torstai 22. syyskuuta 2011

Paistaisiko, vaiko sataisi.


Kyllä on ollut  vaihteleva ilma tänään.
Välillä aurinko paistaa ja pieni hetki, niin taas tulee vettä kaatamalla.
Eilen kävimme onnittelemassa Rebeckaa
Keräsin hänelle pihaltamme erivärisiä daalioita.
Vakavaksi se vetää kun alkaa ikää tulemaan.
Oli vasta  muuttanut kotoa sulhasensa kanssa yhteiseen kotiin.
Pieni söpö koti.
Toivotaan että viihtyvät tässä pienessä kodissa.
Oli senverran hämärää ettei kuvat onnistuneet.
Tänään lauluharjoituksista tullessa meille jäi aikaa ennenkuin linjuri tuli, niin teimme kierroksen kaupungin puistoon.
Joku oli tullut pyörällä ja lukinnut  pyöräänsä kaiteeseen, mutta mitenköhän käy kun tulee hakemaan pyöräänsä.??

Kuka voi olla noin ilkiä.?

Kuvasin puistoa.
Viskan virtaa kaupungin halki.

Puistosta silta keskustaan.
Grand hotelli vasemmalla ja Åhlens oikealla.

Puistossa on monta patsasta. Tässä yksi.

Viskassa kukkii valkoisia lumpeita,


sekä punaisia.

Grand hotelli heijastuu Viskaan

Hyvin on lumpeet viihtyneet Viskassa.

Viskan kiertää puistoa ja sen yli on  kaupunkiin monta siltaa

Paljon on kasveja puistossa.
Näitä heiniä ihailimme.

Tässä Paholaisen kävelykeppi on saanut kauniit värit lehtiinsä.
En ennen olekaan nähnyt näin isoa paholaisen keppiä.

Tämä patsas on ollut täällä kauan jo silloin 55 luvulla kun siskoni tuli tänne.
Tämä ilves pelästytti siskon miehen Paavon, kun hän yöllä käveli kotia puiston läpi. Hän luuli sen olevan oikea ilves ja kyllä Paavo sai jalat alleen.

<>
Tällaista tälläkertaa.
Nyt ei muuta kuin ilta pesulle ja nukkumaan.
Hyvää yötä Jeesus myötä, kauniita unia. 
♥.

17 kommenttia:

Tarina kirjoitti...

Onnea ja iloa nuorelleparille omaan kotiin!
Tuosta pyöränraato kuvasta putkahti mieleen laulun pätkä linjurirattaat ...
Taitaisinpa myös hypätä henkilökohtaisen ennätyksen, jos puistossa näkisin ilveksen hahmon.
Ilvestä en ole koskaan nähnyt, mutta kakan olen ja sen koosta päätellen en aio käydä rapsuttamaan korvaan takaa vaan nätisti siirryn taka vasemmalle.

pike kirjoitti...

Onpa todella kaunis kaupunki, erik. ihailin noita lumpeita ja nuo patsaat on hauskoja.
Meilläkin iltatähti on nyt muuttamassa pois kotoa, niin haihealta tuntuu.Eilen askartelin vanhusten kanssa syksyisiä lehtiä, osallistuivat mielellään.Hyvää viikonloppua!

sylvi kirjoitti...

Tarina, kiitos!
Kommentisi ovat aina niin mukavia lukea.
Iloista viikonloppua sinulle!♥


pepita, kiitos kommentista.
Boråsi on kovasti kunnostanut kaupunkiaan ja täällä on paljon patsaita. Puistossa kukkiii vielä paljon kukkia, niistä laitoitoinkin jo aikasemmin.
Mukava on syksyllä askarrella värikkäiden lehtien kanssa.
Mukavaa päivää sinulle!♥

mummeli kirjoitti...

Kauniit kuvat kaupungista!
Ihan on sää siellä kuin täällä. Eilen tosiaan välillä hetken paistoi ja siinä samassa hetkessä taivas antoi vettä urakalla, myös yö oli kovin sateinen. nytkin hiljalleen saadaan kisää vain,
oikein hyvää syksyistä viikonloppua sinne!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Onnea nuorille.♥

Ihania kuvia olet ottanut...☺

sylvi kirjoitti...

Mummeli ja
Irmastiina,♥
kiitos teille kommentista!
Täytyy osata nauttia tästä sateestakin, ja kyllähän on ainakin vaihtelevaa.
Kaikkea hyvää teille!

Sussi kirjoitti...

Onpa kaunis kaupunki!

Noita pyörän tuhoamisia sattuu täälläkinpäin paljon. Miehen kanssa ei koskaan uskalleta jättää pyöriä mihinkään ilman valvontaa tai tuomatta niitä sisätiloihin.

A kirjoitti...

Kaunis ja hyvin hoidettu puisto ja kaupunki, kelpaa katsella<3

Mukavaa viikonloppua sinulle, Sylvi<3

AAMU kirjoitti...

Kivoja heijastuksia!

Sesse kirjoitti...

Sääli pyörän omistajaa! Kun kaupungissa asuimme, niin usein näki vastaavia pyöriä :( Onneksi täällä maalla on erilaista.
Hyviä kuvia ja komea ilves!
Täällä paistaa nyt aurinko ja pääsimme muuttamaan takaisin omaan makuuhuoneesemme vihdoin :)

Sirpa kirjoitti...

Oi, kuinka ihania lumpeenkukkia!
Kaunis näyttää puisto muutenkin olevan,
tuota ilvestä nyt pelästyisin minäkin
pimeässä.
Sataa ja paistaa, sitä se on ollut täälläkin, tänään on aurinko vienyt voiton.
Iloista viikonloppua!

sylvi kirjoitti...

Sussi,
Aili-mummo,
AAMU,
Sesse,
Ja
Sirpa,
kiitos paljon kommenteistanne.♥
Tänään paistaakin jo aurinko ainakin vielä.
Mukavaa viikonloppua teille!

Unelma kirjoitti...

Oli kiva katsella kauniita Vistan lumpeita. Sinulta tuo valokuvaaminen sujuu.
Hyvää viikonloppua.

ritva kirjoitti...

ONNEA nuorelle parille,kyllä nuo lumpeet ovat kauniita,jopa on pyörä putsattu kaikia netekevä,hyvää loppuviikkoa<3

Suss o Kai kirjoitti...

Jag gick oxå förbi den cyklen :) i onsdags Kram Suss

eila kirjoitti...

Kauniita kuvia taas kerran.

Paljon onnea nuorelle parille uuteen kotiin.

Onpas joku tehnyt todella ilkivaltaa tuolle polkupyörälle.

Hieno tuo Ilves patsas. Ei ole Paavo enää näkemässä sitä.

Hyvää viikonloppua teille täältä sateisesta Outokummusta.
Toivottavasti saisimme viikonloppuna nauttia syksyisestä auringonpaisteesta.
Halaukset. <3

kaisu marjatta kirjoitti...

Olisimpa virta Viskan, kiertäisin pienen kaupungin , tummaan peiliini heijastaisin linnojen valot ja puistojen varjot. Kalvollani kantaisin kukat Luojan luomat , ilon lähteet silmien, vain ajatus ja olen Viskan yhä virtaan täynnä elämää kohti merta laskeudun, kohti ikuisuutta, Isän syliin joskus pääsen lummeseppel sylissäni.