sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kevätkukkii.

Lauantai ja sunnuntai on meidän aika kulunut Carolissa.
Viskan joen vartta kävelimme juna-asemalle..

Hienosti kirkko heijastui veteen. Vai sanotaanko että kuvastui veteen.

Tänään on taas ollut kaunis ilma ja kukat koristavat nyt pihan.

Krokuksia on pensaiden ympärillä ja pitkin nurmikkoa.

Unkarinvuokko on myös aukaissut nuppunsa.

Erikoinen sinivuokko on isompi ja vaaleampi kuin tavallinen.
En tiedä sen nimeä.

Vielä kukkii Talventähdet 

Tavallinen sinivuokko ei ole vielä aukaissut kaikkia nuppuja.

Lumikellotkin vielä kukkivat.


Tavalliset Lumikellot  ja Krokuksia yhdessä.

Hyvää aurinkoista alkavaa viikkoa toivottelen
 ♥

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Parturi hommissa.

Tänään on taas  niin kaunis päivä.
Silti aamusta tein leipätaikinan ja leivoin sekaleipää.
Laitoin myös hapanleipä taikinan hapantumaan, jospa kerkeäis aamusta leipomaan sen.
Kun menin ulos ja mitä näinkään.
Suloseni kiipeili tikapuilla pensas-saha kädessä.

Selkä on ollut hänellä  kipeenä jo kauan, mutta eipäs nyt haittaa!!
Oli jo leikellyt paljon ja minä en edes tiennyt pelätä.
Pyydetään apua lapsilta, ehdotin.
 Ei ne ehdi kun käyvät töissä, vastasi.  
No ethän ole edes kysynyt
Varmasti tulisivat, ainakin Rebekka.

Itsepäinen kun on, niin  kai mun on mentävä ulos pelkäämään.
Eihän tuota puuta voi tuollaiseksi jättää.
Punaisessa Jouluruusussa on näin paljon nuppuja

Valkoisessa ei ole vielä kuin muutama nuppu. Kyllä sieltä nousee lisää.
Toisessakin punaisessa saman verran.

torstai 23. maaliskuuta 2017

Kieli-jumppaa.

Käväisimme tervehtimässä Tytöntyttö ja hänen poikaansa 

Kovasti on jo Williami kasvanut.
Heräsi juuri kun tultiin.

Katri  näyttää pojalleen miten tehdään kieli-jumppaa.

Poika katseli tarkkaa ja sitten aloitti jumpan
Hyvä on oppimaan.

Kokeillaa että onko todella apua puhumiseen kun tekee kielijumppaa.

Sitä sitten jatkuikin pitkään.
No kyllä me ryömittiinkin yhdessä.
Kyllä pojalla energiaa riitti.

Kävimme aamulla lenkillä.
On niin kaunis ilma pitkstä aikaa.
Tänään meillä on taas lauluharjoitukset.
Että sellaista täällä.

Aurinkoisia ilontäyteisiä päiviä teille
 ♥ myös toivottelen.

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Tutkimusretki pienten kanssa. Pyökki- ja kuusimetsässä.

Mukava oli päivä lasten seurassa.
Menimme pyökkimetsään.

Vanhat pyökit lahoavat.

Paljon mukavaa katseltavaa oli lapsilla.
Pienet vesi lätäkötkin kiinnostivat.
Pyökin paksu lehtikerros maassa mukavasti rapisee kun kävellään.

Pyökin juurissa kaiken näköisiä koloja.

Pienet pyökit eivät ole vielä tiputtaneet lehtiä, vaikka on jo kevät.

Kellä on pesä kolossa. Sitä kurkitaan.
Lillenkin uteliaana mukana.

Ei tullut ketään sieltä ulos.

Pyökki vanhuksesta oksa taittunut.

Sinnehän piti Rebekan kiivetä.

Tytöt äitinsä perässä.
"Mitä isot edellä sitä pienet perässä"

Sinne piti päästä.

Pääsivät ylös kun äitinsä auttoi pienempää.

Nyt uskaltaa Stellakin hymyillä.
Eipä isomummi sinne kiipeä enään tässä iässä.
Vaikka Lapissa vaeltaessa, vielä muutama vuosi sitten joka paikkaan kiipesin.
Silloin Irma siskoa nauratti minun pelleilyt.

Toisella puolella tietä on kuusimetsä.
Sinne mentiin myös.

Siellä oli myös paljon tutkittavaa.

Vanha puu lahonnut. Mitä sieltä löytyi.
Gråsucgga, mikä lie suomeksi?

Reily tutkii tarkempaa.


Ti tuut. kuka sillä kurkkii.

Vielä jaksoivat tytöt leikkiä pihalla pitkän metsä kierroksen jälkeen.

Pilvinen päivä, niin ei Krokukset jaksaneet aueta.

Välillä vaihdetaan vaan keinua.

Päähän tuossa menisi meikäläiseltä pyörälle.
Tällaista tänään oli ulkona. Nyt sisälle syömään.
Suloseni on paistanut kananpoikaa ja perunakratiinia.

Kiitos tytöt mukavasta aamupäivästä.
Nyt me lähdemme Messuun.

Oikein mukavaa ja siunattua alkanutta viikkoa teille kaikille Blogi-ystävät.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Kevättä rinnassa.

Aamulla paistoimme 60 lihapiirakkaa.

Nyt on mistä tarjota.
Lapset tykkäävät kovasti piirakoista.

Laitoin myös aikaisin aamusta valkopyykkiä koneeseen.
Ulkona tuulee ja aurinko paistaa niin kuivuvat pian.
Ihana tuoksu tulee eikä tarvitse silittää. 

Nyt kukkii Talventähdet

ja Krokukset
Lumikello on jo kukkineet kauan.

Viime viikolla oli aamusta aikaisin taivas tämän näköinen.

Mukavia aurinkoisia päiviä teille ystävät.