maanantai 23. toukokuuta 2011

kukkivia




Tänään on taas tuullut, niin että omenapuun alusta on valkoisena.
Muuten oli kaunista.
Saimme tänään hortonomi-ystävät kylään.
Kiertelimme puutarhaamme ja
 katselimme mitä kasveja meillä on.
On niin hauska esitellä heille,
kun ovat kiinnostuneita kasveista.
Latinalaisilla nimillä  tuo Suloseni esitteli kukat.
Oli oikein mukava tavata ja keskustella pitkästä aikaa.
Söimme yhdessä hyvän aterian ja kakkukahvit päälle.  
Laitan nyt muutamia kuvia kukkivista.


Riippa siperian hernepensas on täydessä kukassa.
Pörriäiset lentelee kukasta kukkaan

Sireeni kukkii pihallamme, mutta tuomea ei meidän pihalla ole.
Lumipallo pensas näkyy taka-alalla, senkin kukat aukeavat kohta.

Esikon helmat heiluvat tuulessa.

Rhododendron ilahdutta kukillaan.

Lehtokielon kellot ovat niin kauniita että kuvia olen niistä napannut yhtenään

Kun oikein läheltä katsoo niin siinä on ihanan vihreät reunat.

sisällekin yritin kameralla kurkistaa, mutta en saanut hyvää kuvaa.
Nämä Tulikellukat (eli ruotsiksi Nejlikrot) loistavat hämärässäkin.
Otin tämän kuvan kun tulimme iltakävelyltä klo.10.
Otin myös kuvia lenkiltä mutta niitä laitan huomenna.
Nyt nukkumaan.

Hyvää yötä!

12 kommenttia:

Sussi kirjoitti...

Uskomattoman ihana puutarha teillä!

Mukavaa tiistaita!

seijastiina kirjoitti...

Upeat kukat jälleen, mikä ihana värimaailma ja kukkaloisto!
Kauniit kuvat, ja sireenikin kukkii, jokohan täällä..
Leppoisaa viikkoa ja ihania kuvaushetkiä, iloa päiviisi Sylvi!

Sirpa kirjoitti...

On sinulla ihana kukkiva puutarha.
Joka viikko saadaan nähtäväksi uusia
kauniita kukkakuvia.
Aurinkoista tiistaita!

eila kirjoitti...

Niin kaunista.
Varmaan ilolla esittelet puutarhaasi hortonomi-ystävillesi.
Kiitos taas kauniista kuvistasi, Sylvi tätini.
Aurinkoa elämäänne. :)

sylvi kirjoitti...

Sussi, oi kiitos paljon.
Samoin sinulle mukavaa tiistaita.♥



seijastina, Luonto on kaunista!
Kyllä varmaan teilläkin kukkii.
Kiitos samoin sinulle seijastiina, leppoisaa viikkoa ja ihania kuvaushetkiä,sekä iloa.♥



sirpa, kiitos sinulle!♥
Luojamme antaa meille näitä ihania kukkia ja me vain olemme välikäsiä.
Samoin sinulle aurinkosta päivää!


eila, kiitos!
On tosi hauska esitellä niille jotka ovat kiinnostuneita.
Heilläkin on kaunis piha ja me käymme myös siellä ihailemassa heidän puutarhaansa.
Oikein aurinkoista elämää myös sinulle toivotan rakas siskontyttö. ♥

mummeli kirjoitti...

Niin kaunista ettei sanotuksi saa. Oikein hyvää viikon jatkoa!

Unknown kirjoitti...

Ihania kuvia Sylvi,kertakaikkiaan hauskat kuvat nuo kielokuvat, jossa kurkistat tavallaan sinne sisälle. Ihanaa.
Hei, kun me oltiin ruotsissa viikonloppuna, siellä oli silloin kova tuuli, ei näköjään ole vieläkään loppunut.
Kyllä nuo syreenit on niin kauniita ja rhodo, wau kaunis on kukka.

Ihanaa tiistaipäivää sinulle Sylvi.

sylvi kirjoitti...

mummeli, kiitos!♥
samoin sinulle hyvää viikkoa!


Tuija, kiitos sinulle!♥
Kyllä tuulee vielä tänäänkin.
Samoin Tuija sinulle, ihanaa tiistaita

A kirjoitti...

Tuntuu tuo kukkien tuoksu ihan tänne asti:D

ritva kirjoitti...

Ompa kaunista,varmaan oli kiva tavata ystävät jotka tykkäävät myö puutarha hommista,hyvää illan jatkoa:)

sylvi kirjoitti...

Aili-mummo, niin sireenit tuoksuu niin hyvälle.♥



ritva, niin on. kiertelimme pitkään ja joka kukan nimi latinaksi mainittiin.
Kiitos samoin sinne hyvää illanjatkoa!♥

Kirsti kirjoitti...

Voi Sylvi kuinka kaunista teillä on,niin ihania kukkia!
Teillä on omassa pihassanne kukkatarha♥

Hyvää keskiviikkoa sinulle Sylvi♥
Jumalan siunausta!