tiistai 11. syyskuuta 2012

Vaihteeksi pihalla. ja Tunnustus.

Täällä on ollut ihmeelliset ilmat.
Joka toinen päivä pailallisia sateita ja
 lämpöä on jopa +20 päivällä.
Ukkonenkin on jyrissyt.

Nyt ajattelin että kävisimme vaihteeksi omassa pihassa tarkastelemassa, mitä kukkia sinne on nyt ilmestynyt.
Syyshortensiat kukkii.
viime syksynä leikkasimme rajusti pensasta.
Nyt on kukat isoja.

Konnayrtti aloitti kukintansa. 

Rosenstav eli punatähkä, tuuli oli tämän valkoisen kaatanut.

Punanen ei tuulesta välittänyt.

Valkoinen cladiolus aukaisi kukkansa.

Tänään iltapäiväivän sade kasteli kukkia.

Sulbrud, eli syyshohdekukka kukkii parhaimmillaan. 


Rudbeckia, olisikohan syyspäivänhattu.

Keltasauramo.

Purppurapunalatva on kasvanut korkeaksi.


Kärleksört, eli  komeamaksaruoho rupeaa punertamaan.

Johannesört. Kuisma, se oli kuolemaisillaan, mutta siirsimme sen toiseen paikkaa ja se virkosi.

Helenium. Hohdekukka. Todellaki hohtaa kuin aurinko.

Helenium on myös kasvanut pituutta.
Näita Heleniumia on niin monen sorttisia.

Daalioita on myös monenlaisia. Meillä on 6 erilaista. 

Oxbär, eli Tuhkapensaan marjat rupeavat punertamaan

Syysleimuja.
Tämä laji on myöhäistä ja on erimuotoinen kuin aikasemmat leimut.
Niitäkin meilla on 7 eri väristä.

Mansikkamaa on nyt niin värikäs.


Daalioita meillä on monessa paikassa.

Syysleimuja.

Tämä daalia ei kasva niin korkeaksi kuin noi aikaisemmat.

Sitten.
Sain tämän kauniin tunnustuksen Mummelilta ja Irmalta 
                                Tuhannet kiitokset teille! ♥ ♥


Tämän Tsemppaava blogiystävän, kauniin kukan on maalannut nuori tyttö Julia Lammi ja hänen äitinsä on laittanut tämän kiertämään. (Toivotaan Katjalle ja Julialle runsasta sunausta !)

Tämän saa antaa eteenpäin.
Minä annan sen kaikille jotka täällä käyvät kommentoimassa, sillä kommentoimalla te kannustatte bloggaamistani.
 Ja jos ymmärsin oikein niin kannustajille se on tarkoitettu.
Ole hyvä!




Oikein mukavia syyspäiviä teille kaikille! ♥ ♥

11 kommenttia:

ritva kirjoitti...

Onnea tunnustuksesta.Kyllä teidän pihalla on viellä paljon kauniita kukasia.Tääläkin on satanut ja ukkonenkin jyrissyt lämmintä on kyllä ollut:))

Irma kirjoitti...

Voi miten ihanaa teidän pihasa on viellä,
kauniit kukat siellä loistaa
Onneo tunnustuksesta olet sen ansainnut

Tuula kirjoitti...

Onnea tunnustuksesta ♥ Voi miten kaunista siellä pihassa vielä on, meillä näyttää risukasalta koko piha :) Ihana täällä blogissasi on käydä ja muutamalla sanalla kommentoida kun aina on kauniita kuvia ja kertomuksia ♥

Sirpa kirjoitti...

Kyllä noin kauniissa pihassa kannattaa aikaa viettääkin.
Onnea tunnustuksesta!

kaisu marjatta kirjoitti...

suorastaan häikäiset kuvillasi, valtava loisto. onnea ja iloa ansaitset kiitokset tuomastasi silmän ilosta, onnea tunnustuksesta

AAMU kirjoitti...

Väreissä vielä löytyy. Konnayrtti näyttää vähän konnalta...

mummeli kirjoitti...

Paljon on vielä kukkia pihallasi, kyllä siellä kelpaa kuvailla, kohteita on yllinkyllin, niin kaunista!
Oikein hyvää syyskuun jatkoa!

Anjas Hill kirjoitti...

Onhan se mukavaa kun saamme hieman kompensatiota huonosta kesästä. On ollut muutama ihana syyskuunpäivä ja yötkin ovat olleet lämpimiä.
Teillä kukkii vielä hienosti ja toivomme että saamme nauttia kukista ainakin koko syyskuun:)!/Anja

Sussi kirjoitti...

Upeat kukat tuovat syyspäivään iloa:)

Onnittelut tunnustuksesta!

Saila kirjoitti...

Mukavia syyspäiviä sinullekin! Ihanaa kukkaloistoa. Noissa syyshohdekukissa on todella hieno väri.

sylvi kirjoitti...

Kiitos teille kaikille ihanille, kommenteistanne. ♥ ♥
Mukavaa syksyä. ♥ ♥