaa ja pyhäpäivää kaikille.

11 kommenttia:

mummeli kirjoitti...

Voi miten kauniisti siellä lumi koristaa maisemaa ja nuo lintulauta kuvat ovat aivan ihania!
Oikein hyvää sunnuntaita teille.

orvokki kirjoitti...

Teidän maaseutulumi näyttää ihan erilaiselta kuin meidän kaupunkilumi :)
Teillä se on tasaisesti maassa, meillä kinoksina kadun varrella.
Nyt paistaa taas aurinko ja talvi hymyilee.
Sunnuntaita.

Saraheinä kirjoitti...

Monenlaisia lintuja teidän ruokinnalla käykin, pähkinänakkeli on lintu, jonka näkee harvemmin. Teillä on siellä suurin piirtein yhtä paljon lunta kuin meilläkin.

RaijaAnnikki kirjoitti...

Heleää helmikuuta.Siellä onkin talviset maisemat. On meilläkin nyt lunta kivasti.

Between kirjoitti...

Mitähän ihania herkkuja linnuille syötätte, kun niin monenlaista lentäjää käy ruokailemassa? Nuo punatulkut ovat kyllä aika suloisia.

ritva kirjoitti...

Kauniit talviset kuva kyllä teillä noita lintuja riittää.Saatiin mekin lunta viimein päästiin lumitöihin.Hyvää pyhäpäivää.♥

Sussi kirjoitti...

Pähkinänakkelia onnistuu harvoin näkemään, kivat kuvat!

Mukavaa tulevaa viikkoa:)

Irma kirjoitti...

Ihanat lumiset maisemat siellä on teillä Meillä noita punatulkkuja ei
ole näkynyt kaipaan kovasti Syksyllä niitä oli meillä mutta nyt ei niitä ole näkynyt. Viime talvena oli aika monta mihin ovat eksyneet ovatko löytäneet paremman ruokailu paikan.
Hyvää alkavaa viikkoa:)

Tylsä Mörökölli kirjoitti...

Onpa sielläkin jo reilusti lunta. Nättiä. Ihanat hepshummelit :)

sylvi kirjoitti...

munneli♥, Orvokki ♥, Saraheinä♥, RaijaAnnikk ♥,
between♥, Ritva♥, Sussi♥, Irma♥,
Tylsä Mörökölli♥
KIITOS TEILLE KOMMENTEISTA.
SYÖTÄMME LINNUILLE AURINGONKUKAN SIEMENIÄ JA TALIPALLPJA. HYVIN NIILLE MAISTUU.

seijastiina kirjoitti...

Ihanat tipukuvat ♥
Ja hepat!