torstai 3. marraskuuta 2011

Kevättä nupussa ja syylomaa.

Lapsilla on ollut tämäviikko  syyslomaa.

Sinivuokot rapunpielessä on jo nupussa.

Rebecka tuli taas tiistaina käymään.
Lähdimme Lövaskogeniin, toiselle suolle katsomaan jospa sieltä löytyis  karpaloita.
Matkalla sinne oli hevonen tien vieressä,
taputtamista odottamassa.

Tämä talo on nyt tyhjänä.  Onkohan omistaja jo muuttanut Taivaankotiin, luultavasti. Täällä tyttäremme kävi usein tapaamassa näitä vanhoja ihmisiä. Ensin  kuoli isäntä. Emäntä asui sitten yksin ja aina kun kävelimme tästä ohi niin hän tuli ulos juttusille. Ihania ihmisiä olivat.

Näyttää niinkuin perilliset olivat ruvenneet kunnostamaan vanhaa taloa. Kuisti on minusta kaunis.

Linnuilla on kaunis  pesäovi . Eiks olekin soma.

Joku ratsastusseura oli ratsastamassa.
Lillen on turvallisesti Rebeckan sylissä.

Suolla oli niin märkää ja upottavaa että minä ja Rebecka emme sinne viitsineet kahlata, vaan lähdimme kotia ruokaa lämmittämään,
 Kylläpä kaalilaatikko maistui 8 km kävelyn jälkeen.

Sai se Sulosen vähän karpaloitakin kerättyä.
Hyviä ovat.

Tällainen pahka oli maassa makaavassa puussa. Toinen puoli siitää oli kuin lunta.
Keskiviikko aamuna saimme tytönpojan yllättäin vieraaksi.
Oli ollut koulukaverin luona yötä ja tuli meille aamiaiselle.
Kivat tällaiset yllätysvieraat.
Tänään sitten käytiin taas lauluharjoituksissa.
Niin tuo viikko taas vierähti.
Lauantaina on pyhäinpäivä ja olenkin tehnyt anopin haudalle seppeleen jonka viemme lauantaina haudalle.
°°°°°
°°°°°°°°
No ei muuta tälläkeraa vaan hyvää loppuviikkoa teille kaikille!

15 kommenttia:

AAMU kirjoitti...

Kiva retki taas sinulla.

Jaana Kristiina kirjoitti...

Oikein mukavaa Pyhäinpäivä viikonloppua teille sinne Ruotsin maalle=)

Sussi kirjoitti...

Lämmin syksy saa sinivuokotkin kukkimaan, kaunis näky, tuo jo kevään mieleen:)

Mutta kyllä se talvi vielä tulee...

ritva kirjoitti...

Mukava retki teillä taas,kyllä lämmin syksy saa luonnonkin herämään.Riku on niin komea poika.mukavaa nenäpäivää,ja hyvää pyhämiesten viikon loppua <3

Unelma kirjoitti...

Rauhaisaa Pyhäin päivää teille.

pike kirjoitti...

Juuri nyt Aurinko näyttäytyy pilven takaa, joka selvästi kutsuu ulos luontoon, pitää käydä materiaalia metsästä kaikkeen koristeluun. Olisihan se kiva jos tulisikin nyt kevät eikä joulu, niin on lämmintä ja luonto ollut kauan kaunis väriltään.Ai niin kävitkö tai ehditkö vilkaiseen viime postaustani. Hyvää ja aurinkoista viikonloppua!

sylvi kirjoitti...

AAMU, niin oli, hyvässä seurassa ja luonnossa.
rauhallista viikonloppua sinulle!♥


pitsienkeli, kiitos!♥

Sussi, kiitos!♥
Kyllä varmaan tulee talvikin niin sitten pääsemme kevääseen.

ritva, kiitos!♥
komia on, on tainnut tulla vaariinsa:)


Unelma, kiitos samoin sinne teille!♥


pepita, aurinko tekee mielen iloiseksi.
Metsästä jöytyy paljon:))
Kuule olen käynyt lukemassa postaustasi ja koimmentoint, mutta ei ole näköjään tullut perille. Tänään sitten kävin jo kolmannen kerran kommentoimassa. Enpä kirjoittanut ihan niin pitkälti kuin edellisiin että toivotaan että tulee perille.

siunausta sinulle!♥

Tuula kirjoitti...

Sinivuokot raukat ovat menneet ihan sekaisin :) Kolme vuotta sitten Pyryn päivänä, 1.11, täällä tuli niin paljon lunta että liikenne suorastaan pysähtyi. Ihmiset eivät meinanneet päästä töihin kun linja autot hyytyivät matkalle :D Nyt kun katson ikkunasta, ei ole lunta ei, vähän saisi jo tulla :)
Mukavaa viikonloppua ♥

Sirpa kirjoitti...

Oikein mukavaa pyhäinpäivää!

Kaikkea kivaa olit taas retkellänne
kuvannut. Etenkin se kolo siinä puussa.

A kirjoitti...

Ihmeellinen syksy, kukat alkavat kukkia jo uudelleen.;)

Kiitos kauniista postauksesta, Sylvi.:D

Oikein hyvää viikonloppua sinulle ja perheellesi<3

Suss o Kai kirjoitti...

Jasså de huset är tomt:) kommer ni ihåg att de hade valpar där en gång i tiden och jag ville ha en :) de är länge sen Kram Suss

Mayo kirjoitti...

Hieno tuo kuva, jossa on lehtiä edustalla. Hyvää marraskuuta.

sylvi kirjoitti...

Tuusla,
Sirpa,
Aili-mummo,
'Suss 0 Kai,
ja
Mayo
Kiitos paljon kivoista kommenteitanne ja toivotuksista ja myös teille oikein rauhallista Pyhäinpäivää. ja viikonloppua!

Anonyymi kirjoitti...

view SFFcJDTQ [URL=http://www.ugg--outlet-online.blogspot.com/]short ugg boots[/URL] to your friends dDpZKzII [URL=http://www.ugg--outlet-online.blogspot.com/ ] http://www.ugg--outlet-online.blogspot.com/ [/URL]

Anonyymi kirjoitti...

you definitely love uSZOCFbt [URL=http://www.ugg--outlet-online.blogspot.com/]ugg boots uk[/URL] for more eOGucwaH [URL=http://www.ugg--outlet-online.blogspot.com/ ] http://www.ugg--outlet-online.blogspot.com/ [/URL]