tiistai 1. maaliskuuta 2011

Viikonloppu ja remppa.




Hei, täältä mäeltä.!

Viikonloppu hujahti ja niin myös Helmikuu.
Laitan tässä muutaman kuvan, mitkä kerkesin ottaa
"Lähellä Ihmistä",  eheytymis seminaarista.
Siis suomesta oli Petri Välimäki  rouvansa kanssa pitämässä luentoa. 
Tuolla aikasemmin jo laitoin heistä informaatiota.
He työskentelevät Perheniemen Evankelisessa opistossa.

Lauantaina  kävi yli 100 henkeä kuuntelemassa.
Ruoka ja kahvi maistui väliajalla.
Laitoimme 100 hengelle ruuat ja kahvit.
Kyllä kaikki riitti ja jäi vielä yli.
Me "Mariat" lauloimme myös sillä pari laulua.



Itse en kerennyt kuuntelemaan koko ajan,
mutta onneksi Suloseni äänitti niin voin kuunnella kotona.
Ja voimme antaa kuultavaksi toisillekin jotka eivät päässeet kuuntelemaan
Oli todella antoisaa. kaikki 3 päivää.

Onneksi meillä oli paljon taitavia auttajia keittiössä, 
sillä kiirettä piti
näin isolle perheelle tarjota.

Tyytyväisinä kaikki saivat läheä taas kuuntelemaan Petriä
ja ottamaan vastaan neuvoja ja saamaan itsetunnon  vahvistusta.

Tässä Petri rouvansa kanssa
kahvilla.





Sunnuntai aamuna sitten olimme heidän kanssaan studiossa.
Lähirasiossa "Evankeliumin ääni" ohjelmassa.
Aulikki haastatteli heitä ja minä ja Suloseni olimme  teknikkona.
Sitten iltapäivällä seminaari jatkui.
Tuhannet kiitokset Petri Välimäelle ja Marianne rouvalle.
Saimme paljon vahvistusta itsellemme ja myös, neuvoja miten voimme auttaa,  surussa, masennuksessa, tai muussa kriisitilanteessa olevaa ihmistä. 
 
No arki alkoi ja jatkamme remppaa.
Pikkuhuone alakerrassa on vuorossa.

Tapetti pitää tänään tänne saada.
Suloseni valitsi ne, minä oli vähän epävarma
että tuleeko hyvä. En oikein tykännyt väristä.
Saa nähdä miltä näyttää kun on seinällä.
Suloseni piti välillä mennä radio kokoukseen,
 että ei muuta kuin jatketaan kunhan tulee kotia.

Mukavaa tiistai-iltaa teille!

10 kommenttia:

mummeli kirjoitti...

Elämän kaksi puolta, juhlahetkeä, elämän evästä, arjen askaretta, tapettia seinään. Tämä on oikeaa elämää näin.

ritva kirjoitti...

Kyllä teillä on ollut hyvät juhlat ja varmaan töitä piisasi,nyt taas jaksatte alkaa remonttia tekemää,hyvää alkanutta maaliskuuta:)

Jaana Kristiina kirjoitti...

Mukavaa remonttia teille molemmille:)))

sylvi kirjoitti...

Mummeli näin se on ja on hauskaa vaihtelua.

ritva, kyllä, oli antoisaa juhlaa ja nyt jaksaa taas ahertaa.
Kiitos samoin sinne teille!


pitsienkeli, kiitos!!

Sussi kirjoitti...

Varmasti mielenkiintoinen ja antoisa juhla. Hauska huomata yhdestä kuvasta ihan anoppini näköinen henkilö:) Anoppini on innokas seurakuntalainen ja kirkkokuorolainen ja jos kuvat olisivat Suomesta, olisin ollut jo lähes varma, että siellähän hän on:)

Mukavaa rempan jatkoa teille!

sylvi kirjoitti...

Sussi, kyllä.
Usein on kaksi saman näköistä.
Voisi olla vaikka anoppisi sukulainen.
Kiitos, vielä on ulko eteisen seinien maalaaminen jäljellä.

kaisu marjatta kirjoitti...

Hyviä kuvia joista välittyy yhä edelleen rauha ja rakkaus sekä ilo. Diakonialeiri ja hiljaisuuden retriitit ovat olleet minunkin elämäni rauhoittajia. Seurakunnan päiväpiirissä käyn satunnaisesti, kirkko on vieressä niin tulee sielläkin käytyä. Laitan runon jonka kirjoitin retriitissä, 39 asteen kuumeessa. blogiini , käy lukemassa kun on aikaa.

sylvi kirjoitti...

aikatherine, kiitos!
Rohkaisua, lohdutudta, rauhan, saimme täällä.)
Hyvä kun olet löytänyt paikat mistä sait elämälle rauhoittumista, iloa ja muutakin apua.

Käyn lukemassa..

seijastiina kirjoitti...

Mukavia juhlia teillä ja iloa ♥
Remontit vie aikaa ja kevät vie aikaa, ei kerkeä aina kommentoimaan myöskään minä.
Mutta ihanaa torstaita :)

sylvi kirjoitti...

seijastiina, kiitos!
Nyt on pikkuhuonekin valmis.
Vielä eteisen maalaus.
Ei se ole pakko aina kommentoidakaan.
Kiitos ja mukavaa torstaita sinulle!