keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Tukholman kierros.2.

Perjantaiiltana ennenkuin lähdimme hotelliin, kuljettajamme lähti näyttämään kaupunkia.

Lähdetkö mukaan?
Nyt minä esittelen sinulle kaupunkia, mutta en osaa  yhtä hyvin kuin kuljettajamme.

Tällainen näkymä oli Kirkon vierestä Linnanmäeltä.
  Ei kyllä kuvasta näy että ollaan korkealla mäellä.

Gustav 3 patsas on edessä.

Skeppsbron

Tämä paikka on Södrmalm. ja edessä Katariina hissi

Ajoi ylös  Erstan mäelle.

Onpa autot pieniä tuolla alhaalla,

Suomen laivat lähtee tuolta alhaalta. 
Tuolla onkin yksi jo lähtenyt

Grönalund on lahden toisella puolella

Ja vielä kun suumaan. Kaiken näköistä härveliä siellä..

Vähän vasempaan on tällainen näkymä,

Suurkirkko  ja Suomalainainen kirkko tuo keltanen.

Täältä on hyvät näkymät. Kaupungintalo.

Ihan huimaa kun katsoo kaiteen reunasta alas

Nämä talot ovat kuulemma kaupungin kalleimpia.



Viiminen suumaus mäeltä ja sitten ajamme alas.


Edessä Kungsträdgården.

Tästä lähtee laivat saaristoon ja juuri nyt Grönalundiin.

Nyt olemmekin jo  Grönalundin pääportilla.
Emme kuitenkaan mene sisälle.

Täällä om monen maan ambassaadit ja  tuossa edessä Itävallan Ambassad

Jousimiespatsa, jonka on tehnyt sama taiteilija kuin kirkon takana olevan kuupojan,

Tukholmassa on kyllä paljon katseltavaa.

Lähellä on kaupunkilaisille luonto, Täällä filmaavat usein elokuvia.

Kävimme myös ylhäällä Kaknästornet.
Emme kuitenkaan käyneet siellä ravintolassa missä lattia pyörii. 

Kuljettaja tunsi kaupungin hyvin.
Paljon kerettiin nähdä puolentoista tunnin ajelun aikana.

Täältä bussista näkee paljon kun on näin isot ikkunat. Ei sitä kävellessä olisi kerennyt paljoa näkemään.

Sergelstori on tuossa lasitornin oikealla puolella.

Oli mukava nähdä kaupunkia.
Oli niin ihana, lämmin ilta. 
 Nyt on kello jo puoli kahdeksan ja ajamme hotelliin.Asumme Quality Prince Philipin Hotellissa, Skärholmen.

Hyvää yötä.




10 kommenttia:

rosiarts kirjoitti...

Sylvia kultaseni, rakastaa matkustaa kanssasi blogissa.
Kauniita kuvia. Jumala siunatkoon matkaa.
  Bjus. Rose.

sylvi kirjoitti...

rosiarts, Kiitos paljon. ♥ Kiva kun tykkäät, Sinulla no aina niin kauniita kimmentoja. Kiitos!
Jumala siunatkoon sinua ja perhettäsi.
Hyvää Helatorstaita! ♥ ♥

ritva kirjoitti...

Kiitos ihanasta kaupunkikieroksesta,Hyvää Helatorstaita ♥ ♥

Anonyymi kirjoitti...

Tuttuja maisemia, kävimme eka krt viime kesänä Tukholmassa ja ihastuimme, pitää päästä uudestaan sinne!
Edellisessä postauksesta bongasin taas sukulaisia, kivakiva <3 ja Riitta on myös tuttu, ollut täälläkin joskus kanttorina.
Siu, PaulaP

Anonyymi kirjoitti...

Monen monta tuttua paikkaa ja lapsuusmuistoja tulvii mieleen. 12 vuotta jo edellisestä piipahduksesta kaupungissa. Vieläköhän näin metsityttyään sinne uskataisi käymään? Kun Tamperekin on jo liian iso...

Siunattua pyhää!

A kirjoitti...

Melkoinen kierros, hienoja kuvia; kiitos Sylvi.<33333

Oikein hyvää helatorstaita sinulle.<33333

Sussi kirjoitti...

Tuttuja paikkoja:) Kiva kuvakierros!

ritvau kirjoitti...

Kiitos Sylvi kun pääsin Tukholmanmatkalle mukaasi. Selkäkipuiselle hyvä tapa matkustaa! Juuri tällä hetkellä on tyttäreni oman tyttärensä kanssa myöskin siellä,ollutkin todella lämmintä. Oikein hyvää Siunattu helatorstaita <3

Irma kirjoitti...

Kiitos Tukholman matkasta,oli mukava seurata hyviä kuvia Juhlissa olikin paljon väkeä!♥

sylvi kirjoitti...

Ritva♥ kiitos!

Paula, ♥joo kyllä Tukholma on kaunis.
Kerrotaan terveisiä Meerille ja Arvolle!

Tättähäärää, niin sinähän olet asunut täällä.
Tervetuloa!
kiitos ja siunausta viikonloppuusi!♥

Aili-mummo. Kiitos samoin sinne teille siunattua viikonloppua♥


Sussi, kiitos! No sitten sinä näet kuvista enemmän ympäriltäkin.♥


ritvau, kiva kun tulit kuvien välityksellä matkalle mukaan.
Kiitos ja sinne teille hyvää viikonloppua!♥


Irma, kiitos, kiva kun jaksoit seurata kuviani. Hyvää viikonloppua!♥