maanantai 18. maaliskuuta 2013

14/3 2013. pihallamme

Yöllä oli satanut uutta lunta.
Pihallamme kävi sellainen vilinä, kun linnut olivat aamiaisella.

Pyrstötiaisiakin oli taas liikkeellä.




Niillä näytti olevan kova tarve saada ruokaa.
Kylmä viima kävi 





Keltasirkkukin tuli aterialle, niitä ei usein olekaan baarissamme.
Pitäisi olla tarjolla kauroja.

Luultiin että nyt ei enään lunta tule, mutta siinä erehdyttiin.

Eilen ilmestyneet Kevät-Mörököllitkin saivat lumipeitteen.

Kävin lisäämässä ruokaa lintu-baariin.

Huomiseksi on taas luvassa kovaa tuulta ja lunta.
Siitä huolimatta, oikein hyvää tiistaipäivää kaikille.


13 kommenttia:

mummeli kirjoitti...

Paljon erilaisia lintuja teillä käy aterioimassa. Nuo punatulkut on niin kauniita. meillä ei ole näkynyt ollenkaan. Missä piileksevitkään kun niitä ennen oli jatkuvasti talvella.

Nyt ei ole kova pakkanen meillä, mutta hurjan kylmä tuuli tekee ilmasta kylmän kuitenkin. Mutta kevät läheestyy silti vauhdilla, jossain nurkan takan piileksii .

Sussi kirjoitti...

Linnuilla on ollut kova talvi. Ihana kun saavat apetta:)

meilläkin satoi lunta ja kylmää riittää...

Jaana Kristiina kirjoitti...

Nyt tarviikin linnut vielä ruokintaa.Suloisia lintusia ja ovela kurre siellä seikkailee teidän pihassa.
Niin on kunis kuva tuo missä lintulaudat komeilee auringonpaisteessa.
Lämpimämpää kevät säätä ootellessa=)

Minttuli kirjoitti...

Paljon teillä on noita ruokavieraita! Ja lunta!!!
Ihanat kuvat♥

ritva kirjoitti...

Ihania kuvia linnuista,voi kyllähän tuo lumentulo saisi jo riittää.Mukavaa Tiistaipäivää ♥

Tarina kirjoitti...

Pyrstötiainen on vekkulin näköinen söpöliini.
Lajeiltaan runsaskirjoinen on teidän baarin ruokailijat.
Tuo orava tuolla alemmassa postauksessa on mainio.
Mukavaa päivää!

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Ihanaa kun aurinko paistaa! Minäkin lisäsin aamulla linnuille jyviä. Ovat niin herkkusuita että ainoastaan auringonkukan siemenet kelpaavat. Ohrat ja kaurat nakataan syrjään. No, orava hoitaa ne suihinsa.
Mukavaa tiistaita sinullekin!

A kirjoitti...

Teillä riittää noita ihania siivekkäitä vieraita...:))))
Kiitos sinulle ja miehellesi, että ruokitte niin ahkerasti pikkulintuja.<33333

Saila kirjoitti...

Onpa kivan näköistä kun teillä käy niin monenlaisia lintuja. Pyrstötiaiset ovat suloisia.
Tämä talvi ei millään näköjään haluaisi päästää irti.

Saila kirjoitti...

Onpa kivan näköistä kun teillä käy niin monenlaisia lintuja. Pyrstötiaiset ovat suloisia.
Tämä talvi ei millään näköjään haluaisi päästää irti.

sylvi kirjoitti...

Mummeli, asumme luonnon keskellä ja linnut löytävät tänne. Täällä on -4 ja myös kylmä itätuuli.


Sussi, rankkaa on todella linnuila talvi. kiva on niitä syöttää. on ilo niitä katsella.

Jaana Elina, kiitos.
Joo kurret käyvät joka aamu aterialla,ja niitä on kiva seurata.


Minttuli, kiitos.
kyllä lintuja on menenlaista käynyt ja käy joka päivä.


ritva, kiitos!
joo niin minäkin toivon että loppuisi.
kiitos samoin:))


Tarina, on kuin pingispallo:))
Aika monenlaista lintua käy.))

kiitos samoin mukavaa päivää teille!


Myrsky, niin me laitamme vain auringonkukan siemeniä.
Keltasirkut kyllä mieluimmin syövät kauroja.

Kiitos!


Aili-mummo kiitos paljon. ♥ ♥
linnut antavat meille paljon iloa .


Saila, kiitos!
Ei tahdo talven selkä taittua. On juurtunut maanpintaan.
Nyt vain kun saatais aurinko oikein lämmittämään niin eiköhän.))



PiipeA kirjoitti...

meillä on näkynyt jostain syystä tosi vähän pikkulintuja, vaikka ruokaakin olisi tarjolla. Kivoja kuvia olit laittanut tänne meidänkin iloksi!

sylvi kirjoitti...

Piipe Elch, Kiitos!
Kumma , mistäköhän johtuu että teille eivät linnut ole löytäneet.)).