keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Välipäiviä.

Välipäivinä moni juoksee alennumyyneissä.
No mitä itse sitten teen? Kysyt!
Eilen otimme kirveen ja vesurin auton kyytiin ja ajoimme metsään.
Naapurimme metsässä oli kesällä kaadettu kuusia. Isot puut veivät pois, mutta juuri tästä metsästä eivät vieneet latvoja, niin kysyimme jos saisimme ottaa muutamia ohkasia latvoja.
No tietysti lupasi.
Karsimme 20 kpl. kahdenmetrin pitkää latvaa. Ai mitäkö teemme?
Se on vielä salaisuus, on  yllätys tytöllemme.
Saatte tietää sitten kun on valmis.

Pojan perheeltä saimme näin kauniin kukkakorin jouluna.

Siinä on monenlaista kukkaa.

Otin joulukuusen palloista kuvia, Viisi erilaista palloa.




Paistoin tänään 2 kpl piparkakkurullatorttua.
Uudenvuoden päivänä tarjoan sitä Jumalanpalveluksen jälkeen Lähetyskahvilla. Suloseni pitää Jumalanpalveluksen ja Sulosoinnut myös laulavat siellä, Tony Thornberg on kanttorina.

Sain tämän reseptin Irma-ystävältani.
 Katsotaan maistuuko.
Täytekakkua täytyis nyt paistaa sillä
lauantaina tulevat kakki ruotsin sisarukset puolisoineen meille uuttavuotta vastaan ottamaan.
Aijomme tarjota heille riistapaistia, enpä kerrokaan enempää etteivät pikkulinnut kerro heille. Pidetään salaisuutena.
Täällä on taas annettu toisenluokan myrskyvaroitus.
Kyllä nyt saisi riittää. Nyt menen kahville ja illalla sitten saunotaan.
Ei muuta kuin oikein mukavaa viimeistä tämän vuoden viikkoa kaikille ihanille blogiystävillen!

18 kommenttia:

A kirjoitti...

Sylvi!

Sinä jaksat aina innolla valmistautua - kaikkeen.<3

Oikein hyviä vuoden 2011 viimeisiä päiviä, sinulle ja perheellesi.<3

hanne virtauksesta kirjoitti...

Mielenkiintoista...
Mitä ihmettä teette niistä??

Kauniita Jouluisa kuvia.
Ihanaa loppuvuotta sinulle ♥

mummeli kirjoitti...

Myös sinne teille mukavia vuoden viimeisiä päiviä uuttavuotta odotellessa!

Sarppu kirjoitti...

Mielenkiinnolla odottelen, mitä te noista latvoita teette :), herkulliset leipomukset, oikein hyviä välipäiviä :)

ritva kirjoitti...

Kaunis kukkakori,on sulla touhua,kivaa nähdä taas kaikki sisarukset,saan olla mukana Skypen kautta.Hyvää väli päiviä sinne:)

Sirpa kirjoitti...

Jännä nähdä, mitä nyt olette keksineet!
Oikein mukavia välipäiviä teille.

AAMU kirjoitti...

Mukavan välkehtiviä koulukoristeita, jotka joutuvat nyt odottamaan laatikossaan taas seuraava tilaisuuttaan.

Saila kirjoitti...

Kuusenrangoista saa hyviä aidanseipäitä riukuaitaan ja muita pihaprojekteja :-) Ja varmaan kaikkea muutakin kaunista.
Työmaatarkastajani tästä oikean käden vierestä (istuu melkein käden päällä) lähettää terveisiä ;-)

Jaana Kristiina kirjoitti...

Teillä on ollut paljon mukavampaa touhua,kun alessa juoksut=)Saatanpa arvata mitä noista latvuksista syntyy.Puutarhaan jokin portti tms.Arvasinko oikein?
No,paljastuu varmaan jossakin vaiheessa=)
Toivotaan,ettei myrskyäisi enää.
Iloa viikon jatkoon=)

Sussi kirjoitti...

Mielenkiintoista nähdä, mitä latvoista tulee...

Mukavia vuoden viimeisiä päiviä!

kaisu marjatta kirjoitti...

kiitos kuluneesta vuodesta, vierailuista blogissa, ja kaikista kauniista mitä olet jakanut. Toivotaan myrskyjen laantumista ja onnellista Uutta Vuotta!
terveyttä ja siunausta jokaiseen päivään.

Anjas Hill kirjoitti...

Moi Sylvi!
Kyllä sitä luovuutta riittää teillä päin! Mitähän niistä latvoista tulee...hehhee? Jännä nähdä sitten kun ovat valmiit.
Joo. Sade ja myrskyt alkaa hieman västyttään.
Vokaa oikein hyvin!/Anja

Famu falsetissa kirjoitti...

Piparkakkurullatorttu näyttää suussasulavan hyvältä. Hyvää Uutta Vuotta!

Kata kirjoitti...

Hei ihana ystäväni Sylvi.Kuullostaa mielenkiintoiselta toi teidän puuhailemanne projekti metsässä puitten parissa.

Kaunis kukkakori!

Iloa ja hyvää mieltä UUTEEN VUOTEESI 2012♥

Suss o Kai kirjoitti...

Jasså ni har hämtat sånna i skogen :) Jag har pusslat och pusslat i mellandagarna förutom när vi var inne och beställde tegel till väggen i hallen bakom kaminen Kram Suss

sylvi kirjoitti...

Sarppu,♥
Ritva,♥
Sirpa,♥
AAMU,♥
Saila, (silitys työmaatarkastajalle)♥
pitsienkeli,♥
Sussi,♥
Aikatherine,♥
Anja,♥
Famu falserista♥
Kata,♥
Suss 0 Kai♥
kiitos teille kaikille ihanista kommenteistanne. Olette ihania. Oikein mukavaa Uudenvuoden aattoa sekä runsasta siunausta alkavalle vuodelle 2012!

seijastiina kirjoitti...

Ihania herkkuja ja tuo kukkakori on todella kaunis ♥
OIkein Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta Sylvi ♥

sylvi kirjoitti...

Seijastiina, kiitos paljon ja oikein ONNELLISTA JA HYVÄÄ UUTTA VUOTTA, 2012 myös sinulle!