perjantai 6. syyskuuta 2013

Haaste

Sain tämmöisen haasteen Ritva-siskolta, pitäisi kertoa menneen kesän ihanista ja ikävistä asioista 5+5.
Kiitos Ritva.
On todella paljon ihania asioita.
Vaikea ottaa vain viisi.


Oli taas ihana saada tehdä matka Keskieurooppaan Suloseni Noomi-siskon ja hän puolisonsa Maunon  kanssa.
Paljon näimme ja koimme tällä matkalla.
Ihanat muistot säilyvät mielessä kauan.
Kiitos .

Siskoni Irma ja veljeni Reino sekä Into kävivät  suomesta meitä tervehtimässä.

Mukavaa yhdessäoloa oli.
Kaikki puutarhat kiersimme.
Tässä tyttäremme luona heidän kanssaan. 

Pikkusisko Orvokki kävi myös Sari tyttönsa kanssa suomesta.
Silloin kokoonnumme aina yhteen.Tässä  on myös Santti veljeni puolisonsa kanssa ja Sanni- siskoni sekä tyttäremme Susanne rakkaansa kanssa ja hänen nuorin tyttönsä Katrin sulhasensa kanssa.
Paljon vielä kuvasta puuttuu.

Yksi kesän kohokohdista oli toiseLapsenlapsenlapsen syntyminen heinäkuussa.
Hänet kastetaan lauantaina. Stella tulee nimeksi.


Toinen suurin kohokohta oli pojan tytön syntyminen.
Siis  Samuel ja Anton saivat pikkusiskon, Alicin 
Ilopilkkuna on ollut Reilyn  monet käynnit mummin ja vaarin luona. Niinkuin kaikkien lasten ja lastenlasten  vierailut.
Reily onkin nyt Isosisko.
Ihania yhdessä oloja. 
No johan siihen tuli viisi, vaikka paljon on kaikenlaista ihanaa tänä kesänä tapahtunut.
Pihan kukkaset on tuoneet paljon iloa.
 Niitä olenkin koko kesän teille tänne laittanut.

Mutta sitten Ikävät asiat.

Mutta nyt on  vaikea kirjoittaa kun silmät kostuvat kyynelistä.
Suloseni Noomi-sisko jonka kanssa keväällä olimme matkoilla
 sairastui heti matkamme jälkeen. Kun sitten pääsi tutkimuksiin niin todettiin että hänellä on syöpä. Se oli levinnyt niin pitkälle ettei ollut enään mitään tehtävinä.
Viime viikolla sai kutsun Taivaan kotiin.  
Toinen harmi on kun emme pääse Noomin hautajaisiin.
Isosiskoni täyttää 85v ja olemme lähdössä kaikki sisarukset hänen kanssa kylpylään ja hautajaiset ovat juuri silloin.
Menemme sitten haudalle ja Maunoa tapaamaan myöhemmin.
Meille jäi kauniit muistot yhteisestä matkasta ja niitä kiitollisina muistelmme vielä kauan.

Stellan ristiäiset  jäävät meiltä käymättä, synttäreiden takia.

Ristiäiset ovat ilonasia.
Viemme Stellan kanssamme kirkkoon kun tulemme kotia.
Lupasivat ottaa paljon kuvia.

Tämän haasteen saa
jokainen joka haluaa, ottaa.

Iloa viikonloppuunne.

Voi olla että poistun täältä vähäksi aikaa.
Katsotaan milloin palaan tänne.




 

16 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Paljon iloa ja välillä suurta surua on kesääsi mahtunut, ihan kuin elämään kuuluu. Voimia suruun ja oikein hyvää syntymäpäivän viettoa!

sylvi kirjoitti...

Saila kiitos sinulle! Tämähän kuuluu elämään.♥

ritva kirjoitti...

Kiitos kun otit haasten vastaan♥Niin paljon on ilon aihetta ollut kauniit kuvat niistä,vaikka suruakin mahtuu joukkoon.Oikein hyvää matkaa teille kohta nähdään,kohta nähdään.♥♥♥

sylvi kirjoitti...

Ritva. kiitos nähdään. Hyvää matkaa myös teille♥

Irma kirjoitti...

Kauniita kuvia mukavia muistoja
ilon aiheita.välillä on elämän tummepia sävyjä,Voimia teille!♥

sylvi kirjoitti...

Irma kiitos!♥

Mayo kirjoitti...

Elämänmakuinen teksti iloineen ja suruineen.

sylvi kirjoitti...

Mayo kiitos, ♥ ♥ Tällaistahan se elämä on. Iloja ja suruja, mutta Iloitkaamme aina Herrassa.

pekka.paiva@gmail.com kirjoitti...

Paljon mahtuu elämään ja maailmaan.
Hyvää syyskuuta.

Sussi kirjoitti...

Elämän molemmat puolet.

mummeli kirjoitti...

Kauniita ilon hetkiä ja raskasta surua. Elänä koko kirjo syntymästä pois lähtöön.

seijastiina kirjoitti...

Iloa päiviisi Sylvi ♥

sylvi kirjoitti...

pekka paiva, Kiitos paljon♥

Sussi, Kiitos paljon♥

mummeli kiitos paljon♥

seijstiina kiitos paljon♥

A kirjoitti...

Kiitos tästä koskettavasta postauksesta, Sylvi!♥

Voimia sinulle ja puolisollesi.♥

Kirsti kirjoitti...

Koskettavaa iloa ja surua!
Sylvi kaikkea hyvää ja Jumalan siuausta teille!♥

sylvi kirjoitti...

Aili, ja Kirsti, kiitos paljon ♥ ♥