keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Matkan alku vierineiden vuosien etsintään.

Lähdin siis etsimääm pois vierineitä vuosia. 
Tietysti Suloseni lähti mukaan
 ja seuraksi saimme vielä Arvon ja Meerin.
Ajoimme autolla 400 km ja tulimme  Tukholmaan ja Synfonia-laivaa. Olemme monet, monet kerrat matkanneet tällä laivväalla,
myrskyssä sekä kesän kuumuudessa.
Täällä musiikki soi.

Eri esityksiä näimme.

Musiikkia, tanssia ym.

Välillä kävimme syömässä, ja karaokea kuuntelemassa.
Ei ollut oikein meidän makuun laulut.
 Väsyneinä painuimme pehkuihin.

Mitä olikaan näkyvissä kun aamulla heräsimme.

Jäinen Helsinki.

Söimme aamiaisen ja sitten lähdimme  alas autoa etsimään.

Mihin nyt suunnataan, kysyi Suloseni ja Arvo odotteli mitä sanon.

Katso nyt vain eteesi Suloseni, ja anna mennä suoraan eteenpäin ja tie numero 4;jää.

Löytyisikö  torilta jotain muistoja vuosista?
No niitähän löytyi, mutta kesäisiä. Vuosi oli-54 kun kouluretkellä kävin ensimmäistä kertaa Hesassa.

Myös tuolla katetraalissa kävimme silloin. Voi niitä aikoja.

Nyt saavuimme Lahteen. Irma-siskon luokse.
Irma jo odottelikin meitä ruoka valmiina. Irman luona olen monet hauskat hetket viettänyt.

Nauru helähteli kun kertoi minusta ja vierineistä vuosista matka- ystävillemme. Kerrankin kun sotaväkeä käyvä Suloseni  ei tullutkaan luokseni, vaikka oli luvannut, niin otin täytekakun mukaani ja matkasin Karhulasta, Irman luokse Lahteen.
Ja paljon muitakin hauskoja tapaukisia oli.
Tähän lopetan tämän ensimmäisen etapin.

12 kommenttia:

Sussi kirjoitti...

Hyvin tutuissa maisemissa olette olleet liikkeellä:)

Sesse kirjoitti...

Kiva kun matka meni hyvin! Katselin (kadehtien :) kuinka keväistä teillä on, tuolla alemmassa postauksessa. Täällä sitä ollaan vielä hankien keskellä.

Anonyymi kirjoitti...

Tervetuloa kirjoittelmaan jälleen, olenkin jo odotellut! Mukavaa, että matkanne on sujunut ainakin ensimmäisen postauksen mukaan hyvin!

Jaana Kristiina kirjoitti...

Onpa teillä jo keväistä siellä kotosalla=)Täälläkin väliin on jo keväisiä ilmoja,mutta lunta on paljon.
Jos nyt oikein ymmärsin olet täyttänyt vuosia=)Oikein paljon onnea Sylville täältäkin=)

A kirjoitti...

Hauskaa teillä näyttää olleen niiden muistojen parissa;DD
Mutta matka varmaan jatkuu vielä?

Oikein hyvää maaliskuuta sinulle, Sylvi.<3

Anjas Hill kirjoitti...

Hei, hei Sylvi!
Ensiksikin haluan vain onnitella syntymäpäivällesinäin jälkikäteen!
Saanpa sitten onnitella Hesan ja Lahdenmatkalle.
Kateeks' käy - täytyy tunnustaa tommonen turha 'perisynti'. Mutta, ehkä minäkin pääsen Suomessa käymään nyt keväällä. Silloin käymme Hesassa (olen niitä pimuja) ja Salossa, jonka povessa vanhempani lepäävät.

/Anja

AAMU kirjoitti...

Jännittävää seurata matkaanne.

ritva kirjoitti...

Kiitos tästä matkasta,hyviä kuvia:)

Irma kirjoitti...

oli hyvää olla mukana hauskaa pitämässä kun oli hauskaa seuraa kiitos siitä

Tuula kirjoitti...

Sylin täydeltä onnea ja iso rutistus Sylvi syntymäpäivän johdosta ♥
Mukavia matkakuvia :)

sylvi kirjoitti...

Sussi,
Sesse,
riitanpuutarha,
pitsienkeli,
Aili.mummo,
Anja,
AAMU,
ritva,
irma,
Tuula
Kiitos teille kaikista ihanista sanoistanne ja halauksista.♥

eila kirjoitti...

Kiitos tästä postauksestasi.
Kiva olla mukana viettämässä syntymäpäivä matkaasi näin blogin välityksellä.