perjantai 10. elokuuta 2012

ARMON KALLIOLLA.

VIERAS SUOMESTA.
Perheniemen evankelisen opiston rehtorina vuodesta 2007 alkaen toiminut 
pastori Petri Välimäki tulee Boråsiin kouluttamaan ”Armon kalliolla – 
Eheytymisseminaari” elokuu 11-12p.. Tapahtuman järjestetään 
yhteiskristillisenä

Petri Välimäki on tehnyt runsaasti yhteistyötä eri puolilla Suomea 
sijaitsevien seurakuntien kanssa järjestämällä jo vuosien ajan 
sielunhoidollisia ja ihmisen tukemiseen tähtääviä seminaareja. 
Armoterapia ohjelma sekä Lähellä ihmistä –sielunhoidon koulutukset ja 
Tartu Elämään –eheytymisseminaarit ovat tehneet sekä tunnetun että 
runsaasti kysytyn luennoitsijan ja koulutustilaisuuksien vetäjän. 

Myös monet kirjat sekä televisio- ja radio-ohjelmat ovat tehneet 
Petri Välimäkeä tunnetuksi. Hänen kirjoistaan mainittakoon mm. 
”Lähellä ihmistä, sielunhoidon opas” (2007), ”Riippuvuuksien siteistä 
elämän vapauteen” (2005), ”Särkyneen toivo, Raamatun suuntaviivoja 
masennuksesta eheyteen ja ahdistuksesta iloon” (2003) ja ”Parantava 
rakkaus, vierellä kulkijan opas” (1999). Samoja teemoja hän on käsitellyt 
myös vuosia kestäneessä radio-ohjelmien sarjassa ”Armoa ja terapiaa”. 
  Myös TV7-kanavalla on säännöllisesti ollut ohjelmia nimellä ”Armon 
kalliolla”, joka on nähtävissä myös täällä Ruotsissa netin kautta 
www.tv7.fi
Petri oli täällä myös viimevuonna luennoimassa.
Nämä kuvat otin silloin.

Meidän vastuulla oli ruokailu, kuten tänävuonnakin.
Että touhua meille riittää.

Kovasti oli väkeä tullut kuuntelemaan.
Tässä ruokailu-väliaika.

Petri vaimonsa Marianne kanssa, olivat
 myös meidän radiolähetyksessämme " Evankeliumin ääni"
suorassa ohjelmassa-

Nyt kehoitankin  kaikkia Boråsinsuomalaisia ja lähiympäristöstä myös, tulemaan huomenna klo. 13.00 Hässleholmin kirkkoon ja Sunnuntaina klo 14.00 Carolin kirkkoon.
Et varmasti pety.
Ohjelma kokonaisuudessa > täällä <

Tällaisia uutisia tällä kertaa.
Oikein antoisaa viikonloppua kaikille!
 ♥

11 kommenttia:

Tarina kirjoitti...

Voi tavaton tuota sinun puutarhasi loistoa ja mahtavia anteja herkkusuille.
Antoisaa seminaaria!

Saila kirjoitti...

Voi miten hienoa että olette mukana tässäkin tapahtumassa! Antoisaa viikonloppua!

ritva kirjoitti...

Kyllä teillä touhua riittää,oikein hyvää viikonloppua:))

A kirjoitti...

Kyllä teillä työtä riittää, ja varsinkin sinulle, Sylvi!<3333

Oikein siunattua viikonloppua teille kaikille!<3333

Irma kirjoitti...

On hyvä tilaisuus teillä siellä.
Jaksamisia teille kaikille vastuuhekilöille,toivtaan että ilmatkin suosii.Hyvää juhlamieltä

AAMU kirjoitti...

Ja ruoka näyttää maistuvan.

Tuula kirjoitti...

Mahtavat tarjoilut olette järjestäneet ja väkeä on runsaasti. Tampereella on Armonkallio niminen kaupunginosa :)

sylvi kirjoitti...

Tarina,
Saila,
Ritva,
Aili-mummo.
Irma,
AAMU,
Tuula.
Kiitos kommenteistanne. ♥
Tuula , siellä on varmasti hyvä asua.

RaijaAnnikki kirjoitti...

Toivotan kaunista uutta viikkoa.Sinulla kyllä touhua riitää.Kiitos kommentista.

Anjas Hill kirjoitti...

No, sinua ei pahasti laiskuus vaivaa Sylvi;)! Hyvää vointia viikollesi!/Anja

sylvi kirjoitti...

RaijaAnnikki, kiitos kommentista


Anja, kiitos, hyvää sanan levittäminen ja toisten auttamin kuuluu minulle.
Oli antoisaa.