keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Lucian viettoa päiväkodissa.

Tänään kävimme katsomassa pikku-Lucioita Reilyn päiväkodissa.
Tämä oli Reilyn ensimmäinen Luciajuhla.
Monta laulua lauloivat.
Kuvia ei saanut ottaa laulun aikana ja silloin olikin huone pimeänä, vain kynttilät valaisivat.
Reily oli Tärna.
Nätisti hän istui toisten lasten kanssa.
Huomasi että mekin olimme siellä ja hymyili aina laulujen välissä meille.
Papan syliin halusi laulamisien jälkeen.
Pappa ja mamma olivat ylpeitä kun heidän tyttärensä osasi niin hyvin käyttäytyä.
Mamma kehuu Reilyä ja Reily
 kertoili miten oli mukava laulaa.

Paljon oli lapsia ja vanhemia katsomassa.
Pikku-siskokin oli mukana.
 Reily juoksi halimaan siskoaan.

Ovat kyllä niin suloisia nämä pienet.

Lähdimme sitten heidän kotia fiikaamaan.
Joulutorttuja, Luciapullia, kanelipullia, piparkakkuja
kahvia ja mehua.

Meitä olikin monta Reilyä katsomassa.
Moster, morbror, mormor ja heidän kaverinsa sekä minä ja vaari.

Stella  ihmetteli vaarin sylissä ihmisten paljoutta..

Olipa juhlat.
Vai mitä mahtaa Reily miettiä  piparkakkua syödessä.

Kiitos Reilylle ja hänen vanhemmilleen juhlasta.
Kiva kun kutsuvat isovanhemmatkin mukaan.
Nämä ovat niitä elämän kohokohtia.

Huomenna lähdemme sitten Antonin Luciajuhliin.

Oikea Luciapäivä on 13/12.

Mukavia Luciajuhlia teille jotka niitä vietätte
 ja toisille hyvää loppuviikkoa.

13 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Olipa ihana juhla teille kaikille!

mummeli kirjoitti...

Voi miten ihana juhla teillä! Nuo pienet ovat niin aitoja juhlijoita, silmät säihkyen ottavat osaa omaan juhlaansa.
Hyvää jatkoa sinne teille!

Seijastiina kirjoitti...

Ihana pienokaisia ja päivänne taas takuulla ihana ♥
Huomenna tosiaan Lucian päivä.
Ihanaa torstaitakin teille koko perheellesi Sylvi ♥

Sirpa kirjoitti...

Noissa Lucia juhlissa olisi silmäkulma kostunut hyvin pian...
Ihana juhla.

Mukavaa alkavaa viikonloppua!

ritva kirjoitti...

On teillä olut taas mukavat juhlat,voi noita pienokaisia.Halit

Sussi kirjoitti...

Suloiset kuvat!

Aili Mummo kirjoitti...

Ihanat juhlat ja ihanat juhlijat:)
Kyllä lapsista huomaa, miten heidät on kasvatettu.♥♥

Sesse kirjoitti...

Ihana tuo hevoskuva tuolla ylhäällä! Lapset on aina niin suloisia...niin huomennahan se Lucian päivä on, vaikka sitä ei täällä Suomessa niin paljoa taideta viettää...ja vaikken Lucia olekaan, niin huomenna on minunkin nimipäiväni :)

Irma kirjoitti...

Kivat Lucianjuhlat lapsilla ja
lasten vanhemmille järjestetty
Lapset ovat niin suloisia aina:)

Tarina kirjoitti...

Ihastuttava valonjuhla ja pieni söpöläinen.

sylvi kirjoitti...

Kiitos rakkaat blogi-ystävät kaikista ihanista kommenteista.
Kiva on aina niitä lukea.♥

riitanpuutarha kirjoitti...

Pikkuneidillä oli jännittävä ja mieliinpainuva päivä. Ihanat kuvat!

sylvi kirjoitti...

riitanpuutarha, niin varmasti))
kiitos sinulle♥