maanantai 24. lokakuuta 2011

Mies vuosihuoltoon.

Perjantaina Suloseni lähti miestenpäiville MörkkaSmålantiin, Kulltorppiin. Sulosoinnut ovat olleet siellä jo monena vuonna laulamassa ja niin myös tänävuonnakin lähtivät.
Kehuivat, että telttasaunan pystyttävät ja saunovat.
Lauantaina sitten he pitävät konsertin kirkossa.
Kahdella autolla lähtivät
§§
No enhän minä viitsinyt yksin kotia jäädä, vaan lähdin Sanni-siskoni luokse.



Kävimme hän miehensä haudalla.
Sanni sytytti kynttilän.
Teimme sitten yhdessä lauantaina kaalilaatikkoa.
Sitten lähdimme Lähetyspiiriin ja sieltä Meeri
ystävän luokse.

Meitä olikin sitten useampia naikkosia siellä,  joiden miehet olivat vuosihuollossa.
Seitsämännestä  kerroksesta on näkymät kaupungille.

Oli vain jo pimeetä niin kuvat eivät tulleet hyviä ikkunan läpi.

Meeri ja Irma pistivät herkkuja pöytään, vaan empä huomannut aikasemmin kuvata kun niin innoissani söin.

Ilta vierähti mukavasti hyvässä seurassa.

Lähdimme sitten ulos kävelylle.

Linjuria tässä odottelemme, saattajat mukana. 

Tulihan se Fristadin bussi, mutta mitä teki? Se pyyhälti ohi eikä ottanut meitä kyytiin, vaikka kuinka huidoimme.
Irmakin nosti keppiä mutta ei auttanut. Jäimme kuin nalli kalliolle. No me otettiin toinen bussi torille ja vasta tunnin päästä lähti seuraava.
Keskustassa sitten kävelimme ja katselimme Sanni-siskon kanssa nuorison elämää kaupungissa. Eipä usein tulekaan oltua näin myöhään kaupungilla, kokemus tämäkin.

Sunnuntaina olikin kaunis aamu ja  lähdimme lenkille.
Tässä sisko pihallansa.

Viskan näkyy tuolla alempana virtaavan kovasti.

Siinä puu hyväilee kiveä.

Kaunista luontoa on täällä Kröglingshagenissa.

Lenkkeilyn jäkeen söimme ja sitten lähdin kirkkoon.
Kun oli menossa bussille niin en löytänytkään bussikorttia,
se oli varmaan tippunut lenkkipolulle. Sitä se tekee kun ei ole tottunut bussilla kulkemaan. Pääsin kuitenkin kaupunkiin ja Suloseni tulikin jo  kirkon jälkeen.
 Heillä oli ollut onnistunut miestenhuoltopäivä, hih.
Olin hänelle vähän vihainen kun unohti halata minua lähtiessään.
Eihän sillai saa vaan lähteä, vai kuinka, eihän?

Tänään ollaan sitten pihalla käännetty maata, ym.  pihatyötä.
Ei sitten muuta kuin
mukavaa alkanutta viikkoa teille kaikille!

11 kommenttia:

kaisu marjatta kirjoitti...

kiveä halaileva puu on kyllä yliveto, kuvista, noin runotytön silmin.. heh.. on ilo huomata miten hyvä on kun on hyvät välit sukuun. siskoihin ja muihinkin.. ei jää koskaan yksin..

Sussi kirjoitti...

Naurattaa tuo otsikko:)

Kivalta illalta näyttää ja kuulostaa.

Jaana Kristiina kirjoitti...

Varman teillä oli hauska naisten ilta=)Välillä onkin ihan kiva olla vaan naisten kesken ja jutella maat ja taivaat.

Kivaa viikkoa sinne teille=)

Sirpa kirjoitti...

Kyllä aika rientää hyvässä seurassa ja
varmaan juttua piisasi.
Ehkä Sulolla oli hieman kiirus miestenhuoltopäiville, siksi halaus unohtui.:))

Kaunista luontoa sielläkin, nämä sateet
saavat sammaleet oikein rehottamaan.
Iloista tiistaita!

ritva kirjoitti...

Teillä taisi olla mukavaa,Sanni siskon kanssa,ja olihan se Sannillekin vaihtelua,kun olit hänen luona,kauniita,värikkäitä maisemia<3

Unelma kirjoitti...

Siskojen kanssa on varmasti mukavaa. Minulla ei ole yhtään siskoa.
Hyvää alkanutta viikkoa sinullekin.

sylvi kirjoitti...

Aikatherine, on todella kivan näköinen.
Kyllä siskoja tarvitaan ja olen kiitollinen kun kaikkien kanssa on hyvä yhteys.


Sussi, niin keksin sen nimen,))
Saihan sitä itsekin vähän ystävien huoltoa, sillä nauru pidentää ikää, ja kyllä me naurettii,,,,,


pitsienkeli, näin on:))
Naisten kesken puheet on toisenlaisia kuin jos miehet ovat kuulemassa.
Kiitos ja mukavaa viikkoa sinnekin,


sirpa, olet oikeassa.:) kiirehän hänellä oli ja vastuu varmasti lauluista.
Luonto on kaunista. kaikkea hyvää sinulle!


ritva, kyllä oli ihan hauskaa ja Sannikin piristyi kun lähti mukaan ystävien luokse käymään.


Unelma ystävä!
Ystävistä voi saada hyivä siskoja, jos ei itsellä ole.
Sinulla on varmaan ystäviä paljonkin.
Kaikkea hyvää sinulle!

A kirjoitti...

Siinäpä oli tarinaa kerrakseen, oli kaupunkia ja maaseutua, suurta luontoa, oli ystäviä ja sukua. Kaunis muistomerkki Sanni-sisaresi miehen haudalla, ja hyvin hoidettu!!

Ihana kuva tuo sammaloitunut iso kivi, johon koivu nojailee. Ja kiven juuressa kasvaa ikivihreitä sananjalkoja, ja puissa on vielä lehtiä jos on maassakin. Ja suloinen puro siellä metsän keskellä.:))

Pidän kovasti tästä postauksestasi, se on minusta valloittava, Sylvi<3

Seija Koistinen kirjoitti...

Hei Sylvi täti! Teillä oli todella mukava päivä. Mitähän linjurikuski oikein ajatteli, kun ei ottanut teitä kyytiin. Sanni tätikin näyttää pirteältä ja iloiselta. Olet ottanut kauniita kuvia luonnosta.
Mukavaa viikon jatkoa ja halauksia <3

AAMU kirjoitti...

Kovin on syksyistä metsässä ja sieltä paljastuu kaikenlaista kiinnostavaaa.

sylvi kirjoitti...

Aili-mummo ♥kiitos paljon, oli ihana kuulla että pidit postauksetani.
Joskus tulee mieleen että eihän tällaista voi tänne laittaa, mutta tällaiset kommentit antavat uutta intoa!
oikein ihanaa keskiviikkoa sinulle ja siunausta!


Hei seijaseni, kiitos!♥
Kyllä Sanni on paljon piristynyt, vaikka koville otti Paavon pois meno. Aika parantaa haavat.
Kiitos halauksista ja samoin sinne lämpimät halaukset!


AAMU, näin se syksy paljastaa. Kivetkin huomaa paremmin kun lehdet putoavat.
Kaikkea hyvää sinulle ja kiitos kommentista.