perjantai 7. tammikuuta 2011

+-0. näyttää mittari


Hei taas.
Tänään heräsin jo aikaisn aamulla.


Rupesin jatkamaan kirjoitusta  elämästäni. 
Suloseni heräsi yhdeksän aikaan ja lämmitti eilisen riisipuuron.
<<<<

Mitäs tänään tehtäisiin?
No  mutta johan tuo suloseni on  autotallin katolla.

Hyvä kun työntää lunta alas niin mahtuu sitten lisää,
eikä  ole pelkoa että katto romahtaa.

Ja punatulkut kilpaa lentelevät omenapuun ja lintulaudan väliä.
Ei ole kuin +-0 c. ja  lunta on tulla vähän yön aikana.

Lähdettiin kelkkailemaan,
Aurinko pilkoitti pilvien välist.
Ei ollut oikein hyvää luistoa uuden lumen johdosta.
Lumiaurakin tuli vastaan.
Kelkkailtiin taas sellanen 9km. 

Nyt ei ole kuin vähän matkaa kotia.
Tämä ylämäki ottaa voimille, lähtiessä on hauska laskea alas, mutta kyllä jaksan ylös  kunhan otan ensin kuvan.
  Selkä on ihan märkä. Tuli laitettua liikaa päälle.

Pilvet häipyivät ihan kokonaan kun tulimme kotia.

Siinä Samuelin ja Antonin tekemä lumin linna.
Tulevat sunnuntaina jatkamaan rakentamista.

Arvaappas mikä tässä sitten on?

Kellarin päätyssä kataja on lumitakan alla. 

Teinhän minäkin jotain tähdellistä. Lapioin polun kellariin.
Hain sieltä mehuja, hilloja,  kurkkua ja kurpitsa salattia.
Tiet.
kaksi tietä on kulkijalla.
Kumpa tuntisi parhaan!
Toinen vie onneen, mutta toinen
johdattaa suureen harhaan.

Lavea katu houkuttelee,
mutta valitse kaita!
Se, ohdakepolku okainen,
vie kohti onnen maita! 

(A. Kiveinen)

Nyt syömään.
 "Mitäköhän on äiti laittanut?", ruukaa suloseni sanoa.
Posti tuli
ja toi pari joulukorttia ja esitteen kylpylämatkasta
jonka teemme 3 kuukauden päästä jos Jumala suo.
Tänään täyttää Helmi-siskoni vuosia, täytyypä soittaa ja onnitella.
Ei muuta kuin heippa?
Hyvää viikonloppua!
Jos haluat nähdä miltä luonto näytti juuri
 vuosi sitten niin >> paina tästä
 


15 kommenttia:

seijastiina kirjoitti...

Mukava oli käyskennellä matkassa mukana, kauniita maisemia ja kerronta joustavaa ja miellyttävää, ihanaa talvista maisemaa, siellä silmä lepää ja mieli.
Olisko siinä lumen peitossa traktorin pyörä?
Hyvä A.Kiveisen runo lopuksi!

Mukavaa iltaa Sylvi ♥

Suss o Kai kirjoitti...

vilka fina vinterbilder. Kram Suss

sylvi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
sylvi kirjoitti...

seijastiina kiva kun jaksoit kulkea mukana, istuit varmaan kelkassa alamäkeä ajaessani ja autoit, että jaksoin ylös mäelle, vai mitä? hi hii:)
Kyllä on nyt niin kaunista eikä luonnosta saa koskaan liikaa:).
No ensin luulin että Jättiläin oli unohtanut sormuksensa mutta sitten muistin että Suloseni unohti Trakstorin pyörän siihen.
Kiitos ja mukavaa iltaa myös sinulle seijastiina♥


Suss o Kai, kiitos ja halit myös sinne teille ♥

ritva kirjoitti...

Hyvät,kauniit kuvat,kyllähän teillä tekemistä riittää,minäkin olin aitan katolla lunta puottamassa,täällä on pakkkasta 4 astetta lupasi sunnuntaiksi lämpöasteita.

Jaana Kristiina kirjoitti...

Teillä on siellä kunnon potkurikelit.
Ihanat punatulkut.Minä en ole bongannut vielä ainoatakaan tänä talvena.
Mukavaa viikonloppua!

sylvi kirjoitti...

ritva, kiitos! eihä tule aika pitkäksi
olehan varovain kun menet katolle.
No pääsette sitten lumiukkoja tekemää.
Hyvää viikonloppua teille!♥

ritvau kirjoitti...

Kauniita talvisia kuvia, ihanhan tässä tuli raikas olo itsellekin vaikka sisällä vaan köllöttelen!
Hyvää vuodenjatkoa !

sylvi kirjoitti...

pitsienkeli, näin on, kelkkailukelit on olleet hyvät. on vaihteeksi ihan kiva välillä potkien kulkea, sitten kesään voi taas kävellä.
Pikemmin pääsee eteenpäin ja näkee enemmän kaunista luontoa.:)
Punatulkut ovat kauniita ja suomalainen nimi sopii sille paremmin kuin ruotsalainen, Domherre.
Kiitos samoin mukavaa viikonloppua.♥


ritvau,kuvien kautta voi kyllä tuntea olevansa mukana, niinkuin tuoksut kun näkee kuvissa kukkia.
Kiitos samoin sinulle hyvää alkanutta uutta vuotta!

Sussi kirjoitti...

Upea kuva punatulkuista! Täälläkin oli eilen lämpötila lähellä 0, nyt on taas pakkasta. Toivon, että meiltä ei tänä vuonna tarvitsisi pudottaa lunta katoilta, viime vuonna oli sen vuoksi täysi lumikaaos. Taloyhtiö on rakennettu 1990 ja viime vuosi oli ensimmäinen, jolloin piti lunta pudottaa.

AAMU kirjoitti...

Kovin on aurinkoista ja lumista teillä sielläkin.

Tarina kirjoitti...

Lunta on todellakin piisannut ihan kolattavaksi asti.
Punatulkut ovat meillä kadonneet jonnekin.
Loppu syksystä näin pariin otteeseen erään pikkuisen parven ja sen koommin niitä ei ole näkynytkään.
Mukavaa viikonloppua!

sylvi kirjoitti...

Sussi, näin on että viime talvenakin oli tosi paljon lunta, ja kun ei välillä ole sulanut pois niin täytyy katolta itse lapioida, muuten voi käydä huonosti.
Jos on ahtaat paikat niin silloin on vaikeata mihin niitä työntää.
Toivotaan ettei teidän tarvi sitä tehdä.



AAMU, näin on, ja niin näkyi teilläkin olevan ja kaunista.



Tarina, Meillä on isot parvet punatulkkuja. Tänä aamunakin otin ikkunanläpi kuvia niistä.
Ne erottuu niin hyvin toisista linnuista.
Kiitos samoin sinne teille mukavaa viikonloppua!

Kirsti kirjoitti...

Sunnuntain rauhaa toivottelen sinulle Sylvi ja Sulosellesi! :)♥

sylvi kirjoitti...

Kirsti, Kiitos minä toivotan sitä samma sinulle ja perheellesi.♥