tiistai 7. elokuuta 2012

Penkki tyhjänä.

Miksi ei kukaan istu tuossa penkissä?

Istuhan  sinä tuohon niin kerron miksi.

Kun aurinko paistaa ja on poutaa, niin silloin on pihalla kerättävä marjat, 
ja herukat olenkin jo  kerännyt.

ja käveltävä.

ihailemassa ,

kukkia.

Kurkkuja kasteltava.

 Niitä onkin tulossa paljon
 jos nyt lämmintä jatkuu.

Tyrniä ei vielä kerätä, saa vielä vähän kypsyä.
Ja niitäkin tulee paljon.

 Mitäköhän nuo kääröt sisältää? 
Ai et tiedä.
No sieltä pitäisi kohta aueta kukka.

Tämä on vihreälehtinen Kallionauhus.

Onko kettu käynyt täällä vai kenen häntä tänne on ilmestynyt?
Ai sehän on Valkoalpin kukka joka on  aukeamassa. 

Leimut on niin puhtaan valkoisia.

Ruusumalva tässä kurottautuu aurinkoa kohti.
Päivänkakkarat on itsestään ruvenneet kasvamaan
 ruusumalvan viereen

Täälläkim om vielä paketteja.
Tämä on punalehtinen Kallionauhus.

Siinä onkin yksi kukka auennut.
Kun kaikki kukat aukeavat niin loistaa kuin aurinko.

Lehdet on todella isot, niinkuin koko puskakin. 
Nyt kun  ollaan istuttu, niin senjälkeen jatketaan.
Punaherukkamehut ja mustaviinimarjahillot viedään kellariin. 

Sitten mustaherukkamehu on myös kellariin vietävä.
Vie sinä ne, niin minä menen sisälle
Kanttarellit  ryöppäämään.
Tullaan sitten istumaan jos keretään.

22 kommenttia:

Sussi kirjoitti...

kesällä riittää tekemistä:) Ihanat kuvat!

mummeli kirjoitti...

Istahdin penkillesi jaihan hengästyneenä katselin kaikkea kaunista ympärillä. Eihän sitä kauan malttanut istua kun jo kiirehdin ihailemaan säilömisiäsi ja muistelin samlla omia entisiä runsaita säilömisiä,. jotka nyt on vähäisiä menneeseen verrattuna. Mutta kiitos, kun hetken sain hengähtää penkilläsi.

RaijaAnnikki kirjoitti...

Paljon on tekemistä ja ihailtavaa mutta hyvä on välillä istahtaa.

ritva kirjoitti...

Kyllähän tuossa istuisi pitempäänkin ja ihailisi sinun kaunista pihamaata,mutta säilömisen kanssa alkaa olla kiirettä,paljon olet jo mehua tehnyt.Oikein hyvää ja aurinkoista nimipäivää siskoseni:)))

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kiirettä pitää, mutta tuo kukkien ihailu käy levosta!

kesän taikaa kirjoitti...

Kyllä se kiirustaa pitää, että ehtii tuon kaiken nähdä ja tehdä, ymmärrän miksei penkillä kerkeä istumaan.
Tuossa kukkien esittelyssä oli pari mielenkiintoista, joita tahtoisin pihaan hankkia esim. tuo valkoalpi, tyrni on jo tilauksessa.
Hengähdä välillä Sylvi ja istahda sille penkille nauttimaan puutarhasi kauneudesta ja anna ajatuksen lentää;)

A kirjoitti...

Sylvi, uskon sen, ettet ehdi kesällä istuskella, tuskin paljoa talvellakaan;)))

Ihanat kuvat ja käsiesi jälki, talven herkut on pian kasassa!!!

Hyvää keskiviikkoa sinulle ja perhekunnallesi, Sylvi!<3333

anja kirjoitti...

Ihan hengästyttää kun sinulla on niin kaunis piha. Ja miten ihmeessä tyrnisi ovat jo melkein poimittavissa, meillä vielä pieniä raakileita.
Mustaherukat vielä saavat odottaa viikon tai kaksi.
Mutta ihania kasveja sinulla on, miten ihmeessä muistat niiden kaikkien nimetkin? Oikea paratiisi on puutarhasi, vaikka paljon työtäkin siinä, mutta sitten on mukava ihailla kättensä jälkiä.

Tuula kirjoitti...

Voi että kun on kaunista, suorastaan hengästyttää tuo kukkien kauneus :) Suloko on noin ihanan penkin tehnyt, kelpaa siihen istahtaa ja kauneutta ihailla :)

Irma kirjoitti...

Kyllä minä hetkeksi istahin tuohon mukavaan penkkiin.ajatukset lensi sinne teidän pihalle, olisihan siellä hauska kävellä ja ihailla teidän kättentöit,ahkeria olette olleet
Tänään on Sylvin päivä paljon Onnea
ahkeralle rakkaalle siskolle

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä on tekemistä kun teillä on paljon marjoja hyvä on niitä talvella hakea säilöstä, on tämä kiireistä ja ihanaa aikaa kun kukkaset kukki ja marjat kypsyy.,hyvää Sylvin päivää.

Unelma kirjoitti...

Kiirettä näyttää sinulla olevan.
Tänään Suomessa vietetään Sylvin päivää. Onnea!

sylvi kirjoitti...

Sussi, ♥
Mummeli, ♥
RaijaAnnikki, ♥
Ritva, ♥
Irmastiina, ♥
Kiitos paljon ihanista kommenteistanne!
Mukaa Elokuun viikkoa eille!

sylvi kirjoitti...

Tarja kiitos! ♥
Kiva kun löytyi mieluisia kasveja.

Aili.mummoa Kiitos paljon ja samoin sinne mukavia Elokuun päiviä ♥


anja, niinpä olet sinäkin paljon marjoja jalostanut.
Kiitos paljon ♥

Tuula, kiitos! ♥
Suloseni on penkin tehnyt, istutin siihen ruusupatua.
Hän tekee kunhan pyydän. Hän on taitava.


Irma, kiva olisi ollut kun olsitte tulleet.
Kiitos vaan onnitteluista. ♥


Anonyymi, kiitos ♥ja kiitos onnitteluista, samoin sinne hyvää keskiviikko iltaa.


Unelma, kiitos paljon! ♥
Täällä ruotsissa oli ennen Sylvin päivä tänään, mutta nyt muuttiva Silvia päiväksi ja liputtavat.
Vuoden viiminen päivä on sitten Sylvin päivä täällä.

AAMU kirjoitti...

Kesä on ollut suopea ahkeralle. Onpa komia saalis!

Eko kirjoitti...

Johan mainion kuvasarjan tarjoilit - luonnon kauneutta ja vielä 'kippis' lopuksi.
Kaselin ihaillen...
Terveisin Eko
Suomi/Lapland/Kuusamo

sylvi kirjoitti...

AAMU, KIITOS! ♥
kyllä kaikki on kasvanut ja rannalla ei muutenkaan viitsi maleksia niin tulee tehtyä hyödullistä ja makeaa.


Eko. kiitos! ♥
Kippis vaan puna- ja mustaherukkamehun kera.
Pulossa kyllä lukee muuta, mutta ei haittaa, sillä sisältö on toista ja paljon parempaa.
Muuten kiitos vierailusta ja tervetuloa toistenkin.

Jaana Kristiina kirjoitti...

Ruusumalva omalla pihalla olis munkin mieleen.Kaunis ja korkealle kurkottava kasvi.Kyllä sitäkin passaa siellä ihastella penkillä istuskellen=)
Komea on teidän sato saalis siellä jo.Mustaherukka mehu on niin hyvää ja terveellistä=)
Mukavaa viikon jatkoa=)

kaisu marjatta kirjoitti...

monet kukat tuttuja jo lapsuusajoista..kauniita ovat ja mitä enemmän kaikkea sitä enemmän työtä..tulee talveksi hyvä varasto kesän satoa, kaikkinen ihanine makuineen

sylvi kirjoitti...

Jaana Kristiina. Siemenistä ruusumalva lähtee kasvamtaa.
Otat vain siemeniä syksystä kun näet jossakin sen kukkineen, niin laitat maahan jo syksystä, siitä se lähtee,
Kiitos samoin sinne sinulle mukavaa loppuviikkoa! ♥


Aikatherine, niinhän se on, töitähän niissä on, mutta niin kauan kun vielä jaksaa, niin on kiva laitella.
Kiva on myös kellarista talvella hakea vitamiinit.

Anonyymi kirjoitti...

Olipa hauska postaus! Kovasti olet ahkeroinut, Jokohan nyt ehdit penkille istahtaa?

sylvi kirjoitti...

riitanpuutarha, kiitos! ♥
aina välillä hetkeksi kerkiän istumaan.