Kiipeilypuun tarina.

Tämä tammi on tuottanut iloa monelle. Tämä tammi seisoo 3 kilometriä meiltä, Lövaskoge: nissa.

Se on todella vanha.
Viisikymmentä vuotta sitten kävelimme tänne Sven poikamme kanssa. Innoissaan  Sven jo silloin yritti 2 vuotiaana kiivetä sen oksille ja tietysti mekin kiivettiin.
Sitten muutaman vuoden kuluttua oli oksilla kiipeilemässä myös Susanne tyttäremme.
Useimmin teimme tänne retken viikonloppuisin ja meillä oli aina eväät mukana. Sen oksilla istuimme ja söimme eväitä. 

 Sitten  seuraava sukupolvi. Susanne ja laspset, Rebekka, Riku ja Katri olivat kanssamme useasti täällä kiipeilemässä.
Aina oli hauskaa.
Ylemmäs ja ylemmäs kiipesivät.
Kun he kasvoivat niin poikamme lapset Samuel ja Anton olivat seuraavat kiipeilijät.

Nyt sitten jo neljännen sukupolven lapset. Tytöntytöntytöt Reily ja Stella ovat vuorossa. Hekin tykkäävät kiipeillä tämän puun oksalle.

Viimeksi kun kävelimme tänne niin minä yksinäni kiipesin ylös puuhun.
En ihan niin korkealle kuin lapset.
Jos tämä puu osaisi puhua niin sillä olisi varmaan paljon kerrottavaa niistä jotka ovat sen oksilla istuneet.

Saa nähdä vieläkö  näemme latenlastenlastenlapset täällä kiipeilemässä.

Että kiitos tälle puulle kaikista ilon hetkistä.