keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Kuherrusaikaa. ♥

Aamusta lähdimme lenkille oli tarkoitus mennä 
pikkujärvelle katsomaan onko kurjet siellä,
 sillä eilen näimme niitä ja aamustakin
 kuulimme niiden huutoja.
Metsätie oli tämän näköinen alkumatkasta.
Kävelimme lumipenkkoja pitkin 5 km.
Luulimme että polku loppumatkasta 
järvelle  olisi parempaa.
Siinä erehdymme.
Välillä hanki kesti ja sitten taas
  uppotti polvea myöten.
Emme viitsineet kävellä ihan jävelle 
kun ei ollut minkäänlaista jälkeä
 eikä hanki kestänyt ollenkaan.
tulimme toista kautta kotia ja siellä oli
 hevosen jälkiä ja hevonenkin oli uponnut syvälle.
Kyllä hiki tuli eikä vähään aikaan sinne tee mieli.
10 km. tuli käveltyä.


Eilen näimme  kottaraisia.
Olivat niin kaukana ettei hyviä kuvia saanut.
mutta kuulin kuherrusta niin rupesin tarkkailemaan .

Siellähän se kujertelee ja houkutteli sulhasia.

Ja tulihan niitä kaksikin

Toinen vaan uskalsi tulla lähelle

Jokohan oli  kosinnut? Vai vieläkö mietitään?
Vai kihlajaisiako suuniteltiin?
No miten vaan mut' siinä kuhertavat.


Kyllä tuo kevät on ihanaa kuherrusaikaa,
 vähän itse kullakin.

Vai mitä mieltä sinä olet?

19 kommenttia:

mummeli kirjoitti...

kiva on seurata luonnon edistymistä kohti kevättä ja siitähän on merkkinä nuo lintujenkin touhut. Täällä vasta joutsenet lentelevät edestakaisin kahden virran väliä.

Marge kirjoitti...

Löysin vasta blogiisi:) Postauksesi oli niin ihanan keväinen, iloinen!<3 Kyllä kevät on niiin ihanaa aikaa:) Näin neljä joutsenta eilen lentelemääsä ja tuntui niin hyvältä, pari joutsenta näin myös uiskentelemassa järven sulassa kohdassa...oi, tätä aikaa<3
Blogisi on kaunis!
Ihanaa loppuviikkoa!:)

Marge kirjoitti...

Ps.Piti vielä todeta, että Oi, siellä on jo kurkia!! Voi, kuinka odotankaan niiden näkemistä ja ääntelyä!!<3

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän se niin on,että kevät aikaan jopa linnutkin alkavat kuhertelemaan;)On ollut kiva kun aamulla aikasin on jo saanut kuunnella lintujen viserrystä.Se on vaan niin nättiä.
Itsekkin kun tua ulkoilin niin jossakin lumipengassa jalat meinas hiukan upota lumihankeen.Teille tulikin melkosen pitkä reissu.
Siunausta ja halauksia Sylville♥

Unknown kirjoitti...

Voi tehän olette reippailleet oikein kunnolla. Kiva kävelyretki kuitenkin vaikka lunta onkin paljon.

Voi noita lintuja...;) ne on NIIN ihania ja kevättä rinnassa niilläkin.

Oikein mukavaa loppuviikkoa sinulle.

Sirpa kirjoitti...

Kevät on vallaton ja kevät on lemmen aikaa.
Suloisia nuo kottaraiset. Kiva kuulla miten
siellä kevät edistyy, olet aina askeleen
edellä.

seijastiina kirjoitti...

Voi ei, siellä jo kurjetkin ja kottaraiset, ihanaa!
Kurjet on tulleet jo sinne, kohta ne ylittää Suomenlahden ja ovat täällä, minä herkistyn taas, voi nenä :)
Kiitos tiedosta Sylvi, hyvä kuulla lintu uutisia ♥

A kirjoitti...

Moi Sylvi!

No, eihän keväällä muuta tietysti tehdäkään kuin kuherrellaan. Ainakin linnut näin tekevät, kevät on uuden luomisen aikaa.

Eiköhän ne jo häitä pohtaile nämä kottaraiset<3

ritva kirjoitti...

Ihanat keväiset kuvat:)

päivi kirjoitti...

Ihastuttavia kevät kuvia!
täälläkin paistoi päivän mutta nyt illan on tullut taas uutta lunta...
kurjaa mutta niin tavallista täällä lapissa!

lämmin kiitos vierailustasi
ja kommentistasi <3

iltaterkut
Päivi

Markka kirjoitti...

Viime vuonna piiiiitkästä aikaa näin kottaraisen. Ei niitä täällä päin ole näkynyt vuosiin mutta kiva kun siellä kuhertelevat. Oikein ihania kuvia taas.
Täällä tuprutti lunta aamusta mutta pian paistoi taas aurinko. Aurinkoa sinne suuntaankiin loppuviikoksi toivottelen.

sylvi kirjoitti...

Mummeli, joutsenet ovat kauniita, mutta kyllä nämä kottaraiset pian sinne löytävät.

Marge, kiva kun löysit tänne, tervetuloa toistenkin! Kevät on odotuksen aikaa, ja ihanaa kesää jaksaa odottaa kun se tulee tuoden vähän kerrassaan kaikkea kaunista.
Kiitos, ♥ kävin blogissasi ja kaunista sielläkin oli!
Mukavaa loppuviikkoa myös sinulle!♥



Kata, ihanaa aikaa on,♥
Kävin blogissasi ja sinähän tapasit ihanan kurren.

Meidän reissu teki lalat kipeäksi. No ei haittaa kun tietää mistä johtuu.
Kiitos sinulle Kata ja halaukset täältä myös.
Hyvää torstaita!♥


Tuija, tuli reippailtua oikein kunnolla.
Kevät pistää kuhertelemaan lintuset.

Kiitos samoin sinulle Tuija mukavaa loppuviikkoa!♥


Sirpa, näin on.♥
No kesällä sitten te siellä suomessa olette askeleen edellä, sillä teillä oli paljon, paljon lämpösempää viime kesänä, mitä meillä.


Seijastiin, niin ne on tänne löytäneet ja kohta tulevat sinne,ja tuovat sinulle täältä terveisiä, kuuntele tarkkaan seijastiina, seijastiin terkkuja ♥
No kyllä osa linnuista jää tänne.


Aili-mummo, näinhän se on ja kiva näin.
kaikki herää elämään uutena.ja saa aloittaa alusta.
Häitä luulin.♥


ritva, kiitos sinulle, halit! ♥


päivi,kiitos!♥
Uusi lumi on vanhan surmaa.
Kyllä se kohta sielläkin lämpenee.

Kiitos myös sinulle!♥
Taitaa jo olla hyvän yön aika, siis rauhallista yötä!

sylvi kirjoitti...

Markka, kottaraiset on täältäkin vähentyneet.
Kiitosja, ja sinne myös autinkoisia päviä, toivotaan että lumen tulo on tältä vuodelta loppu. ♥

Famu falsetissa kirjoitti...

Kottaraisia on täälläkin jo muutama, eivät taida kuitenkaan olla vielä kuherteluvaiheessa. Eilen näin kaksi oravaa. Niillä oli kosimapuuhat meneillään.

sylvi kirjoitti...

Famu, hyvä kun niitä on tullut sinnekin.
Oravat on ihania, aina tulee niin iloinen mieli kun näkee niitä.

Sussi kirjoitti...

Siellähän ovat muuttolinnut jo joukolla saapuneet:)

Ensimmäiset kottaraiset saapuilevat yleensä meillekin näihin aikoihin, mutta nyt on niin kylmää, että saa nähdä...

sylvi kirjoitti...

Sussi, kyllä ne on tulossa teille, sillä Kotkassa on jo nähty.
Lämpöä puhallan sinne♥

Kirsti kirjoitti...

Hei Sylvi, kyllä on hienoa odottaa kevättä,(se taitaa jo olla) lintukuvat ovat kauniita ja sininen taivas aivan ihana♥

Hyviä yötä,Jeesus myötä!

eila kirjoitti...

Kevättä rinnassa meillä kaikilla. :)