perjantai 21. tammikuuta 2011

Lepoa.

Huomenia!
Tänään olen aikonut vain lepäillä.
Eilisen pitkän leipomispäivän jäkeen tarviin lepoa.
<<
Yöllä kuu valaisi koko ympäsistömme., 
ja nyt aamusta aurinko loistaa ja 
valaisee myös mielemme.
Hanget kinaltelivat.


Naapurin Hevoset ovat jo  aamiaisella.
Kun katselen ulos niin mieleni tekee sinne.
Lepoahan se ulkona kävelemin on.
Suloseni lähti hangelle hiihtelemään,
mutta kun minun mononi ovat rikki niin en voi lähteä mukaan.
>
Lähde sinä kanssani kävelylle niin ei tarvi lähteä yksin.
Kiva!
Kävellään  tuonne ylöspäin.
<<<<
Tuolta tulimme, Peterin talo jäi mutkan taakse.

Nyt olemme Hilden pihalla.
Onpa  huurre koristanut heidän ison Saarnen niin kauniiksi.

Tie loppui kestääköhän hanki,.
 Onpa vaikeet kävellä kun joka toinen askel uppoaa lumeen.
Sinä olet kevyempi kun ei jää edes jälkiä.
Aurinko jää noiden pyökkien taakse.
Tuolta me tultiin.

Eipä ole pilvenhattaraa taivaalla.

Nyt kävellään takaisin.
Huonosti ovat tien auranneet tänne,
vaikka ei täällä kyllä paljon ajellakaan autoilla.
Kävellään nyt mäkeämme alas.
Tien on  tänään hiekotettu mutta on vaikea kuitenkin kävellä.
 Posti-tyttö ei päässyt  keskiviikkona
mäkeä ylös, vaan liukui takaperin  lumipenkkaan
 ja naapurimme kävi vetämässä hänet ylös.
Niin meinaan auton.
Oi katsos, joltakin on unohtunut kastelukannu puuhun.
<<
Nyt ollaan kävelty Smedsåsiin ja käännytään jo  takaisin.

Tunnetko kun metsässä haisee rehu,
Kauriit ovat käyneet sitä syömässä, mutta nyt ei niitä näy.
Kuulivat varmaan meidän tulomme ja juoksivat piiloon. 

No nyt näkyy jo kotimme tuolla puiden välistä.
Onkohan Suloseni tullut jo hiihtämästä.

****
Onpas suojaverkkomme kaunistettu jäähiutaleilla. 

Kiitos sinulle seurasta.
Joskus toisten pyydän sisälle.
Nyt on levättävä sillä  huomenna on sitten taas pitkä päivä.
Lähetysmyyjäiset ja sunnuntaina Vuosijuhlat.
*
Toivotan sinulle  rentouttavaa  viikonloppua !


15 kommenttia:

ritva kirjoitti...

Ompa hienoja luontokuvia,tämä viimeinen kaunis.

sylvi kirjoitti...

Kiitos siskoseni.♥

Markka kirjoitti...

Kylläpäs häikäisi silmiä kirkas auringonpaiste. Kaunis oli kävelyretken maisema. Miten nuo kiteet noin hienoiksi ovat kasvaneet. Ihan postikorttimaisemia.
Mukavia myyjäisiä ja juhlia teille!

Sarppu kirjoitti...

Kiitos ihanasta kävelyretkestä, sopi oikein hyvin tähän väsyneeseen perjantai-iltaan ja kiitos mukavasta seurasta, mukavaa viikonloppua ♥

seijastiina kirjoitti...

Mukavasti sinä kerrot, kaunista on luonto sielläkin ,puut on upeita.
Viimeinen kuva on todella kaunis, ihastuttava ♥
Eka kuvasta on minullakin kokemuksia, aamuvarhain, kun valo käy hankeen, kaunista on hangen kimmellys, kuin timantteja hangella.
Kiitos matkasta, oli mukavaa ♥

Hyvää viikonloppua ja levollista yötä!

Unknown kirjoitti...

Kiitos seurasta itsellesi kävelyretken aikana.;)
Aivan ihania kuvia, kyllä sinun kelpaa tuolla kävellä. Ja tuo saarni, huh..miten kaunis.Olipa hyvä, että otit siitä meille tuon kauniin kuvan.
Talvella on kyllä luonto kaunis, sille ei voi mitään, vaikkakin nyt jo alkaa pikkuhiljaa vähän ottaa "pattiin" kun koko ajan lunta tulee lisää.
Minäkin taidan huomenna lähteä hiihtämään, tänään huilaan illalla niinkuin sinäkin ja käyn vierailuilla blogiystäviä tervehtimässä.

Mukavaa viikonloppua sinulle!

Suss o Kai kirjoitti...

Oj vilka fina vinter bilder :) idag har det verkligen varit fint väder. Hoppas du fick vilat och återhämtat dig. imorgon har du väl fullt upp igen :) Kram Suss

sylvi kirjoitti...

Markka, kiitos!
Luonto on kauneimmillan kun aurinko paistaa.
aurinko lämmitti niin että raystäiltä vesi tippui vaikka oli pakkasta.
Ja tänään oli huurre tehnyt puut ja verkkoaidan tosi kauniiksi.
Kiitos Markka ♥


Sarppu, kiitos ja kiva kun viihdyit seurassani, Kyllä luonnossa kävely piristää.
Kiitos samoin sinulle hyvää viikonloppua.♥


seijastiina kiitos! Kyllä lumi pakkanen ja aurinko yhteistyössä tekevät puut ja lunnon muutenkin kauniiksi.
Kiitos sinulle!♥



Tuija, kiitos!
Kaunista on ja kun aurinko tulee esille niin kaikki muuttuu.
Eiköhän se lumen tulo kohta lopu, ja päästään nauttimaan keväästä, mutta vielä on helmikuun hanget ja ehkä maaliskuukin voi olla talvista.
Oikein mukavaa hiihtopäivää sinulle huomiseksi.♥


Suss o Kai, näin oli tosi kaunista ja levätty on. Nyt jaksaa taas huomenna olla touhuamassa Carolissa.:)
Halit sinne teille ♥

Anonyymi kirjoitti...

Kaunista täällä Suomen luonnossa.Mukavaa,että olet ottanut rennosti ja nauttinut ulkoilusta.
Ihanaa viikonloppua sinulle Sylvi ja kiitos taitavasti otetuista kuvista♥

Anonyymi kirjoitti...

oho tarkoitin siis siellä Ruotsissa,sekä myöskin täällä Suomessa =D

Hallatar kirjoitti...

Ihana tuo saarnikuva...

sylvi kirjoitti...

Katariina, kiitos sinulle kauniista sanoistasi.
Kaunista on luonto talvellakin täällä ruotsissa niinkuin siellä suomessakin.
Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua sinulle ♥

sylvi kirjoitti...

Una, ♥
kiva kun löysit tänne, tervetuloa toistenkin.
Kävin blogissasi ja siellä on paljon kaunista ja kiinnostavaa.)

On ihmeellistä että huurre voi tehdä näin kaunista jälkeä puihin ja vähän kaikkeen.
Kaikkea hyvää sinun viikonloppuusi.

Kirsti kirjoitti...

Hei Sylvi,kiitos mukavasta kävelyretkestä!
Kuvat ovat loistavia ja kauniita.
Aivankuin olisin ollut mukana,niin elävästi olet laittanut kuvien tekstit.
Ja alimmainen kuva on kuin taideteos.
Katsoimme miehen kanssa kartalta missä kotipaikkasi on.
Siunausta!

sylvi kirjoitti...

Kirsti, kiitos. kiva kun viihdyit mukana kävelyllä.
Kyllähän minä tunsin sinun läsnäolosi.))

Kivan kun voi nykyään nähdä netistä paikkakunnan ja sateliittikartan kautta talonkin.
Meille vaan ei pääse ihan googlen autokuvausten mukana.
Siunausta Sinne teille!