tiistai 7. toukokuuta 2013

Tukholman matka. 1.

Perjantaiaamuna starttasimme Boråsista klo. 8.00, paitsi minä ja Suloseni, hyppäsimme kyytiin Dalsjöforssin tienhaarasta. 

Oli kaunis aurinkoinen aamu.
Juhlamielellä olivat kaikki. 
Ihanaa. ♥ ♥


Tässä matkaajat, paitsi minä joka otin kuvan.
Matkaa Tukholmaan on n.400km
Pysähdyimme  matkalla Ödeshögissä ja tankkasimme ruualla ja kahvilla.
Matka meni rattoisasti.
Suloseni piti hartauden ja pyysimme Taivaan Isältä siunausta ja varjelusta matkalle.
 Lauloimme Siionin Kannelta ja välillä torkuimme ja rupattelimme.


    Saavuimme Tukholmaan.
 Edessä Oopperatalo.

Tukholma on kaunis kaupunki.
Oikealla Stockholms ström.

Oli täällä muitakin liikkeelä.

Kungsträdgårdenin  ruohikko on vihreänä.


Tämä paikka on monelle  suomeen matkaajalle tuttu jos Viinkingillä matkaavat

Katsokaa miten taivas on sininen. Lupasivat sadetta mutta siinä erehtyivät.

Juhlat alkoivat klo 13.30 ja me saavuimme sinne 13.15.
Tukholman Suomalaisen kirkon pappi Jukka Laari toivotti vieraat tervetulleeksi.
Kirkko täyttyi parveketta myöten.
Suomesta tulivat kolmella  bussilla ja ympäri ruotsia myös. 

Alttarin taulu esittää... sanokaas mitä?
Kaunis kodikas kirkko.

Pastori Teemu Haataja Helsingistä, kiitti kutsusta. 

Tulokahvit juotiin ulkona ja osa sisätiloissa seurakuntakodilla.

Oli ihana tavata tuttuja.
 Näitä Ruotsin Valtakunnallisia Evankeliumijuhlia  on vietetty 1981 lähtien, kerran vuodessa ja eri paikkakunnilla. Siis yli 30 kertaa. Tutuksi ovat tulijat suomesta tulleet, sillä monet ovat käyneet melkein joka vuosi.


Tämä vieressä oleva kirkko on suurkirkko.
Siellä ollaan kerran myös vietetty näitä juhlian.

Ja vastapäätä suomalaista kirkkoa on Kuninkaan linna.
Tämä on siis Slotsbacken.

Reijo Arkkila  piti kahvin jälkeen Raamattuopetuksen aiheesta, "Nyt pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus"(1. Kor. 13:13)

Helsingin Evankelinen kuoro lauloi Kullervo Puumalan johdolla.

Kauniisti lauloivat.

Välillä Kullervo säesti yhteislauluja kitaralla.

Hannu Kipon Raamatun opetuksen aiheena oli "Iloitkaa aina Herrassa." (Fil. 4:4)

Paikkakuntalainen istui ja kuunteli. 

Halsuan-Vetelin nuorten kuoron johtaja Riitta Kaariniemi.

Todella kauniisti nuoret lauloivat.

Heitä olisi kuunnellut vaikka kuinka kauan.

Kitaraa soittaa Riitan puoliso.

Riitta ohjasi hyvin kuoroa.
Monta kaunista laulua lauloivat.

Markku Näkki itäsuomesta piti myös puheen, aiheena " Rohkeasti eteenpäin".

Samoin Olli Koskenniemi Turusta.

Oli ilo katsella ja kuunnella näitä nuoria laulajia.
Juhlien aiheena oli TOIVOSSA ILOITEN.
Oli antoisa perjantai iltapäivä.
Klo. 18 lähdimme hotelliin., vai lädimmekö sittenkään heti?, siitä kerron seuraavassa postauksessa.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Kotiin tultiin.

Olimme viikonloppureissulla Tukholmassa.  Oli ihanat ilmat. sininen taivas ja lämpöä 17-20c. sieltä laitan kuvia ja kerron juhlista myöhemmin.
Nyt kun tulimme kotia niin  oli kiva kävellä pihalle katselemaan mitä  kukkia oli auennut. Lämpöä on 16 c.
Tässähän niitä sitten tulee..

Valkoinen jouluruusu oli aukaissut uusia kukkia.

Samoin punainen

Samoin keltavuokot olivat auenneet.

Kilpaa kasvavat valkovuokkojen kanssa.

Palloesikko.
Wandaesikot kukkiva pitkässä rivissä.
Green Dream.
Onko tämän nimi suomeksi vihreä Unelma??.
Lungört, eli Imikkä. 
Näsiä on myös aukaisemassa kukkansa.


Balkansippa.

Helmihyasintit levittävat hyvän tuoksun pihallemme. 



Kevät esikot  leviävät pitkin nurmikkoa.
Sieltä siirrän kukkapenkkiin.

Green Dream,  ♥ ♥ on todella kaunis vuokko.
Näiden kukkinen myötä toivotan teille aurinkoista viikkoa. ♥ ♥

torstai 2. toukokuuta 2013

Vappupäivä

Vappuaamuna tyttäremme soitti että tulevat Elvakahville.
Kiva yllätys.
Aurinko paistoi, mutta muuten oi ollut kovin lämmintä.
Yöllä oli ollut -3c.
Veranalla kyllä lämpöä riitti.

Laitoinkin kahvit verannalle.
Reily laittaa omat kahvit sisällä

Kahvilleeeeeeeee. (Täällä huudetaan.)

Kahvin jälkeen lähdimme kävelylle.

Kävelimme Hilden mökille, ja sieltä pellon läpi suotielle.
Reilystä oli kiva kävellä pehmeällä pellolla.

Tuolla kaukaa menee jo Rebecka ja Susanne.
Kuvailevat kasveja.

Susanne on innokas kuvaaja.

Sitten metsätietä pitkin.
Ei halunnut Reily rattaisiin istumaan vaan halusi kävellä itse.
Mummista ja vaarista oli kiva pitää kiinni.

Muurahaispesä kiinnosti kovasti tyttöä.
Aurinko lämmitti, niin kuhina kävi pesässä.

Mustikan varret ovat ruskeana. Aurinko on ne polttanut.

Vaarin selässä istuessa näkee kauenmaksi.
Olipa hauskaa.

Jatkoimme sitten matkaa Kronin torpalle.
Siellä tapasimme uudet torpan omistajat.
Laittavat torppaa kuntoon.
Nyt vain unohdin ottaa siitä kuvan.

Vanhat Pyökit ovat mahtavan näköisiä.
Tekisi ihan mieli kiivetä istumaan tuonne ylös puunharaan.

Valkovuokot aikaisivat kukkansa ammolleen auringossa.
°°°
Sitten palasimme takaisin.
Oli oikein mukava päivä. Kiitos Sussi, Becka ja Reily.
Susanne sai mukaansa Onnenpensaan alun.

Huomenna lähdemme bussilla Tukholmaan, Ruotsin valtakunnallisille Evankeliumijuhlille.
 Meitä lähtee Boråsista 18.
Siellä tapaamme paljon juhlille tulleita ystäviä, 
suomesta sekä ympäri ruotsia.
Juhlat ovat Tukholman suomalaisessa kirkossa, kuninkaan linnan vieressä.
Sinäkin olet tervetullut sinne.
Ohjelma on> täällä.

Hyvää loppuviikkoa!

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

11 kysymystä


Pirko Elämää ja elämyksiä blogista. heitti mulle haasteen. Kiitos Eeva. :)

OHJEET:  Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomioimaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan esittämiin 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän ( mukaan haastettujen ) tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa keitä olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista!


Olen luonnon lapsi, viihdyn maalla.
Jokapäiväin ulkona liikkuminen on minulle tärkeää.
Pidän radio-ohjelmien kokoamisesta.
Evankeliumin ilosanomaa haluan levittää.
Ystävät, siskot, lapset ja lapsenlapset sekä lapsenlapsenlapsi ovat minulle tärkeitä.
Kengän numero on 37.
Haluan aina oppia uutta.
Aamuisin herään ensimmäisenä.
Illalla menen nukkumaan viimeisenä.
Haluan että kaikki tapahtuu nopeasti ja kunnolla.
Olen mieluimmin aikasessa kuin myöhässä.



1.Jos voisit valita minkä tahansa lemmikin, niin mikä se olisi?

Kissa! 

                                                  
 2.Luottoleipomuksesi, jossa onnistut aina?
Hapanlimppu. Leivon joka toinen viikko.



3.Ensimmäisen autonne merkki?
Fiat

4.Suosikki urheilulaji?
Hiihto kilpailuja katson mielelläni, 
Nykyään itse harrasta vain kävelyä.

5.Ehdoton herkkusi?
Jäätelö Mansikkahillon kanssa.

 6. Onko sinulla paheita joita et mainosta blogissasi?
Kun tiedän että kaapissa on suklaata niin käyn vähän väliä sitä sieltä napsimassa.

7.Paras päähänpistosi tällä viikolla?
Että lähdettäisiin Norjaan.


 8.Oletko saavuttanut elämässäsi ne joita pienenä halusit?
Kyllä olen.

9.Mikä on riittävä määrä unta sinulle?
6-8 tuntia

10.Pidätkö talvella hattua?
Kyllä, kun ulkoilen. Autolla mennessä en .
 Ostin Eestistä kotona kudotun hatun josta pidän kovasti.

11.Lemppari tuunauksesi,tekeleesi alltime?
Vauvan tossut.


Haasteellinen tunnustus lähtee samoilla hyvillä kysymyksillä eteenpäin seuraaviin blogeihin:


Laitan samat kysymykset eteenpäin.
Olkaa hyvät