lauantai 5. marraskuuta 2011

Koristeluja ja vierailu hautausmaalla.

 Äitini ja isäni kihlakuva. 
Äitinimuutti taivaankotiin -77. ja isäni jo -49
Pyhäinpäivä.
Tänään muistelemme siis rakkaitamme jotka ovat  muuttaneet taivaankotiin.

Tämän seppeleen tein  anopilleni.
Anoppini on haudattu tänne Boråsiin.

Samalla tein myös oviseppeleen.

Kuistille tällaisen asetelman.

Kuistin ikkunaan jäkälästä sydämmen.
Ei oikein pääse oikeuksiinsa valoa vasten kuvattuna.

ja siihen laitoin koristeeksi rusetin ja enkelin.

Tänään sitten illansuussa lähdimme hautausmaalle sytyttämään kynttilät haudalle. Menimme linjurilla ja kävelimme pari kilometriä, sillä tiesimme että siellä on tungosta.

Sinne tulivat myös tyttäremme ja poikamme perheeineen,
(tyttären kaksi nuorinta ei ollut mukana.)

Eiväthän ole lapsemme tavanneet farmoria( isänäitiä) koskaan.
Hän kuoli -65 keväälla ja poikamme syntyi vuoden lopulla.
Kuitenkin ovat joka vuosi käyneet haudalla kynttilän sytyttämässä.
Muistolehtoon, tyttäremme sytytti yhteisen  kynttilän kaikille!
Suurin osa rakkaistamme on haudattu suomeen. Tässä sitten on heillekin kynttilä sytytetty. 

Hautausmaa oli niin ihanan näköinen kaikkine kynttilöineen.

Ihmisen elinaika täällä maailmassa on niin lyhyt.
Siellä taivaassa sitten ei toisistamme enää erotakaan.
Kävimme myös pojan vaimon, farmorin haudalla.
Autoja oli  tienvarret täynnä.
Samuelilla ja Antonilla oli paljon ihmettelemistä.
Samuel sanoin että eipä olla oltu näin myöhään ulkona kuin viime pyhäinpäivänä.
Olimme iloisia kun lapsemme tulivat yhtäaikaa haudalle.
virsi.
Rauhan saivat pyhät Herran, Jotka kerran taistelivat päällä maan.
Kun me heitä muistelemme,
 
Kaipailemme Sinne taivaan kunniaan.

Auta, Herra, aina meitä
 Elon teitä 
Uskossa vain kulkemaan.
Auta, kun mä täältä lähden,
Haavais tähden 
Pyhäis joukkoon joutumaan.

Rauhaisaa pyhäinpäivän-iltaa kaikille! 
♥.

22 kommenttia:

kaisu marjatta kirjoitti...

minulla orvolla, ei ole isiä eikä äitiä. kasvattivanhemmat oli.. heille ja edesmeneelle miehelleni sytytin kynttilän. kun puhuin lapsilleni kerran tästä orpoudestani, niin tyttäreni sanoi, älä sure äiti, sinä olet meidän suvun kantaäiti, ja me rakastetaan sua. se rauhoitti mieleni ja katsoessani nyt näitä mkuvia mieleeni tuli vain yksi lause, _MINÄ OLEN MAAILMAN VALO. Jotenkin tämä sanoma kirkastui noita valoja katsellessa, en muista jakeen numeroa, mutta sinä tiedät.. EIKÄ YKSIKÄÄN JOKA SEURAA MINUA IKINÄ KUOLE: se on vavahduttava viesti!auhaisaa Sunnuntaita.

sylvi kirjoitti...

Aikatherine, kiitos kommentista!
ihanat lapset sinulla.
"kantaäiti" mikä kunnia!
Lapsesi ymmärtääkseni rakastavat sinua paljon.
ja sinä olet heidät rakkaudella kasvattanut.
Osaat myös meitä toisiakin kannustaa, kiitos!

johanneksen mukaan luku 8.
12 Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo."

Kiitos samoin sinulle rauhaisaa viikonloppua!

Suss o Kai kirjoitti...

Tänk vad fint det är med alla dessa ljus vi tänder och vilken saknad det är efter nära och kära. Men en dag ska vi nog åter träffas igen fast inte här :) Kram Suss

Jaana Kristiina kirjoitti...

Kauniita askarteluja oletkin tehnyt siellä.Tosi kauniita.

Illalla onkin paras aika käydä hautuumalla.Kynttilämeri on niin komea silloin pimeässä.


Kivaa sunnuntai päivää=)

mummeli kirjoitti...

Kauniita olet rakenellut! ja hautausmaalla niin kaunista satojen kynttilöiden palaessa. Tulee juhlava tunne.
Oikein hyvää sunnuntaita sinne!

Sussi kirjoitti...

Kauniita kransseja olet tehnyt.

Kauniilta ja juhlavalta näyttää tunnelma hautausmaalta. Yhtä kauniilta näytti täälläpäin Helsingin pitäjän ja Malmin kirkkomailla jonne on isovanhempani haudattu.

Rauhaisaa sunnuntaita

ritva kirjoitti...

Kauniit kranssit,ja sepeleen olet tehnyt,hyvää pyhäpäivää<3

Hanneles bokparadis kirjoitti...

Hienoja tunnelmallisia kuvia, isoisäni kuoli kun olin vauva, toinen ennen kuin synnyin.

A kirjoitti...

Olet todella taitava tekemään kransseja ja vaikka mitä<3

Todella vaikuttavat muistelot lastesi perheiden kanssa!

Oikein hyvää marraskuista sunnuntaipäivää sinulle ja läheisillesi, Sylvi<3

pike kirjoitti...

Kauniit kranssit ja seppeleet, hiljaista on meilläkin nyt, kävin eilen metsästä hakemassa materialia askarteluihin, siksi tuokin sinun kranssi ja seppele on hyvä vinkki, omasta päästä kun ei aina keksi mitään.
Kiitos kommenttisi tuli kuitenkin perille, vain se viimeinen.

Sirpa kirjoitti...

Kauniita kuvia hautausmaalta.
Hienot ovat seppeleesi ja kranssit.
Mukavaa sunnuntai-iltaa!

sylvi kirjoitti...

Suss o Kai,♥
pitsienkeli,♥
mummeli,♥
Sussi,♥
Ritva,♥
Hannele,♥
Aili-mummo,♥
pepita, ♥
ja
Sirpa.♥
kiitos paljon ihanista kommenteistanne.
Niitä on aina hauska lukea.
Oikein pirteää alkanutta viikkoa teille kaikille!♥

AAMU kirjoitti...

Monenlaisten muistojen päivä...

Tarina kirjoitti...

Luonto ei oikein tiedä missä vuodenajassa pitäisi elää, kun on näin lämpöistä.
Voi, kuinka kauniita asetelmia ja kransseja olet tehnyt!
Hautausmaat ovat silmiähivelevä näky pyhäinpäivänä ja joulun aikaan.
Tarmokasta alkanutta viikkoa!

eila kirjoitti...

Hei Sylvi.
Mummo ja ukki niin kauniina tuossa kuvassa.
Eikös mummo kuollut keväällä v.-77.
Mie muistan kun tultiin mummon hautajaisiin. Mie odotin vanhinta tytärtäni Lauraa. Ja Laura syntyi syksyllä . Tulin vielä sairaaksi täällä Suomessa ollessa ja jouduin olemaan sairaalassa yli viikon.

Kauniita kransseja olet tehnyt.
Ja niin kaunis tuo valaistus tuolla hautausmaalla.

Kiitos täti rakas tästä postauksesta. Terveiset ja halaukset teille kaikille.<3

Raija/A kirjoitti...

Aivan ihana kuvasarja.

sylvi kirjoitti...

AAMU,♥
Tarina,♥
Raija♥
Kiitos paljon teille kaikille ihanista kommenteita.
Mukavaa alkanutta viikkoa!

Eila hei!♥
Kiitos korjauksesta, kyllä se oli -77 kun äitini kuoli. Tuli vahingossa väärä vuosi.
Kiitos halauksista rakas Eilaseni ja myös sinne halit ja mukavaa alkanutta viikkoa!♥

Anjas Hill kirjoitti...

Hienot ja kauniit kuvat. Oletpa sinä näppäräkätinen kun saat tehtyä noin hienot seppelit.
Näihin aokoihin kannattaisi olla kynttiläkauppias;)!/Terveisin Anja

Tuula kirjoitti...

Kauniit seppeleet olet tehnyt ja asetelmat ovat myös kauniit, erityisesti tuo jossa on rusetti ja enkeli ♥ Muistolehdot ovat liikuttavan kauniita kun kynttilät palavat yhtenä tulimerenä :)Mukava kun nuoremmatkin vievät kynttilät haudalle, se on sitä kunnioitusta ♥

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

kauniita kransseja ja asetelmia!

Mahdottomasti kynttilöitä siellä teidän hautuumaalla:)

AAMU kirjoitti...

Kauniita asetelmia, vaikuttavia kuvia.

sylvi kirjoitti...

Anja,♥
Tuula,♥
Hanne ,♥
AAMU,♥
KIITOS KAUNIISTA KOMMENTEISTANNE.♥
minä nuorena tyttönä tein seppeleitä kotona ja äitini möi niitä torilla.