maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kuvia Estonian Puistotalon 8 kerrpksesta.

Oli kaunis näköala kylpylän 8 kerroksesta.
Illalla kaupunki oli kauniisti valaistu, mutta silloin en saanut hyviä kuvia niin seuraavana päiväna kävimme ottamassa päivällä.

Kauasksi täältä näkyy.
3 kirkkoakin.

Kauniita isoja puita. Ortodoksi kirkon punanen katto näkyy kauempana.

Varmasti kaunista kesälläkin

Tässä toiseen suuntaan. Kylpylän katto on vain edessä. Olisi pitänyt kiivetä katolle, huh.


Taivas ja meri yhtyvät.

Puistoonpäin ja meri näkyy kauempaa. Onkohan tuolla kaukana joku kasvihuone.

St.Catherinen kirkko on tämä vihreäkattonen.

Tuolla jäällä käveltiin. Se kai on  Pärnun lahti.

Tämä punakattonen kirkko on St. Elizabet's kirkko

Vanha vesitorni. Tori oli ihan siinä lähellä.

Entäs mikä tämä on? Taitaa olla Ammande villa josta kerran kävelimme ohi.

Joku on heittänyt lierihattunsa lampun päälle. 

Ihan pelotti kun katsoin alas parvekkeelta, kun näitä kuvia otin.

Kuinkakohan moni suomalainen on näitä teitä trampannut?
Niitä kun meni vähän sinne ja tänne.
Lumisia olivat.

Kaunista puistikkoa.

Minä kun kävin keskustassa, eikä  ollut karttaa mukana, niin kyllä kiertelin, ennenkuin löysin takasin hotelliin.
Huh ihan eri suunnasta tulin mistä lähdin.

Tässä siis kuvat  kylpylän 8 kerroksesta otettu. Tällaista oli näkymät eri puolille.

Olisipa hauska nähdä kesäiset näkymät täältä ylhäältä.

Nyt lähdemme siskon kanssa jäälle kävelemän kun on niin kaunis aurinkoinenpäivä.

Nähdään siellä.
Heippa!

9 kommenttia:

Saraheinä kirjoitti...

Kauniilta näyttää talvinenkin Pärnu. Olen käynyt Pärnussa kerran kesäaikaan.Merenrantakaupungeissa on oma viehätyksensä!

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Huh, onneksi et eksynyt!

Anonyymi kirjoitti...

Mukavia kuvia! Ja kuulema Pärnu on todella kaunis kesällä. Itse en ole siellä käynyt - vielä mutta haaveissa olisi joku ihana rentoutuminen siellä.

Oikein mukavaa maaliskuun jatkoa halien kera!

ritva kirjoitti...

Ompa hienot maisemat,hyvää maanantai iltaa ♥

Irma kirjoitti...

Maisemat ovat mitä paehaimmat.
Hyviä kuvia sinulla tulee kamerasta
Hyvä ottaja taitava:)

mummeli kirjoitti...

Komeat kuvanäkymät parvekkeelta! Näkyy hyvin kauemmaksikin kun puut ovat lehdettömiä. kesäkuvat ei noin kauas näkyisikkään.

Sussi kirjoitti...

Komeat näkymät!

Tarina kirjoitti...

Kiitos mukavasta matkasta.
Tuo vesitornikuva on hauska ...
katolla kasvaa jo vesakko.
Onneksi löysit perille vaikkakin mutkan kautta.
Iloisia päiviä!

sylvi kirjoitti...

Saraheinä,♥
Myrsky,♥
Janskula,♥
Ritva,♥
irma,♥
Mummeli,♥
Sussi,♥
Tarina,♥
KIITOS TEILLE KAIKILLE KOMMENTEISTANNE.