torstai 19. toukokuuta 2011

Tule leikkimään

Eilen  taas leikittiin.
Aamusta mentiin pojanluokse.
Samuel oli mennyt kouluun tapaamaan tulevia luokkalaisiaan.
Syksyllä alkaa koulun, vaikka ei ole vielä täyttänyt 6:ta.-vuotta.
No Anton oli kotona ja me lähdimme yhdessä siskoni luokse.
Teimme pitkän kävelylenkin Sparsörissä, ja joimme kahvit ja mehut.

Sitten pitikin kiirehtiä takaisin sillä Samuel tulee kotia ja on vihasinen kun Anton on mummin kanssa.
Kerkesimme ajoissa.
sitten alkoi leikkiminen.
<<
Suloseni auttoi Svenneä rakennuksessa.


Tulehan leikkimään,
Uskallatko kiivetä tämän kiven päälle?

Tietysti uskalsin.


Piilosta leikittiin.
  Löysinhän puun takakaa Samuelin.

Mitäköhän tässä on tekeillä?

Löysimme pihalta tällaisen lasipallon.
On kuin maapallo.
Kartat muodostuu taivaalta.

Puhallettiin saippuakuplia.
Näetkö pallon saunan katoksen päällä?


Samuel yrittää ottaa kiinni.
Tässä kuvassa näkyy kaksi palloa.
Kontittiin pitkin pihaa.
Leikittiin talonmiestä, poliisia, ja välillä oltiin metsän eläimiä.
Kuka on mennyt kasan alle piiloon?
Arvaatkos.
Näin kauniisti kukkii pojan Klematis.
Otimme viimevuonna tästäpistokkaan
ja meillä se on vielä pieni.
Tällainen päivä eilen.
Kyllä taas mummille uni maistui.
Jo kotimatkalla nukkui autossa. 

6 kommenttia:

mummeli kirjoitti...

ne vain on niin ihania hetkiä, noiden lastenlasten kanssa. Elämän rikkautta. Jatkuvuutta. Siitä sitten alkaa pienen miehen pitkä tie koulumaailmassa. Leikit jää vähemmälle sitten. harmaillista, kun lapsuus on sittenkin niin lyhyt.
Oikein hyvää viikonvaihdetta

AAMU kirjoitti...

Upea tuo maapallo, oikean värinenkin. Teillä on ollut jätte hauskaa!

ritva kirjoitti...

Niin vihreeltä näyttää luonto,varmaan oli mukavat leikit,halit sinne:)

sylvi kirjoitti...

Mummeli- niin kyllä saisivat leikkiä kauemmin, vaikka, leikin myötä ne opettelee ensimmäisen vuoden.


AAMU, kyllä on oikea väri.
Meillä oli otroligt roligt.


ritva, Halit myös sinne!

Kirsti kirjoitti...

Hei Sylvi,ihania leikkejä lasten kanssa♥

Aivan ihania kukkia teidän pihallanne,ne sinisistä sinisimmätkin kukat ja pionit!♥

Milloin Samuel täyttää kuusi vuotta?
Kivat nuo teidän pikkupojat Samuel ja Anton:)

Siunausta teille kaikille♥

sylvi kirjoitti...

Kirsti hei!
Lapset on ihania.
Aina leikitään kun on mshdollista.

Kiitos minäkin tykkaan niistä.

Samuel täyttää kuusivuotta marraskuun 26 päivä.

Kiitos ja siunausta myös teille sinne!♥