torstai 13. kesäkuuta 2013

Diplomi, mustelmia, käryä, mistä?

Inkeri-liitolta tupsahti yllätys.
Kiitos ja kumarrus!


Olemme nauttineet kesästä.

Eninmäkseen kotipihalla.

Hevoskastanjamme on melkein tiputtanut kaikki kukkansa.

Tänään saimme myös paljon kaivattua vettä.
On myös tuullut kovasti.
Olen ollut laiska kuvien ottamisessa.
Ensimmäiset Valeunikot ovat auenneet mutta en ole niitäkään kuvannut.

Sain taas käsiini punaisia näppyjä, en tiedä mistä. Niin oli viime kesänäkin
Kun en nyt saanut aikaa lääkäriin niin otin allergiatabletin jota saa ilman reseptiä ja näpyt hävisivät.

Tiistaina kompuroin ja satutin jalkani.
 
Onneksi ei pahemmin kuin vain mustelmille.
Tänään sitten  paloi  kaalit pohjaan. Voi mikä käry.(Kaalit olivat hautumassa ja Suloseni käänsi vahingossa levyn kutoselle kun oli tarkoius ykköselle ja tuli ulos.
Kun tulin sisälle niin mikä käry. Onneksi ei kerennyt olla kauan.)
No sellaista sattuu paremmissakin perheissä, vai kuinka?

Nyt on parasta mennä nukkumaan.
Hyvää yötä Jeesus myötä, kauniita unia! ♥ ♥




14 kommenttia:

mummeli kirjoitti...

Onnea dibloomista. Oikeaan paikkaan tuli!
Mekin saatiin tänne vihdoinkin sadetta, noin 10mm. Ihanaa.
Toivottavasti jalkasi pian paranee.
Hyvää viikonloppua sinne taille!

PiipeA kirjoitti...

Onnittelut Inkeri-diplomista! Hyvää ja suloista viikonloppua!

Sussi kirjoitti...

Onnittelut diplomista!

Upea tuo kukkaniitty

ritva kirjoitti...

ONNEA diplomista olette kyllä sen ansainneet,niin paljon olette tehneet sen eteen,hyvä että huomaavat.Hyvä ettei käynnyt pahemmin,kun teille on tulossa niitä vieraitakin.Terveiset sinne.♥♥

RaijaAnnikki kirjoitti...

Oi miten kiva saada tuollainen diplomi. Kaunista uutta päivää. Sinulla on ihana kesäpiha.

Sirpa kirjoitti...

Onnittelut diplomista!
Ihanaa viikonloppua!

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Onnittelut diplomista!

Between kirjoitti...

Lämpimät onnittelut diplomista. Joskus täytyy ottaa rennosti, jotta taas jaksaa touhuta.

A kirjoitti...

Hienot diplomit, paljon onnea teille molemmille!

Elämässä on myötä- ja vastamäkeä;(

Kiitos postauksesta, ja hyvää viikonloppua, Sylvi♥♥

rosiarts kirjoitti...

Sylvi rakas, kauniita kuvia.
Jotta senana siunattu.
Kisses, Rose.

♥ Łucja-Maria ♥ kirjoitti...

Welcome Silvi!
Lovely summer picture. I am glad that finally the sun is shining and it's warm ...
I wish you a nice weekend.
Yours :)
Lucia

sylvi kirjoitti...

Mummeli, ♥,Piipe Elch♥,ritva♥, Sussi♥, RaijaAnnikki♥
Sirpa♥, Myrsky ja Minna♥,Between♥, aili-mummo♥,
Rosiarts.♥, lucja-Maria♥
KIITOS PALJON ONNITTELUISTA JA KOMMENTEISTANNE. MUKAVAA VIIKONLOPPUA TEILLE!

pekka.paiva@gmail.com kirjoitti...

Onnittelut diplomin johdosta. Kukkaketo taitaa olla kauneimmillaan juuri nyt.

kaisu marjatta kirjoitti...

Onnea diblomeista ja kauniista kuvista + oikein mukavaa viikonloppua