maanantai 5. syyskuuta 2011

Syksy, kevättä, ja paljastus.


Tänään meille  piti tulla suomesta vieraita, mutta tulevatkin vasta huomenillalla.
No kerkesinpä vähän pihalla hommata.
Leikkelin kukkineita kukkia pois.
Ihailin samalla syksyn värejä.


Atsaleassa on jo nuppuja ensikevääksi.

Lehdissä on kauniit värit.
Keväällä tämä kukki ihanasti.

Nyt saamme ihailla lehtien värejä.


Hajuherne on vielä täydessä kukassa.
Tänään on satanut melkein koko päivän, niinkuin kukista näkee.

Sävstaholm on hyvän makuinen omena.
Niitä ei kovin paljon tule mutta ovat isoja.


Tässä on sitten se eilinen "tupsukka", eipä kukaan tietänyt nimeltään.
Nyt paljastan. Tämä on Elefantin kieli, nimeltään..
Lehdet muistuttavat kliiviaa.

Tällä komealla maksaruoholla on kauniimpi nimi ruotsiksi, Kärleksört, siis suomennettuna rakkaudenyrtti.

Tämä syyshohdekukka on uusitulokas meidän puutarhassamme. Ostimme sen Rångedalan kasvitarhasta.

Mustamarjaselja on ruvennut kukkimaan uudestaan. Kukkii tavallisesti juhannuksen aikaan.
Näistä kukista teimme seljamehua.

ja yhtä aikaa marjat rupeavat kypsymään.
Näistä marjoista tehdään myös seljamehua.
Eivät ole ihan kypsiä vielä, ne tulevat mustiksi kun ovat kypsiä.
<>
Nyt menen tekemään iltapalaa.
Suloseni on vielä puutarhassa.
Oikein ihanaa maannantai-iltaa teille kaikille!

27 kommenttia:

Sirpa kirjoitti...

Aivan uusi tuttavuus tuo Elefantin kieli, mutta on hauskan näköinen.
Syyshohdekukka on myös kaunis.
Meilläkin kohta kukkii tuo 'rakkaudenyrtti', on paljon
kivempi nimi, kuin maksaruoho.

kesän taikaa kirjoitti...

Maistuvainen postaus niin näölle kuin maulle. Sateesta huolimatta puutarhasi kukoistaa.
Hauska kukka tuo Elefantin kieli, uusi on tuttavuus;)

Tuula kirjoitti...

Kaunis kukka tuo Elefantin kieli, en ole ennen kuullut moista :) Ihania värejä täynnä on puutarhasi, kevään, kesän ja syksyn loisto on huikea ♥

eila kirjoitti...

Hei.
Enpä olisi tiennyt tuota "arvoituskukan" nimeä. Ihan outo ja tuntematon kukkanen minulle. Mutta kaunis se on niinkuin sinun kaikki kukkaset.
Makoisan näköisiä omenia.
Mie sain Maijalta ja Reiskalta omenia.

Oletko tehnyt omenasta semmoista kun:
OMENAHYVÄPAISTOS.

Resepti:
kaurahiutaleita, omenalohkoja, siirappia t. juoksevaa hunajaa, kaneli-sokeria ja vettä.

Voitele 23 cm vuoka.
Laita n. 1,5-2 dl kaurahiutaleita pohjalle, lohko omenia päälle (n. 6-7 omenaa, kuitenkin aika reilusti. Omenien päälle siirappia t. juoksevaa hunajaa ja kaneli-sokerisekoitusta. Kaiken päälle sitten jonkin verran vettä. Paista uunissa 225 asteessa n.45min-1 h.

Koko komeus nautitaan vaniljakastikkeen tai kuohukerman kanssa. Ja on hyvää. Kannattaa kokeilla.


Kiitos tästä postauksesta tätiseni ja hyvää illan jatkoa. Terveiset teille . <3

pike kirjoitti...

Sielläkin se syksy tulee samaa tahtia kuin täällä,marjat on kyllä outoja,niitä ei kai täällä päin ole, tuota kieltä luulin ensin kliiviaksi, niin on tuossakin kaunis kukka,niinkuin kliiviassa, minulle kliivia ei ole kukkinut kertaakaan.käykäähän katsomassa tämän päivän postaustani maaseutu pyöräily, ei uskois että suur kaupunki on 30km. päässä

ritva kirjoitti...

Ihania syksyn väriä lehdissä,ompa kaunis kukkanen elefantinkielellä en ole aikaisemmin nähnyt,kerrohan terveisiä suomen vieraille<3

Suss o Kai kirjoitti...

Ja nu är de många fina färger i trädgården :) den där syyshohdekukka är det en sån jag köpte på marknaden i Hofsnäs? Kram Suss

A kirjoitti...

Azalea on muistaakseni alppiruusun sukulainen, teee kukkanuput valmiiksi edellisenä syksynä. Ja kukkii komeasti!

Sinulla, Sylvi, on upeita kukkia puutarha täynnä, satoja lajeja.

Tuo Eilan omenahyväpaistos näyttää todella herkuliselta, pitääpä kokeilla. Olen harrastanut paistettuja uuniomenia vaniljasokerin, kanelin ja vaniljakastikkeen kanssa. Hyvää ovat nekin...

Kaikesta sitä mehua tehdään, kuten kukista, kuka arvaisi?

Kiitos postuksestasi, Sylvi, ja oikein mukavaa iikon jatkoa sinulle<3

sylvi kirjoitti...

Sirpa, kun sain tämä elefantinkielen, luulin sitä klyviaksi ja kun se rupesi kukkimaan niin sanoin hänelle jolta sain että joku missfosteri tuli. Kyllä häntä nauratti, sellainenhan sen kukan pitääkin olla, se on elefantinkieli, eikä klyvia.
Kiitos kommentista!♥


Tarja, kiitos!♥
Näin syksyllä saa kaikilla aisteilla nauttia.


Tuula, kiitos paljon!
Ei näy oleva tuttu monellekaan:)



eilasei, kiitos!
En ole tehnyt sellaista paistosta.
Kiitos paljo reseptistä, täytyypä kokeilla.
Kiitos eilaseni. Sinne teille hyvää yötä sillä teillä on jo nukkumaanmeno aikan♥



pepita, kiitos kommentista!♥
Niin tulee syksy kovalla vauhdilla.))
Joo lehdet on klivian tapaiset.))
Täytyypä käydä katsomass.))



ritva, kiitos kommentista!♥
Kerron terveiset.
Hyvää yötä ja nukuhan hyvin.



Suss 0 Kai, kiitos!♥
Ai oliko se tuo kukka,
En muistanutkaan.
Halit sinne tyttöseni!♥



Aili-mummo, niinpä on samaa sukua:))
Voi kiitos paljon sinulle :))
Minäkin aijon koilla sitä, en ole tuolla reseptillä tehnyt.
Kiitos samoin sinne sinulle oikein rauhaisaa myöhäisi-iltaa ja hyvää yötä!♥

Sussi kirjoitti...

Onpa upeat värit!

Elefantin kieli on minulle ihan uusi tuttavuus, paljon on maailmassa kauniita kukkia...

Anjas Hill kirjoitti...

Onpa kauniita syyskuvia.Hieman haikealta tuntuu kuitenkin. Miksi kesä on aina niin lyhyt;))))?/Anja

sylvi kirjoitti...

Sussi,kiitos!♥
Kyllä syksyllä on myös kauniita värejä luonnoss.
Vaikkutta olevan aika harvinainen, elefantinkieli.



Anja, kiitos paljon.♥
Näinhän se on, mutta pihaa voi myös koristella syksyllä ja talvellakin niinkuin sinä oletkin tehnyt.

RaijaAnnikki kirjoitti...

En ole koskaan eleffantin kieltä tavannut! Ihania nuo syksyn värjäämät lehdet. Paljon kaunista löytyy luonnosta.

Markka kirjoitti...

Ihania kuvia kukkasista taas, uusia tuttavuuksiakin, ainakin "elefantin kieli" hih.
Eikö ne atsalean nuput palellu talvella? Hyvää viikon jatkoa!

Tapsu kirjoitti...

Elefantin kielikukka juttua lukiessa tuli ensin pieni lukihäiriö!Kirjoitit että Tässä on sitten se eilinen "tupsukka"Jonka minä tietysti luin että tässä eilinen "Tapsukka"(:
Komeita kukkakuvia kaikki!

AAMU kirjoitti...

Ihania syksyn värejä, kunpa saisi kudottua mattoon talvella katseltavaksi.

Famu falsetissa kirjoitti...

Tuota "tupsukkaa" en ole ennen nähnyt. Maksaruohon ruotsinkielisen nimen painankin mieleeni. Onhan se paljon kauniimpi kuin suomenkielinen nimi.

Marge kirjoitti...

Todella mahtavia puutarhakuvia!!!
Syksyn kauniit värit oikein hehkuivat niissä:)
Antoisaa aikaa Suomivieraiden kanssa!:)

Seija Koistinen kirjoitti...

Aivan outo tuo Elefantin kieli, mutta kivan näköinen.
Ihanat syksyiset värit teillä puutarhassa.

Oikein mukavaa syksyistä viikkoa <3

sylvi kirjoitti...

Kiitos kaikille mukavista kommenteistanne.
En ole kerennyt täällä käymään kun on ollut vieraita.♥

Marja-Leena kirjoitti...

Hei! Minne voin lähettää suomalaista suklaata ja millaista? S-postiosoitteeni on yhteystiedoissa ja profiilissa. Hyviä syyspäiviä!

Kirsti kirjoitti...

Hei Sylvi,ihania kuvia!

Kukkien kaunista syksyistä värikkyyttä,kiitos Sylvi.
Teillä on aivan upea ja iso puutarha
Siellä on varmaankin monia lajeja kasveja ja kukkia?

Erikoinen se Elefantin kielikukka,en ole ennen kuullut.

Oletteko jo olleet romanttisella syyskävelyllä, sinä ja Sulo?

Hyvää viikonloppua ja siunausta♥

sylvi kirjoitti...

Marleena, lähetin kyllä jo aikasemmin osoitteeni, mutta laitoin nyt uudestaa.
Ihan mikä suklaa vaan kelpaa, kaikki ovat hyviä.
Kiitos sinulle ja hyvää syksyä!

sylvi kirjoitti...

Kirsti hei!, kiitos kommentistasi.
Kyllä ollaan käytyty romatisilla metsäkävelyillä!
On ollut suomesta vieraita niin ei ole kerennyt täällä blogiystäviä tervehtimässä.
Katsotaan kerkiänkö tälläviikollakaan niin paljoa täällä käymään kun on nuo syksyn Evankeliumijuhla järjestelyt edessä sillä juhlat on viikon päästä.
Käyn sitten taa kun on hiljasempaa.
siunausta sinulle!

Unelma kirjoitti...

Onpa ihania syksyn värejä. Tuollainen rakkaudenyrtti kasvaa meidänkin pihalla.

sylvi kirjoitti...

Unelma kiitos!
Rakkaudenyrttiä pitäisi olla joka pihalla ja myös sydämessä, eiks'vaan!

seijastiina kirjoitti...

Justiin, äidillä oli tupsukki, nyt muistankin :)
Kauniit punaiset omenat houkuttaa maistamaan, muutenkin jälleen kiva postaus :)