tiistai 24. syyskuuta 2013

Matka kotia alkoi

Kaikella on siis aikansa.
"Kaikki loppuu aikanaan armonsa ei milloinkaan"
Näinhän lukee isossa pyhässä kirjassa.

Nyt tässä odotellaan että bussi tulisi.
Me ruotsin matkaajat lähdemme kotia muutamaa tuntia ennen  suomeen lähteviä.
Kiitos vaan Puistotalolle! Lähtöitkut ja
halaukset siskoille. Toivotaan että pian taas nähdään.

Kiitos rakkaat siskot, veli ja serkut ja tietysti teidän puolisot
Oli ihana tavata teitä kaikkia.
Ihanaa kun olette olemassa.

Tulimme Tallinnaan sen verran ajoissa että lähdemme vanhaan kaupunkiin kiertämään. 

Kiva on täällä vain kävellä ja katsella näitä kapeita kujia.

On kyllä katsomisen arvoisia taloja.








Välillä kävimme kahvilla.

Junalla emme lähteneet ajamaan.


Lehmää piti tervehtiä.

Ostimme vähän villasia.

Paljon kauniita kudonnaisia.




Kauniita kukka kimppuja ja -asetelmia.





Ennen kuin palasimme takaisin satamaan, kävimme tässä pienessä katolisessa kirkossa.

Sadamarketissa kävimme vielä ostoksilla.
Siellä tapasimme vielä Suomen siskot.
Uudet halaukset ja sitten laivaan.

Laiva lähti klo. 18.00.
Sinne jää Tallinna.


Ja Eesti. Hei vaan!

Ilmakin muuttui kylmemmäksi.

Hieno laiva tämä Viktoria 1.
Kävimme syömässä ja katsomassa showia.

Nyt hyttiin ja huomenna ollaan Tukholmassa.
Kotia on taas hauska tulla.
Tähän loppuu syntymäpäivä-matkakertomukseni.
Kiva kun jaksoit seurata.

Mukavia syyspäiviä

8 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Teillä on taas antoisa matka. Tallinnasta on tullut niin komea ja värikäs kaupunki, kun kävin siellä kerran nuorena neuvostoajalla, niin se oli kovin erinäköinen.

Tuula kirjoitti...

Tallinna on kaunis kaupunki vanhoine rakennuksineen ja muureineen :) Mukava matkailla rakkaiden kanssa ♥

Irma kirjoitti...

Oli todella hyvä matkakertomus
Kiitos siitä:)

seijastiina kirjoitti...

Kauniita kuvia.
Nuo rakennukset ovat kyllä upeita kaikki melkein siellä.
Ostokset mekin ruuhkataan tehdä ainakin kierros Sadamarketissa.
On terminaalia mukavasti lähellä.
Vieläköhän Baltic Brincess liikkuu, sillä me aina mennään, tulikin ihan vallaton halu lähteä matkaan.
Saa nähdä.
Kivaa kotiinpaluuta.

ritva kirjoitti...

Kyllä oli mukava reissu,teillä olikin aikaa kierrellä tallinnassa,sattui kaunis päiväkin.♥

Sussi kirjoitti...

Upea kuvasarja jälleen!

anja kirjoitti...

Mukava matka teillä on ollutkin. Tallinnan kuvat tutuista paikoista, tuota lehmää minunkin pitää käydä seuraavalla reissulla silittämässä!
Mukavan matkan jälkeen on varmasti kiva taas tulla kotiin...

Anonyymi kirjoitti...

Tallinna on NIIN kaunis! Vaikka olen ollut siellä usein, tuli taas ikävä sinne noita sinun kuviasi katsellessani. Hieno matka teillä ja mukava tavata sisaruksia!