Yksi poissa.

Rakas Sanni-siskoni lähti torstaina luotamme Taivaankotiin.

Olimme suunitelleet isot 80-v. syntymäpäiväjuhlat kaksois-sisaruksille. Suomesta olivat tilaamassa lentolippuja syyskuun alkuun. Olisimme olleet kaikki sisarukset yhdessä.

Puolitoista viikkoa sitten joutui siskomme sairaalaan  ja viikko sitten saimme tiedon että  on syöpä haimassa.   Maannantaina veljeni haki siskon sairaalasta meille ja hän vaikutti piristyneen kun sai jutella skypessä suomen siskojen kanssa.

Keskiviikkona olin menossa entisen kuoro-ystävän hautajaisiin joka oli 90v. Ja meidän piti laulaa siellä. 
Kesken harjoituksia soittivat sairaalasta että nyt pitäisi tulla heti sairaalaan, sillä siskoni tila oli huonontunut, eikä tiedetä kuinka kauan siskoni elää. 
Lähdin heti  ja Helmi-siskoni oli myös tullut. Siskon kaksi poikaa oli  siellä  ja yksi poika oli matkalla Tukholmasta.  
Siskolle oli tuotu ruoka  ja  hän yritti syödä mutta  ei maistunut. Hän jaksoi vielä vähän juttella, mutta  hengitys oli vaikeaa. Syönnin jälkeen laittoivat  taas happilaitteet päällä ja oli vaikea kuulla mitä hän sanoi. Veljeni tuli myös.
  Muistelimme menneitä iloisia hetkiä ja käskimme siskon viedä terveiset Taivaankotiin kaikille rakkaille jotka jo olivat siellä.  Siskoni tila huononi koko ajan ja pelkäsimme jo että hänen nuorin poikansa ei kerkiä tulemaan ennenkuin äitinsä lähtöhetki tulee.
Kerkesi kuitenkin tulla. Jätimme hänet äitinsä kanssa kahdestaan ja menimme kahville. 
Siskoni halusi vain nukkua ja niin jätimme hänet ja kyyneleet valuen lähdimme, mutta pojat jäivät sinne.
Torstaina kun menin ei  enään siskoni aukaissut silmiään. Istuin hänen sängyn vieressä  ja lauloin lauluja joita siskoni oli myös kuorossa ollessan laulanut. Enpä tiedä kuuliko.

Perjantai aamupäivällä pojat soitti että nyt on äiti kuollut. Kaikki kolme poikaa olivat silloin paikalla. 
Menin sinne ja siskoni oli puettu niin kauniisti ja ruusu vatsan päällä, kädet ristissä. Istuin  siinä, itkien ja hyväilin viimeistä kertaa.  En olisi millään halunnut vielä päästää häntä. 
Pojat tulivat sisälle ja
luimme vielä raamatusta joka oli tuotu pöydälle, muutaman psalmin. 
Nyt on sitten Sanni-sisko päässyt miehensä luokse joka on jo 9v. odottanut.

Juhannuksena tässä meillä  olimme vielä yhdessä iloiten, eikä osattu aavistaa että kuukauden päästä on yksi poissa.

Tällaista on elämä.
Syntymäpäivä juhlat muuttuivat hautajaisiin.

Ihminen suunnittelee mutta Jumala päättää.
Tiedämme sen että täältä lähdemme jokainen kun päivät on laskettu
Ilo-juhlathan se on sille joka Taivaan kotiin pääsee, mutta kaipaus jää niille jotka tänne vielä jäävät.