perjantai 9. syyskuuta 2011

75v juhlat ja suomenvieraita.

Tällä viikolla oli synttäreitä ja suomenvieraita.

Tiistaina saimme suomenvieraita.
Suloseni sisko miehineen, tulivat Hallista.
He ovat asuneet täällä -60 luvulla. Lähtivät takaisin suomeen -73.
Siitä onkin aikaa kun  viimeksi kävivät. 
Halusivat lähteä kaupungille katselemaan entisiä asuinpaikkojaan.
Kahvilla käväisimme Olotilassa.
Kävimme myös hautausmaalla äitinsä haudalla, (eli anoppini.)
Vettä tuli vähän väliä kaatamalla.
Eipä Borås suosinut vieraitamme hyvällä ilmalla, vaan kasteli heidät.
Sen verran aurinko tuli välillä esille että sai jonkun kuvan otettua.

Saappaat jalassa saimme puutarhassamme kierrellä, kun halusivat katsella kukkiamme.

Keskiviikkona kaksoissiarukseni Aleksandra ja Aleksanteri täyttivät 75 vuotta.
Menimme heitä onnittelemaan.

Aleksanteri tuli Aleksandran  luokse viettämään synttäreitä, niin ei tarvinnut meidän  lähteä Göteborgiin.
Yhdellä kerralla kahden synttärit.

Hyvää voileipäkakkua tarjosisvat.

Tässä tulivat myös siskoni pojat onnittelemaan äitiään.
Olivat jo pyhänä yllättäneet äitinsa, ajeluttamalla häntä ympäri Göteborgia ja sitten veivät syömään salaiseen paikkaan.
Sillä odottikin kaikki  siskon lapsenlapset ja miniät.
Olipa siskolle iloinen ja hyvä yllätys.

Hauskasti keskiviikko ilta vierähti hyvässä seurassa.
Lauloimme monta lauluakin päivänsankareille.

Vetipä veljen naama vakavaksi, kun iästä puhuttiin.
Mutta hyvinhän tuo kakunleikkuu onnistui.

Tyttömme  tuli käväisemään pikaisesti, että kerkiää nähdä kummitätinsä.
Paljon on heissä samaa näköä.

Torstaina vielä kävelimme vieraittemme kanssa lenkin suolle.
Täällä on nähtävyys, suo sekä hyvin hoidettu ympäristö metsäistutuksineen.
Sitten oli taas eron aika edessä.
Kiva kun kävivät, vaikka näin lyhyen hetken.
On aina ilo tavata sukulaisia.
Lähtivät vielä  kiertelemään  ruotsia.
>>
Enpä ole  blogeissanne kerenyt käymään.
Hyvää viikonloppua kaikille!

16 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Hienot juhlat teillä onkin ollut...☺

A kirjoitti...

Oikein upeat ja ikimuistoiset juhlat: Paljon Onnea kaksoissisaruksille 75v.

Myös mieheni täytti kesäkuussa tuon vuosimäärän. Onhan siinä ikää - aluksi<3

Oikein hyvää viikonloppua sinulle ja miehellesi, Sylvi, ja kiitos postauksesta<3

ritva kirjoitti...

Ihanat juhlat teillä oli,,siinä siskoni ja veljeni,rakkaat täyttivät vuosia,paljon onnea ja siunausta heille,hyvää viikonloppua rakkaat Sylvi ja Sulo<3

AAMU kirjoitti...

Voi, kuinka kivat juhlat sinulla on ollut.

Sirpa kirjoitti...

Hienot juhlat teillä on ollutkin.
Mukavaa seuraa ja herkullisen näkösiä
kakkuja tarjolla.
Iloista viikonloppua, Sylvi.

Tuula kirjoitti...

Ihanat juhlat on ollut :) Teillä tuota menoa ja meininkiä riittää :D
Ajattele, Äitini oli Sylvi ja Isäni Aleksanteri, mukava yhteen sattuma ♥

Ihanaa viikonloppua ♥

eila kirjoitti...

Hei Sylvi.

Eipä uskoisi Santista ja Sannista, että he ovat jo 75 vuotiaita. Niin nuorekkaan näköisiä.
Ihanat juhlat teillä varmaan on ollutkin.
Kiva on nähdä Leo ja Pauli ja Susanna myös tässä postauksessa. Ja teidät kaikki rakkaat sukulaiset.
Maukkaan näköinen voileipäkakku. Nam, nam...

Miekin tein tänään äidille täytekakun. Vein sen hänen pakastimeen. Maanantaina juhlitaan äidin 83 vuotis syntymäpäiviä.

Halauksien kera terveiset ja hyvää viikonloppua teille.

sylvi kirjoitti...

Irma, kiitos!♥,
mukavaa oli sissaruksiani juhlia!
Iloista viikonloppua sinulle!


Aili-mummo kiitos ♥, mukava on sisaruksia juhlia!
Ovat kaikki rakkaita minulle!
Kiitos samoin sinulle oikein hyvää viikonloppua!



Ritva siskosen, näin on.
Kiitos rakakas siskoseni ja Ihanaa viikonloppua myös sinulle ja Paullille!♥



AAMU, kiisos!♥ synttäreillä on aina hauska olla ja nämähän oli oikeastaan 150 v. synttärit.





Sirpa, kiitos!
harvoin sitä pääsee 150v. juhlille!
Iloista viikonloppua myös sinulle!♥



Tuula, näin oli.
Meillä kun on sisaruksia niin paljon niin juhlia riittää.
Ensiviikollakin on kahden siskon synttärit.
Asuvat sieklä suomessa niin eipä olla juhlimassa.

Ai sinun äitisi on minun kaima.
Kun oli kieni en tuntenut ketään sylviä mutta nyt niitä olen kuullut olevan montakin.

Kiitos, samoin sinne teille oikein ihanaa viikonloppua!♥



Eilaseni, nuorekkaita ovat molemmat.
Niinpä on äitisikin. 3 vuotta sitten olimmekin juhlimassa äitisi 80v, juhlia.
Oikein mukavaa syntymäpäivää äidillesi ja annahan äidellesi isot siskon halit minultakin.

Kiitos halista ja samoin sinne sinulle lämpimät halaukset!♥

mummeli kirjoitti...

Kivat juhlat teillä. Siitä sitä ikää onkin noin aluksi. Voi, minäkin olin joskus noin nuori-vasta 75 vuotta.
Uusia vuosia lisää kaikille. ja oikein hyvää viikonloppua sinne!

Jaana Kristiina kirjoitti...

Teillä onkin siellä juhlittu kovasti.Ja herkuteltu.
Mukava tapailla sukulaisia pitkästä aikaa=)
Mukavaa viikonloppua=)

Sussi kirjoitti...

Hienot juhlat teillä!

ja taas ihastelen tuota teidän uskomattoman kaunista puutarhaa

Teuvon kuvat-teuvo images kirjoitti...

Hieno juhlan paikka, Onnea!

Uusi blogi syntymässä kadoneen tilalle. Tervetuloa katsomaan.

Teuvo Noormarkusta

sylvi kirjoitti...

mummeli, kiitos!
Rikkautta se on kun on kauan elänyt!
Sinäkö olet vielä rikkaampi, hienoa.
Kiitos samoin sinulle ihania vuosia ja hyvää pyhää. ♥
'


pitsienkeli, näin on.
Juhat arjen välissä piristävät elämää.
Kyllä, hauska oli tavata sukulaisia ja muistella menneitä, sekä kertoa ja kuulla kuulumisia.
Kiitos samoin sinulle, mukavaa viikonloppua.♥



Sussi, kiitos paljon kommentista,
Kiva kun tykkäät katsella kukkiamme.♥



Teuvo, kiitos!
Tulen katsomaan.

Suss o Kai kirjoitti...

Synd att de inte var längre tid så att jag hade kunnat träffa dem ordentligt Kram Suss

sylvi kirjoitti...

Suss o Kai,
No eiköhän ne tule pian uudestaan ja tehän voitte käydä siellä kun menette Kain isää tapaamaan.
Kram mamma.

seijastiina kirjoitti...

Hyvät on pirskeet ollut ja mukavat tarjottavat.
Voileipäkakku on sitten komea!